Franzén, Frans Michael (1772 - 1847)

kirjailija, Härnösandin piispa, historian ja moraalin professori

SLS/HLA.

Frans Michael Franzén osoitti jo nuorena suurta lahjakkuutta. Hän suoritti opintonsa nopeasti, ja ulkomaan matkojen jälkeen hänet kiinnitettiin Turun akatemiaan aluksi kirjastonhoitajaksi, sitten kirjallisuudenhistorian ja myöhemmin historian ja moraalin professoriksi. Samalla hän aloitti uransa romantiikkaa ilmentävänä runoilijana. Kun Franzén ei saavuttanut keisari Aleksanteri I:n suosiota, hän jätti Turun ja valitsi pastoraatin ja akatemian jäsenyyden Ruotsissa, missä hän kohosi lopulta Härnösandin piispaksi.

Frans Michael Franzén syntyi Oulussa (->) Kustaa III:n vallanvaihdoksen vuonna 1772. Hänen isänsä suku oli peräisin Karjalasta, Käkisalmesta, ja äitinsä Helena Schulinin suku Savosta. Isä Zachris Franseen, kouluajastaan Franzén, ja äidinisä Michael Schulin, alkuaan Suhonen, olivat hyvin toimeentulevia kauppiaita, ja isä oli myös raatimies. Frans Michael Franzénin isäpuolesta Lars Henrik Keckmanista tuli sittemmin kauppaneuvos, samoin molemmista veljistä Johanista ja Zachriksesta. Franzénin kaikki sisaret solmivat sosiaalista nousua osoittavat avioliitot, kahden tuomaripuolisosta tuli laamanneja ja molemmat aateloitiin, kolmannen sisaren Margaretha Helenan miehestä Erik Johan Frosteruksesta tuli Ilmajoen suurpitäjän kirkkoherra. Anna Marian puoliso Fredrik Vilhelm Krogius aateloitiin Edelheimiksi ja Sara Kristinan puoliso af Brunériksi. Franzénin äidinäiti Anna Mikaelintytär oli taiteellisesti lahjakasta (->) Wacklinin sukua. Frans Michael Franzénin kaunis äiti oli esikoisensa syntyessä vain kuusitoistavuotias, ja äidin ja pojan välisestä suhteesta tuli hyvin kiinteä ja tärkeä.

Franzén osoitti jo nuorena suurta lahjakkuutta; hän oli varhaiskypsä sekä tunteellinen ja hentorakenteinen. Tällaisena hän ei tuntunut sopivalta jatkamaan kauppiasperinteitä, ja Franzénin naisvaltainen nuoruudenympäristö suostutteli isän päästämään pojan opintielle. Franzénista tuli Turun akatemian ylioppilas jo 13-vuotiaana 1785. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeää oli sijoittuminen (->) H. G. Porthanin luokse täysihoitoon ja yksityisopetukseen. Franzén itse korosti myös salaseuraksi järjestäytyneen pohjalaistoveripiirin suurta vaikutusta persoonallisuutensa kehitykseen.

Jo yliopistoon tuloaan seuraavana vuonna Franzén puolusti vastaajana julkisesti Porthanin De Bircarlis I -väitöskirjaa ja väitteli 1789 pro gradu saman teoksen toisella osalla; väittelijän taitavuus herätti suurta huomiota niin, että yleisesti luultiin hänen itse kirjoittaneen teoksen. Maisteriksi Franzén promovoitiin 17-vuotiaana 1789. Edellisen vuoden hän oli ollut Oulussa ja Tukholmassa. Isän kuolema 1787 oli pakottanut ratkaisemaan lopullisesti kysymyksen elämänurasta, siis luopumaan kaupallisesta maailmasta akateemis-papillisen hyväksi.

Opiskeltuaan välillä Uppsalassa Franzén väitteli 1791 Turussa dosentuuria varten ajalleen tyypillisellä ihmisen puheen historiaa koskevalla teoksella Historiola orationis humanae, quattuor aetatibus descriptae, jonka toinen osa ilmestyi 1795. Teos heijastelee ajan uusia näkemyksiä ja Johann Gottfried von Herderin vaikutusta.

Pitkän ulkomaanmatkansa jälkeen Franzén nimitettiin 1795 akatemian kirjastonhoitajaksi ja sen ohella 1798 oppihistorian (historiae literariae) professoriksi ja sitten 1801 historian ja moraalin varsinaiseksi professoriksi (->) Johan Bilmarkin jälkeen. Vuodesta 1798 eroonsa 1810 saakka hänen johdollaan laadittiin 34 väitöskirjaa, joista monet käsittelivät aluksi runouden eri lajeja, kuten elegiaa, bukolista ja allegorista runoutta sekä satiiria, sittemmin 1803 ilmestystä filosofiselta ja teologiselta kannalta (5 osaa), moraalista mieltä (2 osaa), maailmanhistorian esittämisen ongelmaa ja luonnonoikeutta ja lopulta piispaksi siirtyneen (->) Jacob Tengströmin puolesta piispa (->) Isaacus Rothoviuksen elämää (7 osaa); keväällä 1810 ennen lähtöään Turusta Franzén vielä johti (->) Gustaf Renvallin suomen kielen oikeinkirjoitusta käsittelevän väitöskirjan tarkastuksen.

Yliopistomiehenä Franzén liittyi opettajansa Porthanin traditioon kaikin tavoin ja erityisesti vaikuttamalla akatemian laajassa toimikentässä. Hän osallistui Turun Musikaalisen Seuran toimintaan ja toimitti akatemiaan läheisesti liittynyttä Åbo Tidningiä jo 1794 ja 1802 - 1807. Lehti oli aiemmin ollut pitkälti historiallinen aikakauskirja monine lähdejulkaisuineen, mutta Franzénin aikana se muuttui kaunokirjalliseen ja myös uutispainotteiseen, voisi myös sanoa naisystävällisempään suuntaan. Franzén julkaisi siinä lähes kaikki runolliset tuotteensa.

Oli niin ikään tradition mukaista, että nuori yliopistonopettaja esiintyi runoilijana. Tässä Franzénin esikuvana oli etenkin professori, sittemmin piispa Jacob Tengström. Ihmisen puheen historiaa tutkiessaan Franzén syventyi antiikin runoilijoiden jälkeen etenkin englantilaiseen runouteen, joka antoi hänen runouteensa henkilökohtaisuuden ja välittömyyden virikkeitä. Kesällä 1793 Franzén näytti Tukholmassa (->) Johan Henric Kellgrenille sarjan Selma-rakkausrunojaan, joiden kirjoittamiseen edellisenä kesänä puhjennut ensirakkaus oli innoittanut. Kellgren julkaisi näistä monia lehdessään, ja tammikuussa 1794 Franzén sai niistä Ruotsin Akatemian palkinnon. Tunnetuin tästä runosarjasta on Människans anlete.

Saman vuoden kesänä Franzén ja Porthan matkustivat Tornioon ja sieltä Iisalmen ja Kuopion kautta takaisin Turkuun; matkan aikana he hankkivat tietoja Lapista ja yleensä syrjäseutujen elämästä. Matka vaikutti Franzénin myöhempiin teoksiin, varsinkin runoelmaan Emili eller en afton i Lappland. Sen alkumuoto on peräisin vuodelta 1802 - matkalta Tukholmasta Pohjanlahden ympäri Turkuun - , mutta se julkaistiin kokonaisuutena vasta 1832.

Lappi edusti Franzénille rakkauden, yksinkertaisuuden ja vapauden maailmaa ajalle ominaisessa Chateaubriand-tyyppisessä hengessä vastakohtanaan kaupunkien ja varsinkin Pariisin politiikka ja vallankumouksellisuus. Runoelman henkilöiden pappila on käytännöllisyyden, ahkeruuden, hygienian ja opetuksen tyyssija - ja Lapin kaksinkertaisten virkavuosien päässä häämötti lihava keskiruotsalainen kirkkoherrakunta.

Franzénin runouden olennaiseksi piirteeksi hahmottui jo varhain kotoisen harmonian kuvaus, yksinkertaisesti saavutettavan onnen ja hetken ilon ylistäminen. Taustalla olivat ajan esiromanttiset kirjalliset virikkeet, Goethe ja Shakespeare. Franzénin on sanottu olleen ruotsalaisella kielialueella ensimmäinen Shakespearen ymmärtäjä ja runoudessaan Goethen rakkauslyriikan aikalainen. Mutta kodin tai erämaan yksinkertaisuuden taustana oli maailmantapahtumien vallankumouksellinen ja sotainen kumu. Myös John Milton vaikutti paljon nuoreen Franzéniin, Människans anlete alkaa Milton-sitaatilla.

Franzén oli tempautunut ajan aatteisiin ja innostunut Uppsalan vuotenaan 1790 - 1791 Ranskan vallankumouksesta ja Immanuel Kantin filosofiasta. Pitkä ulkomaanmatka Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, jonka Franzén teki 1795 - 1796 rikkaan turkulaisnuorukaisen Karl Fredrik Bremerin seuralaisena ja jonka laajan matkapäiväkirjan valikoima julkaistiin 1977, laajensi ja syvensi olennaisella tavalla hänen maailmankuvaansa. Hän joutui myös ottamaan entistä konkreettisemmin kantaa Ranskan poliittiseen tilanteeseen, ja Pariisin-kokemukset saivat hänet siirtymään vallankumousta vastustavalle kannalle; Englannin-matkalla suomalaiset nuorukaiset heittivät vallankumouskokardinsa mereen. Englanti tarjosi Franzénin romantiikalle tärkeitä virikkeitä.

Franzén tutustui näin kirjallisessa muotoutumisvaiheessaan sekä erämaahan että suureen maailmaan, varsinkin Pariisin ja Lontoon kiihkeään elämään, teatteriin ja taiteisiin. Sång öfver Grefve Gustaf Philip Creutz johti 1797 Ruotsin Akatemian suureen palkintoon: Franzénista tuli kuuluisuus. Akatemia edellytti kuitenkin runoelman muokkaamista liialliseksi katsotusta romanttisuudesta klassisempaan tyyliin.

Jo Franzénin kiinnittäminen kirjallisuudenhistorian professoriksi ja kirjastonhoitajaksi ilmensi Porthanin ja Tengströmin halua pidättää lahjakas nuorukainen yliopistossa; tämä itse ilmaisi jo varhain halunsa jättää akateeminen karriääri ja muuttaa Tukholmaan, jos sieltä avautuisi jokin taloudellisesti riittävä toimi. Porthan saikin edelleen hoitaa suuren osan kirjastonhoitajan virasta ja myös kirjallisuudenhistorian opetuksesta. Porthan ja Tengström huolehtivat siitä, että Franzén sai paremman historian professuurin, meriittien vähäisyydestä huolimatta, ja he yrittivät saada Franzénin 1803 kolmannen teologian professorin virkaan ja siten valmistaa häntä jo varhain Tengströmin piispanviran seuraajaksi. Samana vuonna Franzén saikin palkkapitäjän, kun hänestä tuli Paimion kirkkoherra 1803, ja hänet myös vihittiin papiksi.

Franzénin Ruotsiin siirtymisen yksi tärkeä edellytys oli Kumlan hyvätuloisen pastoraatin saaminen Örebron läheltä 1810; hän muutti sinne 1811. Franzénin kirkollinen ura vei hänet sittemmin Klaran kirkkoherraksi Tukholmaan 1824 ja Härnösandin piispaksi 1831. Rovastin arvon hän sai heti 1812, sittemmin hänestä tuli lääninrovasti ja teologian (kunnia)tohtoriksi hänet vihittiin 1818. Jo 1823 ja 1828 sekä myöhemmin piispana hän oli pappissäädyn valtiopäiväedustajana.

Pastoraaliväitöskirjassaan De revelatione (1803) Franzén sitoi moraalin jumalalliseen ilmestykseen. Samana vuonna hän julkaisi Porthanille omistetun runon Tviflaren, jossa hän sanoutui irti Johann Gottlieb Fichten ja Benedictus de Spinozan (ja itse asiassa Kantin) opeista ja kertoi palanneensa nuoruutensa yksinkertaiseen uskoon. Tämä vastasi epäilemättä hänen käsityksiään, mutta oli myös hyvin sopusoinnussa (->) Kustaa IV Adolfin ajan tiukan uusortodoksian ja vallankumouksenvastaisuuden kanssa. Franzénille oli yleensäkin ominaista nopea ailahtelevaisuus aatteellisissa kysymyksissä; hän otti nopeasti vastaan uusia aatteita, mutta myös luopui niistä. Tämä eräänlainen naiivi poliittinen luottavaisuus loi häneen opportunistin leimaa, joka ilmeni vuoden 1809 innostuksessa Venäjää ja (->) Aleksanteri I:tä kohtaan. Keisariin Franzénin imartelu ei kuitenkaan tehonnut, ja Franzén muuttikin Ruotsiin.

Suuntautuminen pappis- ja pappilamaailmaan oli yhteydessä Franzénin 1799 solmimaan avioliittoon kokkolalaisen kauppiaantyttären Margaretha Elisabeth Roosin kanssa; vaimo kuoli jo 1806 ja jätti kolme pientä lasta. Seuraavana vuonna Franzén meni naimisiin tehtailijantyttären ja runoilija (->) Michael Choraeuksen lesken, tukholmalaissyntyisen Sofi Westerin kanssa. Vaimolle avioliitto oli jo kolmas. Avioparille syntyi yhteisiä lapsia peräti seitsemän, joista kolmas poika Nils Choraeus sai toiseksi nimekseen äitinsä toisen puolison sukunimen. Franzén kirjoitti lasten maailmasta ja ystävyydestä myönteisiä ja kotoisia runoja, ja tähän aikaan kuuluvat myös ilon, viinin, rakkauden ja ystävyyden oikeutusta julistavat tunnetut runot Champagne vinet, Glädjens ögonblick ja Bordvisa (När skämtet tar ordet).

Ainakin jo ulkomaanmatkastaan alkaen Franzén kirjoitti myös aikansa aatteellista ja poliittista murrosta tarkastelevia runoja, samoin runoja promootioihin, kanslereille, hautajaisiin ja Suomen Talousseuralle (Finlands Upodling, 1800) sekä suomenkielisen kuningashymnin Eläkön Kuningas/Vilpitöin Ruhtinas (1805) ja muita. Näihin liittyy vallankumousaikaa käsittelevä laaja runoelma Julie de St. Julien eller Frihetsbilden (1794 - 1795) sekä päättyvän 1700-luvun aateperintöä tutkiva vuoden 1798 promootioruno En blick på det adertonde seklet ja siihen liittyvät runoelmat Tidens philosophie ja Lidona eller tidens flärd.

Franzén innostui Suomen venäläisvaltauksesta ja kirjoitti keisari Aleksanteria ihailevan runon, mutta keisari näyttää pitäneen Franzénia opportunistina, eikä Franzénille tällä tavoin auennut Turun akateemista maailmaa laajempaa vaikutuspiiriä. Kutsu Ruotsin Akatemian jäseneksi 1808 avasi Ruotsissa tien henkisesti, poliittisesti ja taloudellisesti Turkua laajempaan maailmaan, ja akatemian jäsenyys pakotti Franzénin joka tapauksessa valitsemaan sen ja Turkuun jäämisen välillä. Kun keisarin suunnalta ei Tengströmin toiveista huolimatta tullut kilpailevaa tarjousta, Franzén siirtyi 1811 Ruotsiin ja kirjoitti jäähyväisiksi Suomen ja Ruotsin yhteyttä tähdentävän runon Den inre föreningen. Se ei estänyt häntä kannattamasta lojaalisti Ruotsin ja Venäjän välistä vuoden 1812 ystävyyspolitiikkaa ja kehittämästä historiallisissa teoksissaan ruotsinruotsalaista isänmaantunnetta. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Skaldstycken Turussa 1810.

Muutto Ruotsiin kirvoitti uudelleen Franzénin lyyrisen tuotteliaisuuden, jonka tuloksena olivat sairaan, henkistyvän tytön maailmaan liittyvät Fanny-runot; niistä heijastuu lapsenuskoa ihaileva hurskaus ja maaseudun ihailu. Pysyvämmän arvon saivat kuitenkin Franzénin vuoden 1810 jälkeen kirjoittamat virret; vuonna 1812 julkaistu koevihko merkitsi hänen läpimurtoaan virsirunoilijana. Kristillisen riemun ylistykset, jouluvirsi Bereden väg för Herran ja varsinkin pääsiäisvirsi Hvad ljus öfver griften, ovat säilyttäneet keskeisen asemansa; myöhemmin Franzén kirjoitti rauhaa ja turvautumista korostavia virsiä, kuten Den korta stund jag vandrar här.

Franzénin ensimmäinen varsinainen historiallinen teos - De Bircarlis on pantava Porthanin nimiin - on 1798 julkaistu Tal om svenska drottningar, josta tuli hyvin suosittu. Sittemmin hän keskittyi kirjoittamaan laajoja elämäkertoja, jotka julkaistiin aikanaan useana niteenä; useimmat olivat alun perin Ruotsin Akatemiassa pidettyjä muistopuheita. Kumlan-aikanaan Franzén ryhtyi kirjoittamaan suureksi ja merkittäväksi tarkoitettua heksametrieeposta Gustaf Adolph i Tyskland. Sen tavoitteena oli Herderin teosten innoittamana jotenkin uushomeerisesti antaa suurten henkilöiden esiintyä henkiolentoina ja heidän filosofisten ja teologisten kiistojensa heijastaa maanpäällistä toimintaa. Teos jäi kuitenkin kesken, fragmentteja ilmestyi 1817 - 1822.

Sen sijaan 1829 valmistui Svante Sture eller Mötet vid Alvastra (yli 12 000 säettä ja kootuissa teoksissa selityksineen 568 sivua), kaksikymmenrunoinen "eeposromaani", jonka Franzén oman kertomansa mukaan oli tarkoittanut alun perin draamaksi. Nyt se pyrki, tietoisesti sitoutuen muistomerkkeihin, maantieteeseen, pittoreskeihin yksityiskohtiin ja historiaan, noudattamaan Walter Scottin linjaa, mutta jäi löysärakenteiseksi ja myöhemmän ajan silmissä väsyttäväksi. Topografinen ja kulttuurihistoriallinen asenne ilmenee siitäkin, että tekijä korostaa ottaneensa mukaan myös alempien kansanluokkien tapojen ja kielen elementtejä. Kesken jäi myös Columbus eller Amerikas upptäckt, josta ilmestyi 1831 ensimmäinen 6 400-säkeinen osa.

Pappilaelämä Kumlassa oli antoisaa, mutta Franzén kyllästyi runsaiden vieraiden aiheuttamaan "kestikievarielämään". Hän sai 1824 Tukholman Klaran seurakunnan kirkkoherran viran. Muutto Tukholmaan helpotti hänen osallistumistaan Ruotsin Akatemian toimintaan; hän oli pitkään akatemian pysyvänä sihteerinä. Valtiopäivillä hän otti kantaa sekä ajankohtaisiin rangaistuskysymyksiin - paalurangaistuksen poistamisen mutta kuolemanrangaistuksen säilyttämisen puolesta - sekä raittius- ja sosiaalisiin kysymyksiin lähinnä sosiaalikonservatiivisessa hengessä.

Franzén nimitettiin 1831 Härnösandin piispaksi virkaan kuuluvine Säbron ja Noran kirkkoherranvirkoineen, ja hän muutti hiippakuntaansa 1834. Kaksi kertaa hän oli vielä ehdolla arkkipiispaksi. Koko Norlannin piispana Franzén teki ahkerasti laajoja tarkastusmatkoja, joilla myös hänen suomen kielen taitonsa oli hyödyksi. Jo Tukholman-aikanaan hän oli puhunut valtiopäivillä Värmlannin suomalaisten puolesta. Hän näyttää lukeneen Oulun Wiikko-Sanomia, ja hän kirjoitti myös ruotsinnosmukaelman Jos mun tuttuni tulisi -runosta, jonka hän ensimmäisen kerran oli julkaissut 1802 eräässä väitöskirjassaan suomeksi.

Tiedot Franzénista saarnaajana ovat vaihtelevia; ainakin myöhemmin hänen hennon ruumiinrakenteensa mukainen äänensä heikkeni hiljaiseksi. Hiippakuntansa alkoholismiin hän yritti puuttua pontevasti ja vaati papeilta esikuvallisuutta raittiuden edistämisessä. Aikaan kuului tapainturmelusta, ja monet lahkoliikkeet tekivät kirkollisen elämän ongelmalliseksi. Samalla Franzén jatkoi ahkeraa kirjallista toimintaansa erityisesti debattikirjasilla, kuten Rabulisten och landtprästen, 1840. Hän kirjoitti myös huvinäytelmän (Audiensen eller Lappskan i Kungsträdgården) ja julkaisi viisi nidettä saarnoja, puhekokoelmia ja muuta vastaavaa. Franzénin kootut runoteokset ilmestyivät vuodesta 1824, viisi ensimmäistä osaa vuoteen 1836, kaksi viimeistä tekijän kuoleman jälkeen 1853 ja 1861 (uusi painos I - VII, 1867 - 1869) sekä suomennosvalikoima 1891.

Franzénin toinen puoliso Sophia Christina Wester kuoli 1829, jolloin perheen kuopus oli vasta seitsenvuotias. Franzén avioitui runsas vuosi myöhemmin kolmannen kerran tullitarkastaja Clas Arvedsonin lesken Christina Elisabeth Arwidssonin kanssa. Koska sulhanen oli 59- ja morsian 48-vuotias, heille ei syntynyt enää lapsia.

Vuonna 1840 Franzén palasi ainoan kerran Suomeen ja ensimmäistä kertaa Helsinkiin, yliopiston 200-vuotisjuhliin, joiden aikana hänet seppelöitiin riemumaisteriksi; hänen tyttärentyttärensä (->) Rosina Lavonius, tuolloin vielä von Haartman, oli juhlittuna yleisenä seppeleensitojattarena. Tästä matkastaan Franzén kirjoitti pitkän runon Resan till Jubelfesten 1840, joka ilmestyi (->) Jakov Grotin Kalender-julkaisussa 1842 ruotsiksi ja venäjäksi. Siinä hän kuvaa tulipalon runteleman Turun autiutta ja uuden Helsingin komeuden ja vilkkauden häneen tekemää syvää vaikutusta. Samalla hän toteaa vanhan tradition jatkumisen uudella maaperällä ja uudessa nuorisossa. Kuningatar (->) Kristiinan yliopistosta on tullut Aleksanterin, mutta Kristiinahan omaksuikin Roomassa nimen Christina Alexandra; se oli enne.

Franzénin laajan tuotannon valtaosa jäi kootuista teoksista huolimatta varsin pian unohduksiin; hän sai jo aika varhain osakseen ankaraakin kritiikkiä. (->) Johan Ludvig Runeberg, joka omisti Franzénille ensimmäisen runokokoelmansa, arvosteli pian edeltäjänsä myöhempää runoutta. Mutta Franzénin nuoruudenrunous ja samoin hänen virsirunoutensa ovat osoittautuneet aikaa kestäväksi. Esaias Tegnér kirjoitti 1836 Franzénista hyvin osuvasti, että tämän teosten perustana on aina "puhdas ja poeettinen idea. Toteutus on harvoin loistava, mutta aina pakoton, sydämellinen ja kaunis. Tässä suhteessa hän muistuttaa Goetheä, jonka runoille en tiedä parempaa epiteettiä, kuin että ne ovat pilvettömiä, kuin kaunis kesäpäivä."

Ihmisenä Franzénia luonnehti hänen entisen matkatoverinsa tytär (->) Fredrika Bremer 1838: "Pienessä hieman kumarassa hahmossa on enkelimäistä nöyryyttä ja linnun viehätystä, pää on erityisessä asennossa, liikkeet ovat lempeitä, keveitä, ominaisella tavallaan ylöspäin suunnattu katse on sydämellinen ja terävä - se on runoilijan katse. Ääni, joka murtaa hieman suomalaisittain (med en liten finsk brytning), on melodinen, sanat lempeitä ja selkeitä - suurta valloittavaa yksinkertaisuutta ja ystävällisyyttä, koko ihminen. Hänen olemuksensa lempeästä luonteesta huolimatta näkee selvästi, että hän on vakava ja kiinteä, sen lukee myös kasvojen merkityksellisistä linjoista ja äänen tietyistä korostuksista." Kirjailijatar analysoi myös Franzénin "päiväpuolta" ja "varjonpuolta", sisäistä dynamiikkaa.

Koska Franzénilla oli paljon lapsia, yhteensä kolmetoista, myös näiden jälkeläisiä on paljon, vaikka osa kuoli nuorena joko ennen avioitumistaan tai pian sen jälkeen. Erikoista kyllä, kaksi tytärtä solmi avioliiton lankonsa kanssa. Esikoistytär Maria Helena Rosina nai 1818 Turun kaupunginlääkärin ja tulevan Lääkintöhallituksen pääjohtajan (->) Carl Daniel von Haartmanin. Hänen lapsistaan 1821 syntynyt Rosina tunnetaan 1840 riemuvuoden promootion seppeleensitojattarena ja Hedvig senaattori (->) Johan August von Bornin puolisona. Heidän jälkeläisiinsä kuului muun muassa Ruotsin pääministeri Olof Palme. Eräs neiti von Haartman liittyi Espanjassa avioliittositein generalissimus Francisco Francon perhepiiriin. Osa Franzénin pojista lähti virkauralle ja osa palasi porvareiksi.

Franzénin muistoksi on Helsingissä nimetty katu sekä yliopiston rakennus Franzenia. Oulussa puolestaan on Franzénin puisto.

Frans Michael Franzén S 9.2.1772 Oulu, K 14.8.1847 Härnösand, Ruotsi. V kauppias Zachris Franzén (aiemmin Franseen) ja Helena Schulin. P1 1799 - Margaretha Elisabeth (Lilly) Roos S 1779, K 1806, P1 V Kokkolan raatimies Anders Roos ja Maria Elisabeth Rahm; P2 1807 - Sophia Christina Wester S 1780, K 1829, runoilija Michael Choraeuksen leski, P2 V hovisihteeri Eric Wester ja Beata Sophia Wiberg; P3 1831 - Christina Elisabeth Arwidsson S 1783, K 1859, tuomari Clas Abraham Arvedsonin leski, P3 V tulliylitarkastaja Arvid Arwidsson ja Elsa Christina Riddarpenning. Lapset: Maria Helena Rosina S 1800, K 1840, P Carl Daniel von Haartman; Fransisca Wilhelmina S 1802, K 1830, P Johan Carl Julius Vult von Steijern; Henriette Elisabet S 1803, K 1833, P Anders Abraham Grafström; Frans S 1804, K 1861; Carl Wilhelm S 1808, K 1844; Ernst Erik Edvard S, K 1810; Nils Choraeus S 1811, K 1856; Helena Sofia S 1813, K 1891, P Anders Abraham Grafström; Sem Johan S 1815, K 1857; Seth Michael S 1816, K 1897; Frosten Edvard S 1818, K 1819; Anna Fransisca S 1820, K 1848, P Johan Karl Kristofer Kempe; Charlotta Christina Elisabet S 1822, K 1874, P Johan Karl Kristofer Kempe.

URA. Ylioppilas Turun akatemiassa 1785; filosofian maisteri 1789; vihitty papiksi 1803; teologian tohtori Uppsalan yliopistosta 1818. Riemumaisteri Uppsala 1839, Helsinki 1840.

Kaunopuheisuuden dosentti 1792; Turun akatemian kirjastonhoitaja 1795, samalla kirjallisuudenhistorian professori 1798; historian ja moraalin professori 1801 - 1811; Paimion kirkkoherra 1803; Ruotsin Akatemian jäsen 1808; Kumlan kirkkoherra 1810 - 1824 (astui virkaan 1812); lääninrovasti 1820; Tukholman Klaran kirkkoherra 1824 - 1834; Härnösandin piispa 1831 - (astui virkaan 1834).

TUOTANTO. Katso bibliografia ja käsikirjoitukset Svenskt Biografiskt Lexikon 16. 1964 - 1966; suomenkielisiä saarnoja, Svenska Litteratusällskapet i Finland; latinankielinen onnitteluruno A. J. Laguksen väitöskirjassa, Uppsala 1791; uudempia valikoimia: Dikter, psalmer, tal och brev. 1947 (T. Bohlinin tutkielma); Ur Skaldestycken. 1964; Resedagbok 1795 - 1796. 1977; proosakatkelmia Suomen Sana 3. 1963.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. G. Castrén, Frans Michael Franzén i Finland. 1902.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: C. E. Sjöstrand. 1872, Helsingin yliopiston kokoelmat; E. Stenberg. 1879, Oulu. Maalaukset: F. Westin. 1832, Pohjalainen Valtuuskunta, Ostrobotnia, Helsinki. Muistomerkit: C. Milles. 1909 - 1910, Härnösand, Ruotsi. Mitalit: C. M. Mellgren. 1836, Ruotsi; L. Ahlborn. 1887, Ruotsi; K. Hulström. Ruotsi.

FRANS MICHAEL FRANZÉNIN MUKAAN NIMETTY. Franzéninkatu 1901, Franzénin puistikko 1928 ja Franzéninaukio 1990, Helsinki; Franzénin puisto, Oulu; Franzenia, Helsingin yliopiston rakennus Kalliossa.

Matti Klinge

Julkaistu 4.5.2001.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI