Motti, Giovanni (1771 - 1834)

majatalonpitäjä

Italialaissyntyinen Giovanni Motti saavutti kuuluisuutta isännöimänsä majatalon korkeatasoisilla palveluilla. Mottien majatalo Viipurin Karjaportinkadulla säilyi suvun hallussa liki 70 vuotta tarjoten parastaan niin paikallisille kuin pitemmältä tulleille matkailijoillekin. Vaativimmatkin vieraat mainitsivat majatalon yhdessä rinkeleiden ja linnan kanssa Viipurin merkittävimpänä piirteenä.

Viipuri kruunasi 1800-luvulla tunnetun kansainvälisyytensä sillä, että kaupungin paras ja kuuluisin majatalo oli italialaisen hoivissa. Kyseessä oli myös paikkakunnan ainoa roomalaiskatolisen uskonnon tunnustaja, minkä takia hänestä ei ole seurakuntamerkintöjä. Faktat jäävät kiusallisessa määrin epäluotettavien perimätietojen varaan. Matkakirjoissa esiintyy maininta, että Giovanni Motti oli kotoisin Italiasta Como-järven tienoilta. Se on täysin mahdollista, mutta verrattain harvinaisella sukunimellä on Viipurissa ja Pietarissa toinenkin edustaja, kauppias Pietro Motti, joka mainitaan 1789. Voidaan ajatella, että kyseessä oli Giovannin isä, sillä muita Motteja ei tähän aikaan Venäjän pääkaupungissa rekisteröity. Giovanni itse astuu asiakirjoihin 1794 majatalon haltijana ja kauppiaana, ensin Neitsytniemellä ja sen jälkeen keskikaupungilla.

Henkilökohtaiset siteet edistivät kotiutumista Viipuriin. Syksyllä 1800 Motti meni naimisiin Sara Wirolaisen kanssa, joka kaikesta päätellen oli palvellut talossa jo pitempään. Tyttäret Anna Natalia, Maria ja Juliana olivat syntyneet jo 1797 - 1799, tosin isän avioliittolupausten saattelemina. Vihkiäisten jälkeen syntyi vielä kolme poikaa, jotka aviolapsina eivät enää kirjautuneet suomalaiseen seurakuntaan. Sara Motti oli tiettävästi tomera nainen, joka miehensä ollessa matkoilla piti pätevästi huolta matkustavaisten palvelemisesta. Majatalon sijainti sai vuosisadan alussa hyvin otollisen ratkaisun Mottin muuttaessa Piispan- ja Alakadun kulmaan, sittemmin Karjaportinkatu 2:een. Ikkunoista näki linnan, keskusta oli kätevästi vieraiden ulottuvilla ja lääninkansliakin kadun toisella puolella.

Maininnat majatalon palvelutasosta välittyvät matkakertomuksista. Kyseessä oli eräänlainen läpimurto, sillä muissa kaupungeissa vastaavat olot eivät yleensä herättäneet huomiota kuin mahdollisella kelvottomuudellaan. Ensimmäinen maininta vuodelta 1804 on tosin varsin pilkallinen. Silloin John Carr saapui Haminasta ja sai yksinkertaisesta lounaasta pulittaa 10 ruplaa 40 kopeekkaa. Hän ilmaisi närkästyksensä saaden vastaukseksi, että korkea hintataso aiheutui Pietarin läheisyydestä - selitys, joka päti myöhempinäkin aikoina, jolloin Viipurin hinnoittelua moitittiin pietarilaiseksi. Kertojan mukaan moni olisi voinut epäillä, että Motti oli saanut vaikutteita venäläisten roistomaisuudesta, mutta hänen käytöksensä oli kauttaaltaan siinä määrin italialaista, ettei muita voinut häikäilemättömästä menettelystä syyttää. Carr lähti kohti Pietaria hartaasti toivoen, ettei hänen enää tarvitsisi nähdä Viipurin näkymiä eikä majatalonpitäjän kirottuja piirteitä.

Muut kuvaukset muotoutuvat paljon myönteisemmin. Palveluja arvostettiin ja sievät tyttäretkin huolehtivat omalta osaltaan viihtyisyydestä. Heidät koulutettiin Viipurin kuuluisassa Töchterschulessa, jossa seurustelukyky ja kielitaito kehittyivät. Parhaiten itse Mottiin voi tutustua Anna Petrovna Kernin matkakertomuksen välityksellä kesältä 1829. Retki suuntautui kohti Imatraa, ja mukana seurasi myös Mihail Glinka. Viipuriin palattaessa oltiin uupuneita ja moitittiin isäntää siitä, ettei hän halunnut tuputtaa ruokaansa matkalaisille; väärinkäsitys raastoi hänen sydäntään. Eleet olivat mahtavat, vuodatukset eloisat, isännän koko olemus tilanteeseen eläytyvä. Apulaisten avustaessa herkullinen illallinen valmistui nopsasti. Erottaessa puhuteltiin Mottia jo laatusanoilla il Magnifico ja Mottissimo. Eli vaikutelmaksi iskostui, että Viipurissa oli kolme merkittävää piirrettä: herkulliset rinkelit, mahtava linna ja kerrassaan mainio majatalo. Suurin piirtein samaa mieltä oli niinkin vaativa vieras kuin (->) Alexander Armfelt.

Myös paikalliset asukkaat arvostivat palveluja. Kohokohdaksi muodostuivat juhlapäivälliset luostarikirkon kunnostamisen johdosta 6.10.1833. Vieraita oli 70 ja tarjoilu parhaasta päästä. Seuraavana vuonna Johan Motti - etunimi oli jo ruotsalaistunut - kuoli ja majatalosta vastasi leski Sara omin päin, tosin harjaantuneesti. Myöhemmin naimattomat tyttäret Catharina ja Dorothea huolehtivat toiminnasta 1860-luvun alkuun saakka. Motti ja hänen perillisensä olivat silloin harjoittaneet ammattimaista vieraanvaraisuutta liki 70 vuotta.

Perheen poikien kohtalot olivat osittain onnettomat eikä heidän puoleltaan ole jälkeläisiä. Tyttärien tilanne on otollisempi: muutamat avioituivat hyviin perheisiin ja sitä kautta jälkikasvua on paljon. Vanhin tytär Anna Natalia sai kuvernementinsihteeri Kuhlströmin kanssa peräti yhdeksän tytärtä, joiden kautta päädytään useisiin kulttuurisukuihin: (-> Frenckell-suku) von Frenckell, (->) Tudeer ja niin edelleen. Toinen näistä tyttäristä avioitui muuten aikanaan aatelismies Marcus Wrightin kanssa, joka vietti ylellistä elämää niin sanotussa Markovillassa Suomenvedenpohjan rannalla. Mottin italialaista verta virtaa monissa tunnetuissa kansalaisissa. Asettuminen majatalonpitäjäksi Viipuriin ei jäänyt merkityksettömäksi episodiksi.

Giovanni Motti, Johan S noin 1771, K 1834 Viipuri. P 1800 - Sara Wirolainen S noin 1775, K 1844, PV Elias Wirolainen. Lapset: Johannes S, K 1795; Jacob S 1796; Anna Natalia (Kuhlström) S 1797, K 1831; Maria (Charon, de la Rose) S 1798; Juliana S 1799, K 1800; Catharina S noin 1802; Johan S 1803, sotilas; Elisabet (Wrede af Elimä, Freedericksz) S 1807, K 1890-luvulla; Dorothea S noin 1808, musiikinopettaja; Petrus (Petter) S noin 1809, sotilas; Alexander S 1816, K 1887, kirjaaja.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. S. Hirn, Strövtåg i österled. 1963; J. W. Ruuth, E. Kuujo, Viipurin kaupungin historia lll - lV. 1975, 1981.

Sven Hirn

Julkaistu 22.4.1998.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI