Gallen-Kallela, Akseli (1865 - 1931)

taidemaalari

1892?. SKS, Kirjallisuusarkisto.

Akseli Gallen-Kallela kuuluu Suomen merkittävimpiin kuvataiteilijoihin. Ennen kaikkea hän oli suomalaiskansallisen taiteen uranuurtaja ja tärkein kehittäjä; kansallisromantiikaksi kutsuttu visuaalinen tyyli oli ennen kaikkea hänen luomuksensa. Suurelle yleisölle Gallen-Kallela tuli tunnetuksi erityisesti kansallisten merkkiteosten, Kalevalan ja Seitsemän veljeksen, kuvittajana. Modernin taiteen edustajat eivät enää 1920-luvulla arvostaneet Gallen-Kallelaa, mutta myöhemmin on ihailtu erityisesti hänen monipuolisuuttaan. Hän oli myös grafiikan alan ja taidekäsityön edelläkävijä, joka antoi herätteitä arkkitehtuurillekin.

Akseli Gallen-Kallelan elämänvaiheita ja henkilökuvaa on käsitelty muun muassa (->) Onni Okkosen 1949 julkaisemassa laajassa teoksessa sekä Kirsti Gallen-Kallelan isänsä kirjeisiin perustuvassa elämäkerrallisessa muistelmateoksessa. Akseli Gallen-Kallelan pojantyttärenpoika Janne Gallen-Kallela-Sirén väitteli 2000 taidehistorian tohtoriksi New Yorkin Institute of Fine Artsista aiheenaan Akseli Gallen-Kallela ja suomalainen kulttuuripolitiikka 1880 - 1900. Seuraavana vuonna hän julkaisi elämäkerran Minä palaan jalanjäljilleni, josta tuli syksyn 2001 kymmeniätuhansia kappaleita myynyt menestysteos. Myös Akseli Gallen-Kallelan tuotanto on tutkijoiden jatkuvan kiinnostuksen kohteena, ja uudet tutkimukset ovatkin tarkentaneet kokonaiskuvaa ja parantaneet tietämystämme mestarin taiteesta.

Gallén-suku on lähtöisin Turun lähellä sijaitsevan pienen Lemun kunnan Kallela-nimisestä talosta. Ilmeistä taiteilijaromantiikkaa ovat olleet puheet aatelisesta syntyperästä, johon taiteilija itsekin viehättyi. Talon nuorin poika Peter Wilhelm Gallén (1817 - 1879) lähti Lemusta vanhemman veljensä tukemana opiskellakseen virkamieheksi, ja hänet nimitettiin veljensä jälkeen 1840 Tyrvään nimismieheksi. Peter Gallén otti 1841 puolisokseen veljensä ottotyttären Sofia Antoinetten, jonka Vännin rusthollista perimän osan hän myöhemmin lunasti omiin nimiinsä. Pariskunnalle syntyi viisi lasta ennen Sofia Antoinetten kuolemaa 1855.

Peter Gallén solmi 1858 uuden avioliiton porilaisen merikapteenin ja laivanvarustajan Bror Mathias Wahlroosin tyttären Mathildan kanssa. Tuleva taiteilija Axel Waldemar syntyi perheen kolmantena lapsena 1865 Porissa, missä Peter Gallén toimi 1862 - 1867 Suomen Pankin Porin konttorin kassanhoitajana. Kaikkiaan Gallénin suurperheeseen syntyi 12 lasta. Jätettyään kassanhoitajan paikan Peter Gallén toimi asianajajana Tyrväällä.

Taiteilijan äiti Mathilda Gallén oli voimakastahtoinen ja henkevä nainen, jonka 1870- ja 1880-luvun maailmankatsomuksellinen murros oli vieroittanut valtionkirkosta ja uskonnollisista dogmeista. Myöhemmin hän tunsi kiinnostusta spiritismiin ja teosofiaan. Mathilda Gallén oli innokas amatöörimaalari, ja hän oli kiinnostunut poikansa taiteilijanurasta samalla tavoin kuin Alexandra Edelfelt.

Perhe muutti Porista 1867 takaisin Tyrväälle, josta Peter Gallén oli ostanut Jaatsin tilan ja rakennuttanut sinne uuden tilavan asuinrakennuksen. Ensimmäisen oppinsa Axel sai kotiopettajilta, kunnes hänet 1876 lähetettiin kahden veljensä kanssa Helsinkiin Svenska normallyceumiin. Siellä hän suoritti kolme luokkaa ja opiskeli samalla Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun iltalinjalla 1878 - 1881. Lisäksi hän kävi Taideteollista keskuskoulua 1880 - 1881. Normaalilyseon jälkeen Gallén aloitti syksyllä 1881 päiväopinnot piirustuskoulussa. Siirryttyään 1883 malliluokalle hän sai opettajakseen (->) Fredrik Ahlstedtin. Hän sai myös yksityisopetusta (->) S. A. Keinäseltä 1881 - 1882 ja (->) Albert Edelfeltiltä 1883 - 1884, minkä lisäksi hän opiskeli (->) Adolf von Beckerin yksityisessä akatemiassa 1882 - 1884 ja kävi piirtämässä yliopiston anatomiasalissa.

Axel Gallén kuului sukupolveen, joka saattoi saada jo Suomessa huomattavan hyvän koulutuksen. Adolf von Becker oli hänen luotettavin opettajansa ranskalaisen realismin alalla, ja Edelfeltin ulkoilmamaalausten vaikutus näkyy esimerkiksi teoksessa Poika ja varis (1884). Nuorukainen oli tutustunut kesällä 1884 August Strindbergin naturalistiseen uskontunnustukseen runokirjassa Sömngångarnätter på vakna dagar, ja naturalismiin viittaa myös hänen maalauksensa Mädännyt kuha (1884).

Gallén matkusti syksyllä 1884 Pariisiin ja opiskeli Académie Julianissa. Tärkeämpiä kuin silloiset opettajat olivat tuttavuudet; hän tutustui muun muassa Strindbergiin. Jules Bastien-Lepagen muistonäyttely keväällä 1885 tutustutti hänet perusteellisesti tähän naturalistisen ulkoilmamaalauksen mestariin.

Syksyllä 1885 Gallén alkoi maalata Salossa taulua Akka ja kissa. Mallina oli paikallinen originelli, joka eli lampaidensa parissa. Maalaus ehti vain puolivalmiiksi. Kissan hän lisäsi tauluun Helsingissä ja taustan hän maalasi tyrvääläisten harjoitelmiensa mukaan. Hän jatkoi taulun maalaamista vielä Pariisissa, minne se lähetettiin hänen perässään vuoden 1886 alussa. Teos noudatti strindbergiläistä naturalismia, jonka mukaan tosi oli kaunista arvokkaampaa. Bastien-Lepagen vaikutus oli vahvasti mukana. Suomen Taideyhdistyksen syksyn 1886 näyttelyssä taulu jakoi mielipiteet. Konservatiivisesti asennoituneet eivät sen rumuutta hyväksyneet, mutta liberaalit kiittivät teosta innokkaasti.

Oleskelu Pariisissa 1885 - 1886 sujui kuten aiemminkin valtion apurahan ja äidin lähettämien rahojen turvin. Kauden teoksista merkittävin oli lääkäri (->) H. F. Antellin tilauksesta maalattu muotokuva. Kesällä 1886 Gallén palasi kotimaahan ja hakeutui Korpilahdelle, missä hän maalasi muun muassa pienet kansankuvauksensa Käsikivellä jauhajan, Muikunpaistajan ja Huutolaispojan. Hän kaipasi Pariisin jälkeen suomalaisia aiheita ja siirtyi joulukuussa Keuruulle, josta hän sai majapaikakseen Ekolan torpan. Talven suurteokset olivat Ensi opetus ja Talonpoikaiselämää. Kesällä 1887 Gallén maalasi tilauksesta mesenaattinsa, teollisuusmies (->) G. A. Serlachiuksen miljöömuotokuvan, ja samalta vuodelta on myös hänen tulevan puolisonsa Mary Slöörin muotokuva. Gallén oli liikkunut suomalaisuusmies (->) Kaarlo Slöörin perheessä jo kauan ja rakastunut tyttäreen.

Syksystä 1887 kesään 1889 Gallén oleskeli jälleen Pariisissa. Hän työskenteli edelleen Académie Julianissa ja lisäksi Atelier Cormonissa 1887 - 1888. Hänen Pariisin-kuvauksiaan leimasi kiihkeä ote: kaupunkinäkymät on ikuistettu pienissä maalauksissa impressionismia muistuttavina näkövaikutelmina. Vuoden 1888 lopulla hän maalasi Antellin tilauksesta symbolismia enteilevän taulun Démasquée. Tänä aikana Gallén ryhtyi kuvaamaan Kalevalaa, joka oli jo monta vuotta kiehtonut hänen mieltään. Aluksi hän maalasi kolmiosaisen Aino-taulun, joka valmistui 1889 ja palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä samana vuonna toisen luokan mitalilla.

Gallén palasi Suomeen kesäkuussa 1889 mukanaan ruotsalainen taiteilija, kreivi (->) Louis Sparre, johon hän oli tutustunut Pariisissa. Ystävykset matkustivat ensin Visuvedelle ja sitten Keuruun Ekolaan, sillä Gallén halusi tutustuttaa toverinsa sieltä löytämäänsä maailmaan. Tämän Keuruun ajan pääteoksena voidaan pitää maalausta Saunassa.

Toukokuussa 1890 Gallén solmi avioliiton Mary Slöörin kanssa. Nuoripari teki häämatkansa Kuhmoon, missä mukaan liittyi Sparre. Miehet tekivät pari viikon matkaa myös Vienan Karjalan puolelle. Gallén valmistautui maalaamaan valtion tilauksesta uutta versiota Aino-triptyykistään ja toivoi löytävänsä työhön malleja ja aineistoa. Hän osallistui myös maaliskuussa 1891 päättyneeseen Savo-karjalaisen osakunnan julistamaan Kalevalan kuvituskilpailuun, ja lisäksi hänet oli kutsuttu helmikuussa 1891 päättyneeseen yliopiston juhlasalin seinämaalauskilpailuun.

Gallénin ja Sparren matka oli alkusysäys Karjalaan kohdistuvalle taiteelliselle kiinnostukselle, jota myöhemmin on ryhdytty nimittämään karelianismiksi. Syksyllä 1890 Päivälehdessä ilmestyi ohjelmallinen kirjoitus Karjalan merkityksestä taiteille ja kirjallisuudelle. Tähän liittyivät haaveet suomalaisesta renessanssista. Gallén kirjoitti 1894: "Pikku Suomessa on nyt ruvettava luomaan uutta renessanssia, s.o. uutta voimaa, elämää ja maailmaa. Se on nyt tarpeen tämän kurjan, heikon, alakuloisen dekadenssin vallassa ja ajassa." Nouseva fennomania oli saavuttanut poliittista ja taloudellista valtaa, joka alkoi heijastua myös kulttuurielämään.

Uusi Aino-triptyykki valmistui 1891. Maalaus ei ollut sommittelultaan olennaisesti muuttunut, mutta kotimaisten mallien ansiosta suoritus oli varmentunut ratkaisevasti. Seuraavana vuonna teos voitti valtion henkilömaalauskilpailun. Kalevalan kuvituskilpailun Gallén voitti ylivoimaisesti, mutta yliopiston juhlasalin seinämaalauskilpailussa hän sai toisen palkinnon. Turun akatemian vihkiäisiä esittävä pääkuva tilattiin Edelfeltiltä, ja palkintosumma jaettiin kahden muun kilpailuun kutsutun, Gallénin ja (->) Eero Järnefeltin kesken. Ajatuksena oli, että he toteuttaisivat sivukuvat, mutta Gallénia tehtävä ei kuitenkaan myöhemmin kiinnostanut.

Gallénit matkustivat maaliskuun puolivälissä 1892 pariksi kuukaudeksi Pariisiin ja heinäkuussa oli vuorossa Kuusamo. Matkalla valmistunut Paanajärven paimenpoika on tämän retken tulos. Realismin ajan päättyminen on jo näkyvissä, sillä upean maiseman ja köyhän pojan ristiriita on ilmeinen. Pian taiteilija alkoi luoda todellisuuden aineksista mielikuvituksessaan paremmin tarkoituksiinsa sopivia hahmoja, ja uudet tyylipyrkimykset tulivat näkyviin. Guassimaalauksessa Palokärki (1893) hän hahmotteli uuden kansallisromanttisen ihannemaiseman, jossa syntetistisellä koristeellisuudella ja japanismilla oli merkittävä osuus. Samana vuonna valmistunut Sammon taonta oli kuitenkin vielä realistisesti toteutettu ylimenokauden teos.

Talvella 1893 - 1894 Friedrich Nietzsche alkoi nousta Gallénin ihailemaksi oppimestariksi; samalla spiritismi ja teosofia saivat sijaa hänen ajattelussaan. Vuoden 1894 tuotantoa voidaan jo pitää symbolistisena. Pääteos oli Probleemi, ja vihdoin valmistuivat myös Mäntykoski ja Tuonelan matkalla. Vuoden satoon kuuluivat myös Ad Astra, Sibelius Sadun säveltäjänä ja taiteilijan myöhemmin osaksi silpoma Conseptio artis.

Vuoden 1895 alussa Gallén matkusti Adolf Paulin suosituksesta Berliiniin. Hän järjesti siellä yhdessä Edvard Munchin kanssa näyttelyn ja teki piirroksia uuteen Pan-lehteen. Matka vaikutti ennen kaikkea Gallénin tyyliin. Tutustuminen saksalaisten taideharrastuksiin sai hänetkin innostumaan grafiikasta, josta hän sai opetusta Josef Sattlerilta. Lisäksi hän kiinnostui art nouveausta ja teki Berliinissä ensimmäiset temperamaalauksensa. Matkan keskeytti taiteilijan pienen tyttären Marjatan kuolema Ruovedellä, minne hän oli jättänyt perheensä Kalelan rakennustöiden keskelle.

Toukokuussa 1895 Gallén matkusti puolisoineen Lontooseen tarkoituksenaan ostaa grafiikkaprässi ja tutustua lasimaalauksen tekniikkaan. Englannin-matka vaikutti hänen taiteensa koristeellisiin piirteisiin. Taitelijaperheen uusi koti Kalela valmistui pääpiirteissään vuoden 1895 kuluessa. Palhotuista hirsistä rakennettuna siitä tuli kansallisromanttisen arkkitehtuurin tunnetuimpia luomuksia. Suvulle edelleen kuuluva rakennus on taidemuseona kesäisin auki yleisölle.

Kalelassa alkoi taiteilijan graafinen tuotanto. Ensimmäisenä valmistui puupiirros Kalman kukka. Sammon puolustuksesta hän teki ensin vauhdikkaan puupiirroksen 1895 ja seuraavana vuonna suuren temperamaalauksen. Vuonna 1896 valmistuivat myös Äidin muotokuva, Lemminkäisen äiti, Joukahaisen kosto. Velisurmaajan hän maalasi 1897, ja Kullervon kirous valmistui 1899. Nämä olivat Gallénin taiteen toistaiseksi tärkeimmät aikaansaannokset. Hän alkoi myös merkitä keskeisiä teoksiaan taiteilijanimellä Gallen-Kallela.

Gallénit matkustivat vuoden 1897 lopulla Italiaan. Pääkohde oli Firenze, mutta retki ulottui myös Pompejiin, missä taiteilija tutki vanhaa freskotekniikkaa. Muutoin hänen harrastuksiinsa kuului näinä vuosina art nouveaun mukaisesti taidekäsityö huonekalu- ja sisustustaiteen suunnitelmineen. Koristeellisia lasimaalauksiakin hän suunnitteli, ja etsaustuotanto kasvoi koko ajan.

Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin valmistelut alkoivat 1899. Gallénin tehtävänä oli maalata kupolifreskot aiheinaan Sammon taonta, Sammon puolustus, Väinämöisen lähtö ja Ilmarinen kyntää kyisen pellon. Lisäksi hän suunnitteli Suomen Käsityön Ystävien Iris-huoneen. Maailmannäyttelystä tuli toistaiseksi Gallénin kansainvälisesti suurin menestys, ja hän vaikutti merkittävästi Suomen paviljongin saamaan suosioon. Maailmannäyttelyssä hän sai kaksi kultamitalia ja kaksi hopeamitalia. Kiireisen työskentelyn jälkeen Gallén pääsi yksityisen rahoittajan turvin 1901 toteuttamaan myös Kullervon sotaanlähtö -freskonsa (Vanhan) Ylioppilastalon musiikkisaliin.

Gallénin monumentaalimaalauskausi päättyi vaikuttavasti (->) Josef Stenbäckin Poriin suunnitteleman (->) Sigrid Juséliuksen mausoleumin freskojen maalaamiseen 1901 - 1903. Annettu aihe oli kuoleman voitto aineesta. Johtoteeman pääaiheet olivat Kevät, Rakennus, Syksy, Hävitys, Talvi ja Tuonelan joella. Ovien päälle maalattiin Paratiisi ja Kosmos. Holvivaippoihin ja ruoteisiin tuli kotimaisia kasvi- ja puuaiheita. Useat tutkijat ovat nähneet näissä freskoissa taiteilijan työn huipentuman. Valitettavasti ne alkoivat tuhoutua jo vuoden kuluttua, ja tulipalo tuhosi ne 1931. Taiteilijan poika Jorma Gallen-Kallela maalasi freskot uudelleen isänsä luonnosten pohjalta, ja kaikista kuvista on olemassa myös suurikokoiset temperaluonnokset.

Gallénin etsaustuotanto jatkui myös freskokaudella. Niistä kauneimmat ovat Tuonelan joella (1903) ja Mezzotinto (1905). Näinä vuosina Gallén työskenteli voimiensa äärirajoilla. Seuraavina vuosina kesäpaikat ja ulkomailla käynnit vaihtelivat. Myös taiteen taso vaihteli. Hän teki erinomaisia muotokuvia Maksim Gorkista 1906, ja hän valmisti myös uusia Kalevala-kuvia. Sammon ryöstö valmistui 1905 ja 1906 kymmenen vuotta aikaisemmin aloitettu maailmankatsomuksellisesti tärkeä Väinämöisen lähtö. Purren valitus valmistui 1907.

Seitsemän veljeksen kuvitus ilmestyi 1908. Se oli työläs tilaustyö, ajankohtainen tulkinta, joka on muokannut suomalaisten näkemystä (->) Aleksis Kiven romaanista. Kuvituksella on yhä paljon kirjataiteellista arvoa siitä huolimatta, että sillä on vain vähän tekemistä kirjailijan maailmankuvan kanssa.

Hakiessaan passia 1907 taiteilija otti sen nimelle Gallen-Kallela, jota hän oli toisinaan käyttänyt taiteilijanimenään. Hän käytti usein myös etunimeä Akseli. Ensimmäisen Unkarin-matkansa Gallen-Kallela teki 1907, jolloin hänelle oli myönnetty kansainvälisessä näyttelyssä suuri kultamitali. Seuraavana vuonna hän järjesti Budapestiin piirustus- ja luonnosnäyttelyn.

Gallen-Kallelan ajatuksena oli uudistuminen hänen matkustaessaan perheineen Pariisiin 1908. Hän ei kuitenkaan enää viihtynyt kaupungissa, ja uusi taide oli hänestä käsittämätöntä. Seuraavana vuonna vanha aihe, Väinämöisen venematka, sai uuden värikkään muodon. Pariisista matka jatkui toukokuussa 1909 Afrikkaan. Gallen-Kallelat asuivat Nairobissa Keniassa ja palasivat Suomeen vasta helmikuussa 1911. Afrikan kuvat ovat taiteellisesti hyvin epätasaisia, mutta toisinaan ne ovat onnistuneet värikkyydessään ja väriyhdistelmissään yllättävän hyvin.

Sopeutuminen kotimaan oloihin oli tropiikissa oleskelun jälkeen entistäkin vaikeampaa. Espoon Tarvaspään ateljeehuvilan suunnittelu ja rakennuttaminen vei taiteilijan ajan 1911 - 1913. Gallen-Kallela kutsuttiin 1914 esiintymään Venetsian biennaaliin, ja Italian valtio tilasi hänen omakuvansa Firenzen Uffizi-galleriaan. Sodan syttyessä taiteilijan maalaukset jäivät Italiaan, mistä ne pyydettiin San Franciscon Panama-Pacific-näyttelyyn 1915. Ne palkittiin yhdellä ensipalkinnolla ja kultamitalilla.

Gallen-Kallela toimi Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana 1911 - 1915. Se oli levotonta aikaa nuorten taiteilijoiden noustessa julkisuuteen. Jo asemansa vuoksi Gallen-Kallela joutui heidän vihansa kohteeksi, eikä hänen luonteensa mukaista ollut antaa periksi. Mestarin oma tuotanto, varsinkin maisema-aiheinen, oli jo tässä vaiheessa yleensä varsin keskinkertaista.

Keväällä 1918 Gallen-Kallela oli itsenäistyneen Suomen pääesikunnassa erikoistehtävissä suunnittelemassa lippuja, kunniamerkkejä ja univormuja kenraali (->) Gustaf Mannerheimin määräyksestä. Maaliskuussa 1919 valtionhoitaja kutsui hänet ensimmäiseksi adjutantikseen. Samana vuonna Gallen-Kallela palkittiin professorin arvonimellä, ja 1923 hän sai Helsingin yliopistolta kunniatohtorin arvon.

Gallen-Kallela haaveili edelleen Kalevalan kuvittamisesta. Työtä tuki 1919 perustettu Kalevalaseura, joka otti tehtäväkseen kuvituksen edistämisen. Gallen-Kallela oli seuran varapuheenjohtaja kuolemaansa asti. Kustantaja Werner Söderström Oy:n kanssa sovittiin 1920, että ensiksi ilmestyisi Koru-Kalevala, joka olisi esityö ja kansanpainos myöhempää Suur-Kalevalaa varten. Gallen-Kallelat muuttivat Porvooseen 1921, ja Koru-Kalevala ilmestyi 1922. Suomen kirjataiteessa teoksella on pysyvä arvo.

Gallen-Kallela oli Suomen Taideyhdistystä johtavan luottamusneuvoston, Suomen Taideakatemian, perustajia sekä puheenjohtaja vuoden 1922 alusta lähtien. Hän ei kuitenkaan viihtynyt Suomessa, vaan joulukuussa 1923 hän lähti Yhdysvaltoihin, ja syksyllä 1924 hänen vaimonsa ja tyttärensä matkustivat perässä. Perhe viipyi pitkään Taosissa Uudessa Meksikossa, missä Gallen-Kallela tutki intiaanien taidetta. Suur-Kalevalan kuvitusta hän suunnitteli Chicagossakin. Takaisin Suomeen perhe palasi toukokuussa 1926.

Viimeisenä suurtyönään taiteilija maalasi maailmannäyttelyn Kalevala-freskonsa uudelleen Kansallismuseon eteishallin kupoliin 1928. Vain yksi kuva-aihe muuttui. Gallen-Kallela sopi vielä 1930 Kansallis-Osake-Pankin kanssa Hämeen markkinoita kuvaavan jättiläisfreskon maalaamisesta, mutta Kööpenhaminassa esitelmöinyt taiteilija kuitenkin sairastui paluumatkalla keuhkotulehdukseen ja kuoli Tukholmassa 7.3.1931.

Akseli Gallen-Kallelan suuri muistonäyttely järjestettiin Helsingin Messuhallissa 1935, jolloin hänen jälkimaineensa oli ristiriitainen. Suomalaiskansalliset piirit korostivat häntä suurimpana suomalaisena maalarina, mutta modernismia suosivat liberaalit olivat eri mieltä. Vähitellen Gallen-Kallelan asema on kuitenkin taas noussut, aluksi realistina, sittemmin symbolistina. Erityisesti vaikutuksen tekee kuitenkin hänen monipuolisuutensa ja ansionsa kansallisromanttisen tyylin luojana.

Axel Waldemar Gallén vsta 1907 Akseli Gallen-Kallela S 26.4.1865 Pori, K 7.3.1931 Tukholma. V pankin kassanhoitaja, asianajaja Peter Wilhelm Gallén ja Anna Mathilda Wahlroos. P 1890 - Mary Helena Slöör S 1868, K 1947, PV hovineuvos Kaarlo Aleksanteri (Karl Alexander) Slöör ja Aina Emilia Ehrström. Lapset: Marjatta S 1891, K 1895; Kirsti S 1896, K 1980; Jorma S 1898, K 1939.

TEOKSET. Ateneumin taidemuseo, Helsinki; Turun taidemuseo; Gallen-Kallelan museo, Espoo; Gösta Serlachiuksen taidemuseo, Mänttä; Helsingin kaupungin taidemuseo; Riihimäen museo; Pohjanmaan museo, Vaasa; Lahden taidemuseo; Hämeenlinnan taidemuseo; Tampereen taidemuseo; Hiekan taidemuseo, Tampere; Mannerheim-museo, Helsinki; Merita Pankin kokoelma, Helsinki; WSOY:n kokoelma, Helsinki; Taideteollisuusmuseo, Helsinki; Nationalmuseum, Tukholma; Göteborgs konstmuseum; Szépmuvészeti Múzeum, Budapest; Pushkin-museo, Moskova; Museum für Kunst und Gewerbe, Hampuri.

TUOTANTO. Kallela-Kirja. 1924; Afrikka-Kirja. 1931.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Akseli Gallén-Kallelan arkisto, Kansallisarkisto.

A. Gallen-Kallelan muisto. 1932; Akseli Gallen-Kallela / näyttelykirja, Ateneum 16.2. - 26.5.1996 & Turun taidemuseo 26.6. - 1.9.1996. 1996; A. Gallen-Kallela, Sanan ja tunteen voimalla : Akseli Gallen-Kallelan kirjeitä. 1996; J. Gallen-Kallela-Sirén, Minä palaan jalanjäljilleni : Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. 2001; K. Gallen-Kallela, Isäni Akseli Gallen-Kallela I - II. 1964 - 1965; T. Martin, D. Sivén, Akseli Gallen-Kallela : elämäkerrallinen rapsodia. 1984; O. Okkonen, A. Gallen-Kallela : elämä ja taide. 1949; S. Sarajas-Korte, Suomen varhaissymbolismi ja sen lähteet. 1966; L. Wennervirta, Akseli Gallen-Kallela. 1914.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: H. Nieminen. 1965, Pori; A. Sailo. 1923, Kalevalaseura; A. N. Sailo. 1960, Vammala; E. Wikström. 1886, Ateneumin taidemuseo. Mitalit: A. Sailo. 1925; P. Mäkinen. 1990. Museot: Kalelan erämaa-ateljee, Ruovesi; Tarvaspää, Espoo.

AKSELI GALLEN-KALLELAN MUKAAN NIMETTY. Kadut Espoo, Pori, Vammala; 2 teosta postimerkin aiheena 1965, Aino-triptyykki Pro filatelia -postimerkin aiheena 1997, Luonnotar-akvarelli Pohjola-pienoisarkin aiheena 2004.

Aimo Reitala

Julkaistu 16.9.1997. Päivitetty 5.3.2008.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI