Speranski, Mihail (1772 - 1839)

valtiosihteeri, Turun akatemian kansleri, kreivi

Helsingin yliopistomuseo Arppeanum.

Mihail Speranski nousi vaatimattomista lähtökohdista Aleksanteri I:n lähimmäksi neuvonantajaksi. Valistuneeseen yksinvaltaan uskonut Speranski sai tehtäväkseen laatia suunnitelman Venäjän hallinnon laajamittaiseksi uudistamiseksi, mihin liittyi myös hallintojärjestelmän luominen Suomen suuriruhtinaskunnalle. Speranski joutui myöhemmin Aleksanteri I:n epäsuosioon, mutta Nikolai I:n aikana hänelle uskottiin jälleen merkittäviä valtiollisia tehtäviä. Speranskin johdolla valmistettiin Venäjän lakien kodifikaatio.

Suurimman osan valtiomiesurastaan Mihail Speranski teki Venäjällä, mutta hän oli merkittävä henkilö myös Suomen suuriruhtinaskunnan kannalta. Suomen Venäjään liittämisen jälkeen Speranski toimi ensimmäisenä Suomen asioiden esittelijänä keisarille (valtiosihteerinä) sekä osallistui merkittävällä tavalla hallituskonseljin (senaatin) ohjesäännön laatimiseen. Lisäksi hän toimi Turun yliopiston kanslerina kesästä 1809 maaliskuuhun 1812, jolloin hänet epäsuosioon joutuneena vangittiin ja karkotettiin Siperiaan.

Epäsuosiota jatkui aina 1820-luvun alkuun, minkä jälkeen Speranskin ura lähti uuteen nousuun. Suomen asioihin Speranskin toimet liittyivät jälleen 1830-luvun puolivälissä, jolloin hän keisarin kanslian toisen osaston eli kodifikaatio-osaston johtajana pyrki saamaan aikaan myös Suomen lakien kodifioinnin Venäjällä käytetyn järjestelmän mukaan. Kodifiointityön jälkeen hän osallistui asiantuntijajäsenenä lähes kaikkien tärkeimpien keisarin perustamien komiteoiden toimintaan. Vuonna 1838, vuotta ennen kuolemaansa, hänet korotettiin kreivin arvoon.

Speranskin tausta ei muista saman sukupolven keisarin neuvonantajista poiketen ollut sotilaallinen, vaan hän oli ansioitunut siviilihallinnossa. Saatuaan koulutuksen Aleksanteri Nevskin seminaarissa Speranski toimi jonkin aikaa myös sen opettajana. Sieltä hän siirtyi ruhtinas A. Kurakinin yksityissihteeriksi ja tämän tultua nimitetyksi senaatin prokuraattoriksi siirtyi hänen mukanaan prokuraattorinviraston kansliaan. (->) Aleksanteri I:n noustua valtaistuimelle Speranskista tuli nopeasti merkittävä keisarin neuvonantaja erityisesti Venäjän sisäisiä asioita koskevissa hallinnollisissa ja poliittisissa kysymyksissä. Niinpä hän toimi useissa eri valtion siviilihallinnon viroissa: hän järjesti sisäasiainministeriön organisaation tavalla, josta tuli malli kaikkien ministeriöiden hallintorakenteelle. Laajan, koko valtakunnan hallinnon uudistamista ja uudelleenjärjestämistä koskevan suunnitelmansa Speranski esitti 1809.

Huolimatta Speranskin korkeasta asemasta häntä vastaan syntynyt liittoutuma onnistui maaliskuussa 1812 järjestämään hänen erottamisensa valtiosihteerin virasta ja karkotuksensa kaukaiseen Siperiaan Permin kaupunkiin. Hän oli kuulunut ranskalaismieliseen ryhmään. Permissä Speranski joutui olemaan vuoteen 1814, jolloin hänen sallittiin siirtyä kotitilalleen Velikopoljeen. Penzan kuvernööriksi Speranski nimitettiin 1818 ja kaksi vuotta myöhemmin Siperian kenraalikuvernööriksi. Siperian hallinto uudistui Speranskin alaisuudessa monin tavoin, ja saatuaan luvan palata Pietariin hän esitti kokemustensa perusteella keisarille ja Siperian asiain komitealle vahvistettavaksi asetuksen Siperian hallinnon järjestämisestä. Lain voiman uudistus sai vuoden 1822 statuuteissa, joiden perusteella Siperia muun muassa jaettiin kahteen kenraalikuvernementtiin, Itä- ja Länsi-Siperiaan.

Siperian-kokemustensa perusteella Speranski esitti myös suunnitelman Venäjän reuna-alueiden uudeksi hallintomalliksi, jota käsiteltiin keisari (->) Nikolai I:n 1825 perustamassa joulukuun kuudennen päivän komiteassa 1829 - 1830. Pohdittuaan pitkään Speranskin suunnitelmaa komitea tuli siihen tulokseen, etteivät kenraalikuvernöörit olleet välttämättömiä Venäjän sisäosissa. Komitean ehdotukset jäivät muiden kaltaistensa lailla toteutumatta. Toteutuessaan ne olisivat muuttaneet myös Suomen asemaa keisarikunnan yhteydessä.

Speranskin näkemys hyvin järjestäytyneestä yhteiskunnasta ja valtiosta perustui siihen, että hän uskoi valistuneeseen itsevaltiuteen ja sen luotettaviin ja tehokkaisiin palvelijoihin. Niinpä hänen mielestään itsevaltaisessa keisarissa oli paras turva aateliston tyranniaa ja yksilöiden väärinkäytöksiä vastaan. Hallinnolla tuli kuitenkin olla selkeät toimintamuodot ja sen tuli perustua lakeihin ja muihin säädöksiin. Hallituksen päätehtävä oli Speranskin näkemyksen mukaan säilyttää kansan ja yksilöiden eettiset ja henkiset arvot koskemattomina, ja tämä tapahtui parhaiten henkisesti "puhtaan" hallitsijan ja tämän apuna olevan "hyvän" byrokratian avulla. Nämä näkemykset ohjasivat Speranskin toimintaa hänen kaikissa hallinnonuudistussuunnitelmissaan ja myös lakikodifikaatiossa.

Speranskin tärkeisiin periaatteisiin kuului pyrkimys pätevyyden nostamisesta syntyperän tai suositusten sijaan virkanimitys- ja ylennysperusteeksi. Tämä heijastui Aleksanteri I:n ajan yliopistolaitokseen kohdistuneena huomiona, jota niin Keisarillisen Turun yliopiston voimavarojen kaksinkertaistaminen kuin Pietarin yliopiston perustaminenkin osoittavat.

Joulukuun kuudennen päivän komitean johtamissa dekabristikapinan tutkimuksissa keisari Nikolai I:lle oli selvinnyt, miten suuria puutteita ja epäselvyyksiä Venäjän laeissa oli ja miten vähäinen oli lain soveltajien asiantuntemus. Tästä syystä hän perusti omaan kansliaansa toisen osaston, jonka tehtäväksi annettiin kodifioida Venäjän lait. Speranski asetettiin johtamaan tätä komiteaa. Komitean työ eteni nopeasti: jo 1830 valmistui ensimmäinen 45 osaa käsittävä sarja Venäjän lakikokoelmaa Polnoje sobranije zakonov ja 1832 varsinainen lakikodifikaatio, Svod zakonov, joka käsitti 15 nidettä. Speranskin päämääränä on katsottu olleen Venäjän valtakunnan vähittäinen hallinnollinen yhtenäistäminen ja samalla hallinnon tehostaminen.

Keisarillinen käskykirje kodifikaation uusista perusteista tuli Suomeenkin toukokuussa 1835. Suuriruhtinaskunnan lakien kodifioiminen oli aloitettu jo 1814, jolloin päätettiin asettaa komitea johtamaan tätä työtä. Kodifiointi sujui useista syistä hitaasti, ja lopulta 1835 asetettiin uusi lakikomissio johtamaan työtä uudelta pohjalta. Speranski lähetti myös salaiset ohjeet, joiden mukaan Suomen systemaattinen lakikokoelma olisi laadittava Venäjän järjestelmää noudattaen. Tässä vaiheessa tarkoituksena oli kodifioida Suomen lait Venäjän järjestelmän mukaisesti, ja Suomen lakikokoelma oli tarkoitus lopullisesti tarkastaa keisarin kanslian II osastossa. Keisari hyväksyi kuitenkin kenraalikuvernööri (->) A. S. Menschikoffin esittämän mielipiteen, että Suomessa syntyneiden ristiriitojen takia maan rauhallisuus oli asetettava kodifioinnin ja lakien yhtenäistämisen edelle. Kodifiointityö jatkui toiselta pohjalta, kunnes siitä luovuttiin "toistaiseksi".

Speranskin muut Suomen kannalta merkittävimmät toimet liittyivät hänen asemaansa ensimmäisenä Suomen asioita keisarille esittelevänä valtiosihteerinä ja Turun yliopiston kanslerina sekä hänen osallisuudestaan hallituskonseljin johtosäännön laatimiseen ja yleisemminkin suuriruhtinaskunnan hallintojärjestelmän muovaamiseen.

Maan hallinnollisten olojen järjestely nousi tärkeäksi kysymykseksi Suomen tultua liitetyksi Venäjään suuriruhtinaskuntana. Suomen autonomian alkuhetkenä on pidetty päivämäärää 1.12.1808, jolloin keisari Aleksanteri I määräsi, että Suomen asiat oli esiteltävä suoraan hänelle ohi muiden Venäjän ministerien, ja nimitti ensimmäiseksi Suomen asioiden esittelijäksi valtiosihteeri Mihail Speranskin. Speranski osallistui merkittävällä tavalla hallituskonseljin, sittemmin Keisarillisen Suomen senaatin, ohjesäännön valmisteluun ennen Porvoon valtiopäiviä, joilla se virallisesti vahvistettiin. Ohjesääntöehdotuksen valmistuttua sitä valmistelleen komitean jäsen (->) Robert Henrik Rehbinder vei ehdotuksen Pietariin, jossa Speranski laati sen pohjalta ranskankielisen "projektin", joka uudestaan käännettiin ruotsiksi. Ehdotuksesta pyydettiin vielä kenraalikuvernöörin ja säätyjen mielipide, ja ne saatuaan Speranski viimeisteli ehdotuksen ja esitteli sen keisarille. Lopullisen version viimeisteli siis Speranski, jolloin hän piti huolta myös siitä, ettei hallituskonseljin saama valta rajoittanut keisarin valtaa. Speranskin vaikutuksesta hallituskonseljista tuli korostetusti keisarin oma hallintoelin, joka ei voinut käyttää muuta valtaa kuin minkä keisari oli sille uskonut.

Speranski lausui helmikuussa 1811 keisarille jättämässään muistiossa, että "Suomi on valtio eikä kuvernementti", mikä on toisinaan nähty perusteluna väitteelle, että Suomea olisi jo tuolloin pidetty lähes "valtiona" nykyaikaisessa merkityksessä. Lausuma kuitenkin viittaa toisaalta siihen, että Suomi oli erillishallinnon osa, toisaalta siihen työmäärään, jota useasta kuvernementista koostuva Suomi aiheutti Speranskille: Suomen asioiden hoitaminen edellytti tehokkaan asioiden valmisteluelimen perustamista. Speranskin ehdotus oli tässä vaiheessa ensimmäinen varsinainen askel Suomen asiain komitean perustamiseen.

Pietarissa koolla ollut Suomen asioiden käsittelyä varten perustettu komissio muutettiin Speranskin aloitteesta suppeammaksi Suomen asiain komiteaksi syksyllä 1811. Speranskin valmistelema komitean ohjesääntö vahvistettiin komitean ensimmäiseksi puheenjohtaja (->) Gustaf Mauritz Armfeltin ehdotuksen pohjalta, jolloin siinä yhdistyivät toisaalta venäläinen, toisaalta ruotsalainen katsantokanta. Speranskin mallina on katsottu olleen Venäjän valtakunnanneuvosto. Armfeltin lähtökohtana oli (->) Kustaa III:n hallintojärjestelmä.

Speranski joutui vuoden 1811 aikana selvittelemään hallituskonseljin kanssa myös kiistaa keisarin vahvistamista kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin johtosäännöistä, joita hallituskonselji ei tahtonut hyväksyä. Konseljin jäsenten mielestä johtosäännöissä oli annettu kenraalikuvernöörille niin paljon valtaa, että Suomen aseman pelättiin voivan joutua uhatuksi. Johtosäännöt otettiinkin uudelleen tarkasteltaviksi, vaikka Speranski korosti, ettei hallituskonseljin johtosääntö ollut perustuslaki vaan hallinnollinen asetus eikä konselji ollut sellainen hallitsijan neuvoskunta, jonka lausunnon keisari olisi ollut velvollinen hankkimaan. Keisarin perääntyminen tässä asiassa johtui mitä ilmeisimmin siitä, että sekä hän että Speranski katsoivat kysymyksen olevan vain vähäpätöisistä muodollisuuksista, joissa voitiin helposti perääntyä, jotta rajamaassa herännyt levottomuus saataisiin liennytettyä.

Yliopiston kansleriksi Speranski nimitettiin kesäkuussa 1809 Porvoon valtiopäivien avajaisten jälkeen ja keisarin itsensä käytyä Turussa tutustumassa yliopistoon. Yliopiston sitominen venäläisystävällisyyden linnakkeeksi oli alkanut vielä sodan kestäessä kesällä 1808, ja tämän politiikan jatkumisen kannalta kysymys kanslerista oli tärkeä. Yliopiston konsistorin luovuttua ehdokkaan esittämisestä keisari teki tulevaisuuden kannalta tärkeän ratkaisun nimittäessään Suomen asioiden esittelijäksi määrätyn valtiosihteeri Speranskin yliopiston kansleriksi.

Venäjän sisäisten asioiden hoitamisella ylikuormitetun Speranskin tärkeimmäksi tehtäväksi yliopiston kanslerina - ennen maaliskuussa 1812 tapahtunutta karkottamistaan - jäi osallisuus yliopiston uuden menosäännön hyväksymiseen ja hyväksyttämiseen. Konsistori oli tehnyt asiasta ehdotuksen jo vuoden 1809 lopulla, mutta asia seisoi Pietarissa koko vuoden 1810 ajan. Speranskin viivyttelyä yliopiston menosäännön vahvistamisessa arvosteltiin eräiden suomalaisten taholta ankarasti: kanslerinsihteeri (->) Carl Johan Walleen väitti kanslerin välittävän yliopistosta yhtä paljon kuin hän itse välitti Harkovin yliopistosta, "josta parisen kertaa olen kuullut puhuttavan". Lopulta asia eteni sen jälkeen, kun varakansleri, piispa (->) Jacob Tengström oli henkilökohtaisesti vedonnut sekä Speranskiin että kenraalikuvernööri (->) Fabian Steinheiliin. Keisari vahvisti uuden menosäännön helmikuussa 1811.

Valtiosihteeri Mihail Speranski oli edustanut Suomessa ja yliopistossa samoja humaanisuusperiaatteita ja valistusaatteita, joita keisari Aleksanteri oli vuosisadan alussa kannattanut. Speranskin Suomen-politiikan on katsottu herättäneen suomalaisissa luottamusta myös sen vuoksi, että hän oli alhaissyntyinen ja siten ehkä helpommin lähestyttävissä kuin Pietarin aristokraattiset byrokraatit. Erityisesti sodan aikana yliopiston varakanslerina toiminut ja merkittävällä tavalla Suomen alistumiseen Venäjän osaksi vaikuttanut piispa Tengström oli luottanut ja nojautunut Speranskiin.

Mihail Mihailovitsh Speranski S 12.1.1772 Tsherkutino, Vladimirin kuvernementti, Venäjä, K 23.2.1839 Pietari. V kylänpappi Mihail Vasiljevitsh ja Praskovja Feodorovna. P 1798 - Elisabet Stephen, K 1798, PV pastori Henry Stephen ja Elisabet Planta. Lapsi: Elisabet (von Bagrejev-Speranski) S 1798, K 1857, kirjailija.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson-Kalmari, Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18. ja 19. vuosisadalla : Aleksanteri I:n aika I. 1920; M. Klinge et al., Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808 - 1917. 1989; K. Korhonen, Suomen asiain komitea. 1963; M. Raeff, Michael Speransky, Statesman of imperial Russia 1772 - 1839. 1957; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Mitalit: A. Semonov. 1872, Pietari; A. Griliches, A. Steinmann. 1880, Pietari; S. Vasenin, A. Steinmann. 1880, Pietari.

MIHAIL SPERANSKIN MUKAAN NIMETTY. Speranskintie 1906-1928, Helsinki.

Kristiina Kalleinen

Julkaistu 2.10.1998.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI