Ratia, Armi (1912 - 1979)

Marimekko Oy:n perustaja

Uuden Suomen kuva-arkisto.

Armi Ratia perusti Marimekko Oy:n, jonka markkinoimaan moderniin pukeutumistyyliin mieltyivät erityisesti vasemmistointellektuellit, mutta myös sellaiset kansainväliset kuuluisuudet kuin Jacqueline Kennedy. Marimekko Oy:n toimitusjohtajana Ratia loi suhteellisen pienestä tekstiilialan yrityksestään kansallisen ja kansainvälisen menestystarinan, jota myöhemmät yrittäjät ovat pyrkineet jäljittelemään.

Vuonna 1951 syntynyt tekstiilialan yritys Marimekko Oy kehittyi Armi Ratian johdolla kansainväliseksi pioneeriksi hyödyntäessään teollisessa tuotannossa taiteellisia ja muita kulttuuriarvoja sisältävää tuotesuunnittelua. Yrityksen suhteellisen pienestä koosta huolimatta Ratia on Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia yritysjohtajia. Marimekko ja sen tuotteet ovat osa suomalaisten käsitystä siitä, mitä on olla moderni suomalainen. Monet suomalaiset ovat pyrkineet jäljittelemään Marimekon ennakkoluulottomuutta, menestystä ja kansainvälistä otetta. Hämmästyttävä määrä johtavia suomalaisia avainhenkilöitä on jossakin vaiheessa ollut Marimekon kanssa tekemisissä yrityksen johtajina, päälliköinä, tuotesuunnittelijoina, tiedottajina tai ainakin uskollisina asiakkaina.

Armi Ratia syntyi 1912 Pälkjärvellä Laatokan Karjalassa, nykyisen Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Hän avioitui parikymmenvuotiaana luutnantti Viljo Ratian kanssa ja opiskeli tekstiilisuunnittelijaksi nykyisin Taideteollisena korkeakouluna tunnetussa taideteollisuuskeskuskoulussa. Ennen sotia hänellä oli pieni käsityöpaja, jossa kutojat tekivät hänen alaisuudessaan tekstiilejä. Ratiat muuttivat pysyvästi Helsinkiin, kun sota pyyhki yli Karjalan. Viljo Ratian ollessa sotatehtävissä myös Armi Ratia oli erityistehtävissä pääesikunnassa osallistuen salaisen koodin kehityshankkeeseen.

Copywriterista ja konsultista täysipäiväiseksi yrittäjäksi

Sodan jälkeen Armi Ratia ryhtyi copywriteriksi eli mainostekstien kirjoittajaksi (-> Väinö Latvala) Erva-Latvalan toimistoon. Viljo Ratia puolestaan jätti tehtävänsä sotahistorian opettajana Sotakorkeakoulussa ja ryhtyi yrittäjäksi. Yhdessä Arvo Nurmen kanssa hän perusti vahakankaita valmistavan Printex Oy:n.

Oman työnsä ohessa Armi Ratia konsultoi miestään Printexin johtamisessa ja tiivisti asteittain suhdettaan tämän liiketoimintaan. Kun Printexin tuotteiden myynti ei 1949 ollut Viljo Ratian tavoitteiden mukaista, Armi Ratia ehdotti, että he vahakankaiden sijaan ryhtyisivät vakavissaan markkinoimaan moderneja tekstiilejä.

Armi Ratialla oli läheiset yhteydet Suomen taidekäsityöläis- ja taideteollisiin piireihin. Hän palkkasi Printexille Maija Isolan, josta tuli yrityksen ensimmäinen täyspäiväinen tuotesuunnittelija. Asiantuntijat arvostivat Isolan tekstiilitaidetta, mutta yleisö ei ostanut hänen suunnittelemiaan isokuvioisia, pelkistettyjä ja voimakkaan värisiä kankaita.

Toukokuussa 1951 Armi Ratia päätti järjestää sittemmin kuuluisaksi tulleen muotinäytöksen, joka alun perin ristittiin Marimekko-projektiksi. Marimekko-projektin suojelemiseksi ja pitämiseksi erillään Printexin liiketoiminnan arkipäivän paineista Armi Ratia perusti myös Marimekko-nimisen yrityksen. Armi Ratian ohella Marimekko Oy:n toiseksi pääosakkaaksi tuli näytöksen suunnittelija, haute couture -taiteilija Riitta Immonen. Naisilla oli tässä Printexin rahoittamassa osakeyhtiössä enemmistöosuus ja heidän aviomiehillään vähemmistöosuudet.

Armi Ratian tarkoitus oli muotinäytöksellä "kouluttaa" ihmisiä ostamaan Printexin kalliimpia tekstiileitä. Muotinäytöstä varten taiteellisista tekstiileistä tehtiin mallivaatteita havainnollistamaan tekstiilien aiottua käyttötarkoitusta: kotirouvat voisivat ommella mallien mukaisesti itselleen vaatteita. Yleisö ei kuitenkaan halunnut ostaa tekstiilejä vaan näkemänsä mallivaatteet. Hetkeäkään epäröimättä Armi Ratia myi mallivaatteet, jotka suorastaan revittiin hänen käsistään. Seuraavaksi hän ilmoitti, että vaatteiden myynti jatkuu aamulla.

Viljo Ratia ei kuitenkaan uskonut Marimekon tulevaisuuteen. Häntä huolestutti, että Marimekkoon puolivahingossa joutunut Riitta Immonen oli joutumassa mukaan Printexin ja Marimekon taloudellisiin vaikeuksiin. Armi Ratialle kertomatta Viljo Ratia kävi lunastamassa Immoselta tämän osakkeet ja merkitsi ne vaivihkaa vaimonsa nimiin. Viljo Ratiaa harmitti, ettei hän luottanut vaimonsa yritykseen niin kuin tämä luotti hänen yritykseensä.

Armi Ratiassa yhdistyi poikkeuksellisella tavalla yrittäjän sitkeys ja herkkyys aistia kysynnän suunta. Hän maanitteli Viljo Ratian ja Printexin tukemaan Marimekon taivalta ja vakinaisti 1953 jo toisen täysipäiväisen tuotesuunnittelijan, (->) Vuokko Nurmesniemen, joka teki julkisesti töitä Marimekolle mutta oli Printexin palkkalistoilla. Nurmesniemi oli kouluttautunut keraamikoksi, mutta hän opetteli ennakkoluulottomasti tekstiilien ja vaatteiden tuotekehitys- ja tuotantotapoja.

Printexin kankaiden markkinoimiseksi perustetun Marimekon etujen ajaminen ajoi Printexin konkurssiin 1953, minkä jälkeen sen konkurssipesä - Marimekonkin menestymiselle välttämättömät koneet ja laitteet - kuitenkin ostettiin pankilta, henkilöstö palkattiin uudelleen ja Printex uusperustettiin. Armi Ratia sai tässä vaiheessa puolet myös Printexin osakkeista.

Marimekon ja Printexin kulta-aika

Armi Ratia pyrki ennakkoluulottomasti hyödyntämään sodanjälkeisiä kansainvälisiä markkinamahdollisuuksia. Kun yksi ensimmäisistä suuremmista Printexin valmistamista tekstiilieristä epäonnistui ja molempia yrityksiä uhkasi konkurssi, hän tuli varastoon, laittoi kätensä kangaskasan päälle ja lausui: "Julistan tämän sekundan priimaksi." Markkinoiden laatuvaatimusten taso oli vielä sen verran matala, ettei kukaan huomannut mitään.

Marimekko ja Printex olivat design-yritysten joukossa edelläkävijöitä siinä, että liiketoiminta rakennettiin käytännössä tyhjästä. Ne eivät toimineet kuten lasia myyvä Iittala suuryrityksen rahoittamana ja kontaktiverkoston avustamana tai huonekaluja myyvä Artek arkkitehtitoimiston oheistoimintana. Epäonnistumisen riski oli jatkuvasti suuri. Yleislakko 1956 ja talouden taantuma olivat pysäyttää menekin kasvun, mutta Suomen markan devalvointi pelasti yritykset konkurssilta, ja kysyntä alkoi taas vetää.

Brysselin maailmannäyttelyssä Benjamin Thompson, amerikkalainen arkkitehti ja sisustusalan yrittäjä, oli nähnyt Printexin kankaita. Yhteydenottojen jälkeen Armi Ratia matkusti 1959 Cambridgeen, Massachusettsiin mukanaan kaksi pahvilaatikollista Printexin kankaita ja Marimekon vaatteita. Ben Thompson oli järjestämässä Suomi-aiheista näyttelyä, ja Printex ja Marimekko saivat näyttelyssä näkyvän osan. Näyttely oli suuri menestys, ja Printexin ja Marimekon maine levisi nopeasti. John F. Kennedy kävi presidentinvaalikampanjaa, ja hänen ajan hermolla oleva vaimonsa esiintyi Life-lehdessä Marimekon mekoissa. Jacqueline Kennedy oli ostanut mekot suoraan Ben Thompsonilta, sillä Kennedyillä ja Thompsonilla oli molemmilla kesähuvilat Cape Codissa lähellä Cambridgea. Tämä oli todellinen kansainvälinen läpimurto, joka räjäytti Marimekon ja Printexin menekin. Armi Ratia oli loistava PR-ihminen, joka osasi lietsoa innostusta entisestään. Vahvassa nousussa olevat älymystö-, liberaali- ja vasemmistopiirit kiinnittyivät Armi Ratiaan ja Marimekkoon kansainvälisesti ja ennennäkemättömän kiihkeästi. Marimekon liikevaihto ylitti ensi kerran 100 miljoonaa markkaa (kaksi miljoonaa euroa).

Armi Ratian heikkous oli siinä, että hän piti menestystä nimenomaan omana ansionaan. Vuokko Nurmesniemen hän koki uhkaksi omalle linjalleen ja sille, miten tuotteita piti suunnitella ja kenen piti saada kunnia menestyksestä. Vuokko Nurmesniemi irtisanoutui 1960, mutta Marimekon menestys perustui kuitenkin jatkossakin suurelta osin hänen jälkeensä jättämiin tuotesuunnitelmiin. Muun muassa hänen 1956 suunnittelemastaan Jokapoika-paidasta tuli kaikkien aikojen eniten myyvä Marimekko-tuote.

Armi Ratian kunniaksi on sanottava, että hän korvasi heikkoutensa kyvyllään motivoida ihmisiä suuriin saavutuksiin. Maija Isola ja 1959 palkattu uusi suunnittelija Annika Rimala onnistuivat täyttämään Vuokko Nurmesniemen jälkeensä jättämää aukkoa. Armi Ratia, hänen tuotesuunnittelijansa ja heidän "hovinsa" pitivät 1950-luvun lopulla Porvoon Bökarsin kesähuvilassa legendaarisia, päiväkausia kestäviä juhlia, joissa tarjoilu oli yltäkylläistä, ihmisillä oli hauskaa ja uusia ideoita syntyi yhä villimpään tahtiin. Juhliin otti osaa suomalaisen taidemaailman kerma, ja satunnaiset Armi Ratian paikalle järjestämät ulkomaalaiset vieraat saivat unohtumattoman kokemuksen Suomesta.

Armi Ratia määritteli 1962 Marimekon "elämisenlaatua ohjaavaksi kulttuuri-ilmiöksi". Hän liikkui (->) Aarno Ruusuvuoren arkkitehtuuritoimiston piireissä ja innostui Marshall MacLuhanin "maailmanlaajuinen kylä" -ajattelusta. Hän veti Marimekon ja Printexin utopistiseen Marikylä-projektiin, jonka tarkoituksena ei ollut vähempää kuin toimia Marimekon ja Printexin tuotesuunnittelun laboratoriona, majoittaa näiden yritysten henkilöstö ja kehittää uusia elämäntapoja.

Marimekon ja Printexin kasvu oli hurjaa ja kannattavuuskin kohtalainen, kunnes 1966 Marikylä-projektin kasvavat kustannukset karkasivat käsistä. Marimekosta oli tullut liian suuri, jotta edellisen illan juhlien jälkeen olisi voitu aamulla tarkistaa, että kassassa on tarpeeksi rahaa päivän menoihin. Juhlien lisäksi myös Marikylä-projekti kulutti kuitenkin suunnattomia määriä rahaa. Marimekko ja Printex yhdistettiin 1966, jotta rönsyilevää yrityskokonaisuutta ja velkaantumisen seurantaa olisi ollut mahdollista hallita. Uuden uljaan Marimekko-nimisen kokonaisuuden liikevaihto ylitti 10 miljoonaa markkaa (yli 14 miljoonaa euroa). Armi Ratian ja hänen "hovinsa" juhlien kustannusten ja velkaantumisen hillitsemiseksi vuosikymmenen lopulla tarvittiin kuitenkin lisää taloudellisia realiteetteja ymmärtäviä ihmisiä. Enää ei ollut mahdollista jatkaa entiseen tapaan.

Armi Ratialle 1960-luvun loppu merkitsi muutoksia myös yksityiselämässä: Armi ja Viljo Ratia päätyivät avioeroon. Armi Ratia suuntautui entistä enemmän työasioihin ja ryhtyi suunnittelemaan muun muassa japanilaisten ja amerikkalaisten tuotesuunnittelijoiden palkkaamista piristämään Marimekon tuotteiden yleisilmettä. Hänestä tuli vähemmän sosiaalinen. Oli aika levätä kiihkeän kuusikymmenluvun jälkeen. Myös Viljo Ratia lähti yrityksestä ja siirtyi eläkkeelle.

Joutsenlaulu

Marimekon identiteetti henkilöityi Armi Ratiaan. Myös henkilöstö samastui häneen. Marimekon taloudellinen ahdinko edellytti yrityksen johdossa kuitenkin ulkopuolista talousasiantuntemusta. Marikylä-projektia rahoittavan Teollistamisrahaston toimitusjohtaja, sittemmin muun muassa vakuutusyhtiö Pohjola-yhtymän ja Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana toiminut (->) Jaakko Lassila nousi 1969 vuodeksi Marimekon hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen kutsumansa konsultit ja ammattijohtajat saivat Marimekon talouden tasapainoon karsimalla yrityksen rönsyjä ja kustannuksia kerros kerrokselta, kunnes voittoa alkoi näkyä. Monista kunnianhimoisista suunnitelmista, muun muassa Marikylä-projektista, luovuttiin, varastoja pienennettiin ja tuotteistoa karsittiin. Henkilöstön määrää vähennettiin 440:sta 270:een. Armi Ratian olisi pitänyt irtisanoa henkilöstö henkilökohtaisesti, mutta hän ei hennonut, vaan irtisanomiset hoiti hänen ystävänsä (->) Jörn Donner hänen puolestaan.

Toisaalta juuri samoihin aikoihin teki läpimurtonsa Annika Rimalan suunnittelema Tasaraita-vaatelinja. Kyseessä oli miehille, naisille ja lapsille tarkoitettu vaatelinja, johon kuului sekä T-paitoja että pitkiä unisex-yöpaitoja. Tasaraidasta ja sen jatkokehitelmistä tuli Jokapoika-paidan kaltainen klassikko.

Armi Ratia nousi muutaman vuoden välivaiheen jälkeen Marimekon kiistattomaan johtoon. Hänen uuden valta-asemansa taustalla oli taloudellisen tilanteen parantuminen. Japanilaiset ja amerikkalaiset yritykset olivat ryhtyneet lisensoimaan Marimekon suunnittelijoiden piirtämiä tekstiilejä ja valmistamaan niitä omissa tehtaissaan tekijänoikeuskorvausta vastaan. Menettelytapa oli Armi Ratian mielestä niin edullinen, että muutamaa vuotta myöhemmin hän alkoi myydä ulkomaalaisille yrittäjille myös oikeuksia pyörittää Marimekko-nimisiä vähittäismyyntiliikkeitä, niin kutsuttuja franchisingeja.

Kotimaassa Marimekko sai 1972 suunnatonta suosiota Pentti Rinnan suunnitelmalla Kuski-asulla, josta tuli 1968 valtaan nousseiden nuorisoradikaalien univormu. Puvun kanssa käytettiin tyypillisesti Jokapoika-paitaa.

Yrityksen liian nopean kasvun hillinnän ja tekijänoikeuskorvauksien myötä Marimekon rahoitustilanne ja kannattavuus kohenivat ennätyslukemiin. Taas alkoivat iloiset juhlat, joissa etsittiin uusia hullunkurisia ideoita. Armi Ratia hankkiutui myös tasavallan presidentti (->) Urho Kekkosen läheisimpään ystäväpiiriin, ja Marimekko sai 1974 presidentin vientipalkinnon. Armi Ratia ryhtyi menestyksen ja entistä arvovaltaisemman ystäväpiirin innoittamana ajamaan hanketta "lahjoittaa Marimekko Suomen kansalle". Marimekko listautui pörssiin 1974, ja Ratia sai lisää rahaa käytettäväkseen. Rahaa kuluikin tämän jälkeen siihen malliin, että Jaakko Lassila oli kutsuttava uudestaan hallituksen puheenjohtajaksi.

Taloudellisessa valvonnassa Armi Ratia rajoitti huomionsa Suomeen. Monet hänen lähimmistä ulkomaalaisista ystävistään, kuten Ben Thompson, olivat myös joutuneet menestyksensä uhreiksi. Kansainvälisen vasemmistoälymystön ja modernin teollisen taiteen ja muotoilun edistäjien ajamat aatteet olivat levinneet tehokkaasti laajojen kansankerrosten keskuuteen, niin että yhteiskunta oli pitkälle "tasapäistynyt". Samalla tekstiili- ja vaatetusalan tuotantoteknologia oli kehittynyt niin, että Marimekon kilpailijoiden oli entistä helpompi jäljitellä tämän aiemmin ainutkertaista ilmettä.

Viimeiset vuotensa Armi Ratia eli aiempaa rauhallisemmin hyväksyen sen, että hänen elämäntyönsä oli kasvanut liian suureksi ja levittäytynyt niin kansainväliseksi ja liiketoiminnaltaan niin monimutkaiseksi kokonaisuudeksi, ettei hän olisi enää voinut johtaa sitä mielensä mukaan. Tästä huolimatta hän oli loppuun saakka kiinnostunut uusista tavoista säilyttää Marimekon muotoilu ajankohtaisena. Erityisesti hän seurasi uusien tuotesuunnittelijoiden palkkausta. Armi Ratia kuoli 1979, ja äänivaltaenemmistö yrityksessä siirtyi hänen lastensa Ristomatti Ratian, Eriika Gummeruksen ja Antti Ratian nimiin.

Armi Ratian perintö

Armi Ratia oli vielä vanhoilla päivilläänkin tullut elämäntavoillaan yritykselle kalliiksi. Hänen kuolemansa vähensi yrityksen kustannuksia, ja Marimekko oli sijoitetun pääoman tuotolla mitattuna pörssin menestynein yritys 1981.

Perilliset olivat kuitenkin erimielisiä Marimekon tulevaisuuden suunnasta. He myivät 1985 osakkeensa Amer-yhtymälle, jolla oli suurisuuntaisia suunnitelmia Marimekon varalle. Suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistuneet, ja Amer-yhtymä menetti seuraavien vuosien aikana moninkertaisesti Marimekon tuolloisen noin 100 miljoonan markan (noin 27 miljoonan euron) liikevaihdon verran. Vuonna 1991 Amer-yhtymä myi Marimekon Kirsti Paakkaselle, joka ryhtyi myös sen toimitusjohtajaksi.

Armi Ratian asema osana suomalaista identiteettiä vahvistui entisestään, kun Kirsti Paakkanen kaivoi Marimekon arkistoista Armi Ratian puheita varsinkin 1970-luvun puolivälistä alkaen. Armi Ratian lauseita ja ilmaisuja levisi näin uudelleen suomalaisten keskuuteen. Kirsti Paakkasen viesti oli: "Armi Ratian aikana Marimekolla ja Suomella meni hyvin." Suomalaiset muistivat jälleen Marimekon kulta-ajan ja joutsenlaulun, ja yritys nousi taas kuin tuhkasta kannattavaksi.

Armi Ratian perintönä suomalaisten käsitykseen kasvuhakuisesta, kansainvälisestä ja teollisen tuotesuunnittelun mahdollisuudet hyödyntävästä yrittämisestä kuuluvat olennaisina vaisto, tunteet, intohimot, ennakkoluulottomuus, rohkeus ja hyvä onni. Suomalaisten yritysten avainhenkilöiden toiveominaisuudet ovat osaltaan Armi Ratian vaiheikkaan elämäntyön muovaamia.

Armi Maria Airaksinen vsta 1935 Ratia S 13.7.1912 Pälkjärvi, K 3.10.1979 Helsinki. V kauppias Matti Airaksinen ja kansakoulunopettaja Hilma Korvenoja, entinen Korander. P 1935 - 1969 (ero) everstiluutnantti, yrittäjä Viljo Olavi Ratia K 2006, PV merikapteeni Anton Ratia ja Eeva Emilia Kaukiainen. Lapset: Ristomatti S 1941; Anttimatti S 1944; Eriika (Gummerus) S 1948.

URA. Seitsemän luokkaa yhteiskoulua; taideteollisuuskeskuskoulun tekstiilitaiteen kurssi 1935.

Oma kutomo Viipurissa 1935 - 1939, toimistovirkailija puolustusministeriössä 1939 - 1941, copywriter mainostoimisto Erva-Latvala Oy:ssä 1942 - 1949, taiteellinen johtaja Printex Oy:ssä 1949 - 1966; toimitusjohtaja Marimekko Oy:ssä 1951 - 1969, 1971 - 1976 ja 1977 - 1979.

Kunnianosoitukset (Armi Ratialle tai Marimekolle): The Neiman Marcus Award (Yhdysvallat) 1968; ASID:n (American Society of Interior Designers) kunniajäsenyys 1976; tasavallan presidentin vientipalkinto 1974; Suomen Vapaudenristin 1. luokan Ritari.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. A. Ainamo, Industrial Design and Business Performance : A Case Study of Design Management in a Finnish Fashion Firm. 1996; Finnish Modern Design : Marimekko Oy. 1998; Management of Design Alliances : Sustaining Design-Based Competitive Advantage. Chichester 1998: A. Ainamo, Design and Competitive Advantage : The Case of Marimekko Oy; Marimekko-ilmiö. 1986; Muotoilun tutkimus : keskustelun avauksia. 1994: A. Ainamo, Marimekko vuosina 1951 - 1991 : Oliko hyvä muotoilu hyvää liiketoimintaa?; T. Saarikoski, Armi Ratia : legenda jo eläessään. 1977.

Antti Ainamo

Julkaistu 19.11.1998.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI