Willebrand, Ernst Gustaf von (1751 - 1809)

Turun ja Porin läänin maaherra, kenraalimajuri, Jokioisten kartanon omistaja, teollisuudenharjoittaja

Kustaan sodan aikana rikastunut Ernst Gustaf von Willebrand oli merkittävimpiä virkamiehiä ja teollisuudenharjoittajia Ruotsin ajan lopun Suomessa. Hänet nimitettiin 1790 Turun ja Porin läänin maaherraksi. Von Willebrand asettui Jokioisten kartanoon, josta tuli hänen aikanaan yksi Suomen komeimmista kartanoista ja suurimmista teollisuuskeskuksista. Vihollisen vallattua Etelä-Suomen 1808 von Willebrand ryhtyi tarmokkaasti valmistelemaan suuriruhtinaskunnan siirtämistä Venäjän keisarin alaisuuteen.

Ernst Gustaf von Willebrand syntyi Karunan kartanossa 1751 samannimisen isänsä Ernst Gustaf von Willebrandin ja Sofia Catharina Jägerhornin vanhimpana poikana. (->) Von Willebrandit olivat sotilassukua, joten oli luonnollista, että Ernst Gustaf kirjoitettiin volontäärinä eli vapaaehtoisena Turun jalkaväkirykmentin rulliin jo 1764. Mitä aiemmin nuorukaiselle saatiin virka armeijassa, sitä nopeammin hän saattoi edetä urallaan. Kolmetoistavuotias Ernst Gustaf pystyi jo kantamaan asetta, mutta aina näin ei ollut. Ruotsin ajan lopulla tämä virkojen täyttöjärjestelmä kehittyi mahdottomuuksiin asti. Esimerkiksi von Willebrand itse järjesti vasta kävelemään oppineen poikansa Gustaf Henrikin volontääriksi. Poika ylennettiin 1788 vain kolme viikkoa kaksivuotissyntymäpäivänsä jälkeen henkirakuunarykmentin kornetiksi.

Ernst Gustaf von Willebrandin oman uran alku ei ollut yhtä siloteltu kuin hänen vanhimman poikansa. Vartuttuaan hän toki yleni nopeasti. Etenemistä auttoi melko edullinen avioliitto. Helmikuussa 1778 hänet vihittiin Vendla Gustava von Wrightin kanssa. Tämän isä oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiluutnantti Georg Henrik von Wright. Kolme kuukautta myöhemmin von Willebrand sai appensa rykmentistä luutnantin viran, 1781 hänet ylennettiin kapteeniksi, 1783 majuriksi ja 1787 everstiluutnantiksi.

Von Willebrand erosi upseerinvirastaan 1785, mutta säilytti oikeuden pysyä armeijan palveluksessa. Hän siirtyi siviiliuralle. Hänet nimitettiin 1787 Uudenmaan läänin vt. maaherraksi. Siviili- ja sotilasura yhdistyivät vuotta myöhemmin, kun hän astui sotakomissariaatin palvelukseen. Tässä toimessa hän oli läpi Kustaan sodan ja onnistui armeijan muonituksen ja kuljetusten ohessa huolehtimaan myös omista eduistaan. Hänen väitetäänkin rikastuneen juuri tänä aikana. Varoja 1700-luvun ruotsalainen virkamies tarvitsikin, sillä lähes jokaisesta virasta oli maksettava sen edelliselle haltijalle akordimaksu.

Kuningas (->) Kustaa III:n suosioon päässyt von Willebrand sai 1790 Turun ja Porin läänin maaherran viran. Samana vuonna hänet nimitettiin myös armeijan asioita hoitavaksi valtiosihteeriksi. Jälkimmäinen virka piti hänet Tukholmassa, joten maaherran tointa hoiti aluksi viransijainen. Von Willebrand erosi 1792 valtiosihteerin virasta ja sai ajan tapojen mukaisesti samalla ylennyksen. Kenraalimajuriksi korotettu von Willebrand siirtyi pysyvästi Suomeen ja alkoi hoitaa maaherran virkaansa. Sittemmin hänet kutsuttiin valtion koskenperkauskomission puheenjohtajaksi, mitä tointa hän hoiti Suomesta käsin.

Von Willebrandia on pidetty yhtenä parhaista Turun ja Porin lääniä 1700-luvulla hallinneista maaherroista. Tämä siitäkin huolimatta, että hän kaupitteli 1793 julkeasti virkaansa pyytäen siitä korkeaa hintaa. Turkulaisten keskuudessa hänen oma-aloitteisuuttaan arvostettiin. Erityistä huomiota von Willebrand kiinnitti Turun kaupungin palosuojeluun vaatien muun muassa erityisen palotornin rakentamista Vartiovuoren huipulle. Maaherran menettelytavat liiketoimissaan herättivät puolestaan arvostelua.

Lounaisen Hämeen vanha kantaseurakunta Tammela oli jo varhain tullut tutuksi von Willebrandille. Myös hänen puolisonsa oli sieltä kotoisin. Viimeistään 1770-luvun puolivälissä von Willebrand asui vakituisesti Tammelassa ja hoiti setänsä omistaman Jokioisten kartanon asioita. Samalla hän luultavasti suoritti kartanon puolesta ratsupalvelusta. Von Willebrand osti Tammelan Haudankorvan Viksbergin 1780-luvun alussa ja Jokioisten suuren kartanon 1791. Kansa alkoi puhua Jokiläänistä, koska kartanon pinta-ala oli tuhansia hehtaareita.

Suomeen muutettuaan von Willebrand alkoi tarmokkaasti kehittää Jokioisten kartanoa. Kahdessa vuosikymmenessä vaatimaton maalaiskartano nousi Suomen komeimpien kartanoiden ja suurimpien teollisuuskeskusten joukkoon. Von Willebrand uudisti kartanon koko rakennuskannan. (->) C. C. Gjörwellin piirtämän päärakennuksen rakentaminen aloitettiin 1794. Valmistuessaan tässä 45 metriä pitkässä palatsimaisessa tiilirakennuksessa oli peräti 30 huonetta. Sitä on pidetty Suomen ensimmäisenä uusklassisena kartanorakennuksena, ja se oli jatkossa esikuvana muille kartanoille.

Päärakennuksen valmistuttua von Willebrand rakennutti vielä sitäkin suuremman tiilinavetan. Lisäksi hän muurautti uuden ison kivimakasiinin. Vuoden 1808 tienoilta on puolestaan kolmikerroksinen viljamakasiini, jonka yläosan muodostaa komea kellotorni. Uusien rakennusten ohella von Willebrand perusti Jokioisiin suuren puutarhan ja laajan englantilaistyylisen puiston. Jokioisten uusi kasvihuone oli jo sinänsä harvinaisuus Suomessa, mutta ainutlaatuiseksi rakennuksen teki se, että sen esikuvana oli Versailles'n palatsin orangeria eli kasvihuone.

Von Willebrand oli merkittävä teollisuusmies. Samoihin aikoihin, kun hän muutti Suomeen, perustettiin Turun uusi tupakkatehdas, johon hän tuli osakkaaksi. Tehdas sijaitsi alkujaan Naantalissa, mutta se siirrettiin 1795 Turkuun. Kahden vanhemman tupakkatehtaan puristuksessa uusi yritys ei koskaan päässyt kasvamaan erityisen suureksi etenkään, kun sen käyttämän ulkomaisen raaka-aineen saanti alkoi sotien vuoksi tyrehtyä 1800-luvun alussa.

Jokioisten kartanolla oli ollut yksiteräinen vesisaha jo 1600-luvun alussa. Suomen etelärannikolle nousi 1700-luvun alkupuolella lukuisia moderneja hollantilaisia vesisahoja, joissa tukkeja halkoi kymmenkunta terää. Jokioisten 1750-luvun alussa rakennettu hienoteräinen saha oli Hämeessä ensimmäisiä lajissaan. Von Willebrand tehosti ja laajensi kartanon sahateollisuutta 1790-luvulla. Lounais-Hämeessä hän oli lisäksi osakkaana Teuron ja Turpoon sekä Humppilan Sahankosken sahoissa. Varsinais-Suomessa hän omisti Kosken sahan. Jokioisten sahojen tuotanto kasvoi vuosikymmenen lopulla yli 4 000 tolttiin.

Maaherra von Willebrand oli havainnut, ettei suomalaisten verkamanufaktuurien kapasiteetti riittänyt tyydyttämään täkäläistä kysyntää. Niinpä hän perusti 1796 Jokioisiin verkatehtaan. Ajan talouspolitiikka kielsi manufaktuurien perustamisen maaseudulle. Von Willebrand päättikin rakentaa ensin verkatehtaan ja vasta sitten anoa lupaa sen perustamiseen. Hyvien suhteittensa ansiosta hän saikin 1797 perustamisluvan lainvastaiselle, mutta jo toiminnassa olleelle laitokselleen. Tarmokkaan omistajansa ansiosta siitä kehittyi pian Suomen suurin ja modernein verkatehdas. Von Willebrandin onnistui suhteillaan varmistaa isoja tilauksia armeijalta, joten tuotteiden menekki oli turvattu. Raaka-ainetta manufaktuuri sai muun muassa kartanon suuresta lammastarhasta. Osa villasta jaettiin kartanon alustalaisten kehrättäväksi, sillä kehruukoneiden kapasiteetti ei yksin riittänyt valmistamaan tarvittavaa lankamäärää. Jokioisten kutomo paloi 1798, mutta rakennettiin heti uudelleen. Enimmillään eli 1803 toiminnassa olleiden kangaspuiden määrä oli 15. Tehtaalle hankittiin 1800 uusia englantilaisia vesivoimalla käyviä karstaus- ja kehruukoneita. Samalla suomalainen tekstiilien valmistus astui aimo askelen kohti teollista tuotantoa.

Armeijan tilausten ohella von Willebrand huolehti verkatehtaan tuotteiden muusta markkinoinnista. Hän hankki itselleen Turusta nimiporvarin oikeudet ja avasi kaupunkiin oman puodin. Von Willebrandin johdolla Jokioisten verkatehdas menestyi. Sen yhteydessä ollut värjäämö imi asiakkaita turkulaisilta kilpailijoiltaan. Vanha Turussa sijainnut (-> Esaias Wechter) Wechterin verkatehdas, joka oli siirtynyt Jakob Reinhold Bremerille, ajautui konkurssiin 1799. Vanhan manufaktuurin kiinteistön osti sen pahimman kilpailijan eli Jokioisten tehtaan omistaja von Willebrand.

Jo 1770-luvulla oli kaavailtu rautatehtaan perustamista Jokioisiin. Hanke toteutui vasta 1804, kun maaherra von Willebrand perustamisluvan saatuaan rakennutti kosken äärelle kankivasarapajan. Siinä takomakelpoiseksi jalostettu takkirauta tuotiin Keski-Ruotsista asti. Hiiltä ruukille saatiin kartanon metsistä. Vaikka kuljetusmatkat olivat pitkiä, tuotanto oli kannattavaa, sillä toisin kuin kaupunkien ja vuorityöalueiden ympäristössä Jokioisilla riitti yhä metsää.

Jokioisista muodostui von Willebrandin aikana Hämeen teollinen keskus, sillä sahojen sekä rauta- ja verkatehtaitten ohella kartanoon perustettiin iso tiilitehdas ja viinanpolttimo. Ensin mainitun tuotannosta suuri osa kului omiin rakennushankkeisiin, mutta paloviinasta vietiin suuri osa Turkuun. Kartanon kosken äärellä oli luonnollisesti suuri vesimylly, jossa jauhettiin tavallisen viljan ohella myös vehnää ja hienoja ruisjauhoja säätyläisten kulutukseen.

Maaherra von Willebrand oli teollisuuden ohella kiinnostunut muistakin talouteen liittyvistä asioista. Kustavilaisen ajan Suomessa hän oli innokkaimpia maatalouden uudistusten kannattajia. Vähäisimpiä eivät ole hänen ansionsa 1797 perustetun Suomen Talousseuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Kun kukaan muu seuran jäsenistä ei ollut halukas kokeilemaan savitalojen rakentamista Suomessa, von Willebrand otti tämän tehtäväkseen ja rakennutti Jokioisiin useita taloja, joiden päämateriaalina oli savi.

Von Willebrand oli myös kulttuurin tukija. Hän oli Turun Soitannollisen seuran puheenjohtaja, ja hänen tyttärensä esiintyivät seuran järjestämissä konserteissa. Maaherra oli tyttärineen myös innokas teatterin harrastaja. Runoilija (->) Michael Choraeus, joka oli kotiopettajana von Willebrandin perheessä, kiitteli isäntänsä sivistysharrastuksia kuten myös kirjailija (->) Nils Henrik Pinello. Niin maaherran virka-asunnosta Turussa kuin Jokioisten kartanosta kehittyi suomalaisen sivistyselämän keskus. Turussa maaherra järjesti talvikaudella eräiden muiden kaupungin sivistyselämän johtavien henkilöiden kanssa vuorotellen perjantaisin tanssiais- ja illallistilaisuuksia. Kesäaikaan Jokioisilla vieraita kävi viikoittain. Kartanon kosken saarelle von Willebrand rakennutti "Kalastajaukon tuvan", jossa niin oma perhe kuin vierailevat säätyläiset saattoivat henkeviä keskusteluja käyden seurustella luonnon helmassa. Seurustelu kannatti, sillä aikuisiksi kasvaneet tyttäret solmivat onnistuneet avioliitot.

Aikalaisten mielipiteet Ernst Gustaf von Willebrandista ovat ristiriitaisia. Osa – kuten Choraeus ja Pinello – kehui häntä, mutta (->) Henrik Gabriel Porthan arvosteli häntä ankarasti. Von Willebrandin nopea urakehitys ja rikastuminen herättivät kateutta. Häntä pidettiin itsekkäänä ja omaa etuaan ajavana. Häntä syytettiin myös viekkaaksi juonittelijaksi. Alaisiaan kohtaan hän oli ankara ja sotilaallisen käskevä. Silti hän nautti heidän keskuudessaan kunnioitusta ja arvonantoa.

Maaherra von Willebrand oli 1800-luvun alussa laatinut laajan suunnitelman valtakunnan maanpuolustusjoukkojen järjestämisestä. Venäläisten vallattua Etelä-Suomen 1808 vanha kenraali ei kuitenkaan kauaa tukenut Ruotsin pyrkimyksiä säilyttää Suomi osana valtakuntaa. Von Willebrand tarjosi venäläisille palveluksiaan ja toimi venäläisten nimittämänä sotakomissaarina, joka Turun ja Porin sekä Uudenmaan ja Hämeen lääneissä hoiti miehitysarmeijan muonituksia ja kuljetuksia.

Von Willebrand ryhtyi kesällä 1808 järjestämään valtuuskuntaa keisarin puheille Pietariin. Kun valtuuskunnalle haettiin puheenjohtajaa Jokioisilla syyskuussa 1808 pidetyssä kokouksessa, valittiin tähän tehtävään von Willebrandin vävy (->) Carl Erik Mannerheim. Von Willebrand joutui tyytymään rivijäsenen osaan, vaikka esimerkiksi Suomen valloittaneen venäläisarmeijan komentaja kenraali (->) Friedrich Wilhelm von Buxhoevden oli toivonut hänestä valtuuskunnan puheenjohtajaa. Oma-aloitteinen von Willebrand ei tyytynyt osaansa vaan kävi koskenperkauskomission puheenjohtajana jo ennen suurta valtuuskuntaa Pietarissa. Tämän vierailun merkitys jäi vähäiseksi.

Ernst Gustaf von Willebrand osallistui Porvoon valtiopäiville sukunsa edustajana. Vaikka hänet valittiin valtiopäivien finanssivaliokuntaan, tunnettu juonittelija joutui seuraamaan sivusta, kun muut järjestivät uuden hallitsijan alaisuuteen siirtyvän suuriruhtinaskunnan asioita. Pian tämän jälkeen von Willebrand sairastui. Hän kuoli Turussa juhannuksena 1809. Vanha kenraali ja maaherra haudattiin Jokioisten kartanon puistoon, minne pystytettiin 1833 hänen ja hänen puolisonsa muistopatsas. Hänen kartanonsa joutui eräiden välivaiheiden jälkeen valtion haltuun, ja päärakennus pihapiireineen kunnostettiin 1970-luvulla Maatalouden tutkimuskeskuksen käyttöön.

Ernst Gustaf von Willebrand S 19.8.1751 Karuna, K 25.6.1809 Turku. V alikapteeni Ernst Gustaf von Willebrand ja Sofia Catharina Jägerhorn af Spurila. P 1778 - Vendla Gustava von Wright S 1755, K 1820, PV maaherra Georg Henrik von Wright ja Vendla Regina Borgström. Lapset: Vendla Sofia S 1779, K 1863, P salaneuvos, kreivi Carl Erik Mannerheim; Eva Gustafva S 1781, K 1844, P1 maaherra Carl Johan Stjernvall, P2 salaneuvos, maaherra, vapaaherra Carl Johan Walleen; Wilhelmina Albertina S 1782, K 1824, P1 kenraalimajuri August Fredrik Palmfelt, P2 presidentti, vapaaherra Adolf Fredrik von Willebrand; Christina Charlotta S 1784, K 1786; Gustaf Henrik S 1786, K 1819, vapaaherra, majuri, P Lovisa Margareta von Platen; Ernst Fredrik S 1787, K 1837, vapaaherra, eversti, P Ulrika Maria Björkman; Johan Reinhold S 1789, K 1852, eversti, P Catharina Widerqvist; Göran Wilhelm S 1791, K 1792.

URA. Volontääri Turun läänin jalkaväkirykmentissä 15.2.1764; varusmestari 12.9.1767; kersantti 1767; siirretty Uudenmaan läänin jalkaväkirykmenttiin 1771; toinen adjutantti 11.3.1772; luutnantti 6.5.1778; kapteeni 4.4.1781; majuri 30.4.1783; ero 22.6.1785; everstiluutnantti 30.7.1787; Uudenmaan läänin vt. maaherra 1787; sotakomissariaatin palveluksessa 1788 - 1790; Turun ja Porin läänin maaherra 11.10.1790 - 8.8.1806; armeijan asioiden valtiosihteeri 24.10.1790 - 20.5.1792; kenraalimajuri 20.5.1792; sotakomissaari 1808 - 1809; Suomen deputaation jäsen Pietarissa 1808.

Viksbergin kartanon omistaja 1780 - 1790, Jokioisten kartanon omistaja 1791 - Tammelassa.

Edustaja Porvoon valtiopäivillä 1809.

Koskenperkauskomission puheenjohtaja.

Suomen Talousseuran puheenjohtaja 1797 - .

Kunnianosoitukset: Vapaaherra 1806. Ruotsin Miekka-r. R 24.11.1794; Ruotsin Vaasa-r. K 28.5.1801; P. Annan R 1 23.2.1808.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Jokioisten kartanon katselmus 22. - 27.9.1813, Sääksmäen alisen tuomiokunnan arkisto, Kansallisarkisto; Jokioisten kartanoiden arkisto, Hämeen maakunta-arkisto.

V. Annala, Suomen varhaiskapitalistinen teollisuus Ruotsin vallan aikana. 1928; Jokioinen 1631 - 1931 : juhlajulkaisu. 1931; E.-C. Mäkeläinen, Säätyläisten seuraelämä ja tapakulttuuri 1700-luvun jälkipuoliskolla Turussa, Viaporissa ja Savon kartanoalueella. 1972; O. Nikula, Turun kaupungin historia : 1721 - 1809 I - II. 1970, 1971.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Hautamuistomerkki. 1833, Jokioinen.

Georg Haggrén

Julkaistu 6.9.2001.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI