Creutz, Sophie (1752 - 1824)

kartanonrouva

Museovirasto.

Suomalainen aatelisnainen Sophie Creutz eli jännittävän ja monivaiheisen elämän. Hänen upseerimiehensä menetti omaisuutensa ja joutui maanpakoon kapinoituaan kuningasta vastaan, jolloin Sophie Creutz lunasti aviomiehensä entisen kartanon huutokaupasta. Toimimalla itsenäisesti ja hoitamalla omaisuuttaan hyvin hän turvasi sekä omansa että lastensa taloudellisen tulevaisuuden.

Sophie Creutzin aviomies (->) Lars Reinhold Glansenstierna tuomittiin menettämään henkensä, kunniansa, aatelisarvonsa ja tilansa osallistuttuaan Anjalan liittoon. Sophie Creutzin päiväkirja, kirjeenvaihto ja hänestä suvun piirissä koottu muistitieto valottavat sekä hänen itsensä että aviomiehen ja osittain muidenkin suomalaisten ja ruotsalaisten aatelisten elämää.

Sophie Creutz syntyi äitinsä kotikartanossa Lapinjärven Porlammilla 1752 kapteeni Johan Carl Creutzin ja vapaaherratar Eva Sofia von der Pahlenin vanhimpana tyttärenä. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä sekä kaksi poikaa, ja perhe asettui asumaan isän sukukartanoon, joka sijaitsi Pernajan Malmgårdissa. Johan Carl Creutz kuoli helmikuussa 1788 ennen Sophien elämän dramaattisimpia vaiheita, mutta äiti ja tämän sairaus olivat täyttämässä Sophien ajatuksia vuoteen 1800. Kiihkeästi rakastamansa äidin ohella Sophie oli kiintynyt äidinäitinsä sukuun Klingsporeihin.

Sophie Creutz oli pieni ja hyvin laiha nainen, jonka viehätysvoima oli paljon enemmän hänen älykkyydessään ja sivistyksessään kuin kauneudessaan. Äidinkielensä ruotsin ohella hän osasi saksaa ja ranskaa niin hyvin, että upseeriveljellä oli aihetta kadehtia. Lisäksi hän ymmärsi myös suomea. Sophien kielitaito näkyy hänen kirjeenvaihdostaan; erityisesti (->) Georg Magnus Sprengtporten kirjoitti hänelle sekä ranskaa, ruotsia että suomen kielen sanontoja.

Kielitaidon ohella Sophie Creutzilla oli laajat yleistiedot, sillä hän tunsi yhtä hyvin Ruotsin menneiden vuosisatojen kuninkaita kuin maataloutta ja kasvioppiakin. Hän oli taitava hoitamaan talouttaan, ja perimätiedon mukaan hän osasi kehrätä hienointa pellavalankaa. Hän oli kiinnostunut myös sotatapahtumista ja poliittisista käänteistä, yhtä hyvin suomalaisten talonpoikien ajatuksista kuin Ranskan vallankumouksesta. Hänen elämänkatsomustaan leimasi harras kristillisyys.

Sophie Creutzin tiedot ja taidot olivat peräisin sekä lapsuuden kodista että avioliittovuosilta. Hänet vihittiin 1772 kaukaisen sukulaisensa, upseeri Lars Reinhold Glansenstiernan kanssa. Nuoren rouvan elämä oli alkuun rauhallista, ensin omien vanhempien luona Pernajan Malmgårdissa ja sitten appivanhempien kanssa Nastolassa, jossa hänen anoppinsa, eversti Lorenz Glansenstiernan puoliso Vendela Eleonora Torwigge omisti sekä Seestaan että Arrajoen kartanot. Sophie Creutzia koetteli vain vanhimman pojan Lars Johanin kuolema, kun tämä suistui 10-vuotiaana pillastuneen ratsun selästä. Kaksi muuta lasta, Vendela Sofia ja Gustaf Magnus, elivät aikuisiksi.

Sophie Creutzin elämä vilkastui 1764, jolloin hänen kälynsä Anna Elisabet Glansenstierna solmi avioliiton äitinsä serkun Georg Magnus Sprengtportenin kanssa. Seuraavalla vuosikymmenellä appivanhemmat jakoivat omaisuuttaan, jolloin Sophien aviomies Lars Reinhold Glansenstierna sai Arrajoen ja hänen sisarensa Anna Seestaan. Nastolassa sitkeästi eläneen kansanperinteen mukaan langosten kartanoiden välillä oli maanalainen käytävä. Sen avulla kapteenina armeijasta 1778 eronnut Lars Reinhold Glansenstierna ja Seestaalle 1782 muuttanut Georg Magnus Sprengtporten olisivat pitäneet yhteyksiä ja punoneet salajuoniaan, jotka veivät heidät molemmat lopulta maanpakoon. Mitään 18 km pitkää salakäytävää tuskin oli olemassa, mutta perinne on syntynyt, kun nastolaiset ovat yrittäneet ymmärtää 1780-luvun lopun tapahtumia. Kartanot joutuivat näet Valtakunnan Säätyjen Pankin haltuun ja sitten huutokauppaan niiden isäntien karattua itärajan yli.

Sophie Creutz oli 1780-luvun alkuvuosina ilmeisesti ainakin jossain määrin tietoinen aviomiehensä ja tämän langon suunnitelmista, sillä hän oli läheisessä kirjeenvaihdossa Georg Magnus Sprengtportenin kanssa. Tätä osoittanee myös se, että Sophie Creutz halusi matkustaa 1787 miehensä kanssa Pietariin. Tästä huolimatta Lars Reinhold Glansenstierna otti mukaansa vain poikansa Gustaf Magnuksen siirtyessään neljän muun Anjalan liiton miehen kanssa 1788 Venäjälle; seuraavana vuonna hänet ja muut pakolaiset tuomittiin kuolemaan ja menettämään yhtä hyvin omaisuutensa kuin aateluutensakin. Glansentiernasta tuli ruotsalaisittain pelkkä Larsinpoika, eikä hän palannut enää koskaan kotimaahansa.

Aviomiehen maanpako merkitsi Sophie Creutzille asumuseroa, sillä hän lähti tyttärineen äitinsä luo Malmgårdiin, ei Venäjälle. Hän oli kuitenkin liian itsenäinen ja kaukonäköinen asettuakseen pysyvästi sukulaistensa talouteen. Koska hän oli viihtynyt hyvin Nastolassa, hän lunasti taitavasti heinolalaisen kauppiaan Steniuksen välityksellä aviomiehensä entisen kartanon Arrajoen huutokaupasta itselleen.

Venäjän keisarinna (->) Katariina II palkitsi hyvin rajan ylittäneet Anjalan liiton miehet. Lars Reinhold Glansenstierna sai 3 000 ruplan kertakorvauksen ja 2 000 ruplan vuotuisen eläkkeen. Muutaman Venäjällä viettämänsä vuoden jälkeen Glansenstierna lähti monen muun maanpakolaisen kanssa Holsteiniin, osti Rothwegenin maatilan, muutti sen nimen suomalaisittain Laurilaksi ja kutsui vaimonsa luokseen. Sophie Creutz matkusti 1795 tyttärensä kanssa Lyypekkiin ja sieltä aviomiehensä luo Arensburgin kaupungin lähelle. Parin vuoden mittaiseksi venyneestä matkasta tuli Sophie Creutzille sekä avartava ja mielenkiintoinen kokemus että ahdistava pettymys. Hän viihtyi hyvin merellä, näki paljon maailmaa ja tutustui kiinnostaviin ihmisiin sekä pääsi seurustelemaan Saksassa asuvien sukulaistensa kanssa, mutta taloudellisesti hänellä oli vaikeaa. Aviomies ei osannut hallita raha-asioitaan ja tuntuu halunneen Arrajoenkin itselleen. Sophie Creutz kieltäytyi luovuttamasta omaisuuttaan ja palasi 1797 Suomeen, minkä jälkeen aviopari jatkoi liittoaan vain kirjeitse.

Sophie Creutzille Holsteinin matka oli rasittava, mutta jälkimaailma on hänelle kiitollinen, sillä hänen erittäin hyvin laadittu päiväkirjansa ja valaisevat kirjeensä ovat antoisaa lähdemateriaalia sekä Anjalan liiton miesten elämän kuvaukselle että 1700-luvun naisten tutkimukselle. Hän kuvaa hyvin naisten yleistä asemaa, omaa avioliittoaan ja perhettään. Hän halusi jakaa itsensä tasan äitinsä ja aviomiehensä kesken; toisinaan hän huokasi joutuessaan aina vain hoivaajan osaan.

Lars Reinhold Glansenstierna myi maatilansa ja muutti Hampuriin velattomana. Hän lienee kuollut Wismarissa noin 1807. Sophie Creutz sai miehensä jälkeen 2 000 ruplan eläkkeen, joten hänellä ei ollut taloudellisia huolia. Hän suunnitteli tiettävästi ostavansa toisenkin Glansenstiernojen entisen kartanon eli Seestaan perittyään Magnus Sprengtportenin, mutta kenraali Karl Gustaf Ehrnrooth ei myynyt.

Sophie Creutz turvasi sekä omansa että lastensa taloudellisen tulevaisuuden hoitamalla omaisuuttaan hyvin ja toimimalla itsenäisesti, aviomiehestään piittaamatta. Hän onnistui vaikuttamaan myös kasvattajana, sillä poika Gustaf Magnus lähti vastoin isänsä tahtoa Ruotsiin armeijaan ja palasi Nastolaan. Sophie luovutti 1814 Arrajoen pojalleen ja miniälleen, kuuluisan saksalaisen kirjailijan Johan Wilhelm von Arckenholtzin tyttärelle Augusta Fredrika Sofialle. Anopin iloksi miniän koko sivistynyt perhe muutti Nastolaan. Muutama vuosi ennen kuolemaansa Sophie Creutz sai lisäksi kokea sen ilon, että pojan onnistui kirjoituttaa Glansenstiernan suku Suomen ritarihuoneeseen.

Helena Sofia Christina Creutz, Sophie S 4.12.1752 Lapinjärvi, K 4.2.1824 Nastola. V kapteeni Johan Carl Creutz ja vapaaherratar Eva Sofia von der Pahlen. P 1772 - kapteeni Lars Reinhold Glansenstierna K noin 1807, PV Lorenz Glansenstierna ja Vendla Eleonora Torwigge. Lapset: Lars Johan S 1773, K 1783; Vendela Sofia S 1774, K 1821, P kapteeni Anders Johan Munsterhjelm; Gustaf Magnus S 1781, K 1831, everstiluutnantti.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Arrajoen kartanon arkisto, Kansallisarkisto.

S. Kuusi, Yrjö Maunu Sprengtporten. 1971; B. Lesch, Jan Anders Jägerhorn. 1941; A. Mäkelä, Nastolan historia I, II. 1979, 1982.

Muuta tutkimuskirjallisuutta: K. Vainio-Korhonen, Sophie Creutzin aika : aatelisen elämää 1700-luvun Suomessa. 2008.

Anneli Mäkelä-Alitalo

Julkaistu 19.11.1998. Päivitetty 14.4.2009.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI