Araktshejev, Aleksei Andrejevitsh (1769 - 1834)

Venäjän sotaministeri, kenraali

Museovirasto.

Aleksanteri I:n sotaministeri kreivi A. A. Araktshejev saattoi Suomen sodan päätökseen määräämällä venäläiset joukot hyökkäämään Suomesta meren yli Ruotsin puolelle maaliskuussa 1809.

Aleksei Andrejevitsh Araktshejev tuli Venäjän keisari (->) Paavali I:n palvelukseen tykistöupseerina ja saavutti hallitsijan luottamuksen horjumattomalla uskollisuudellaan ja myös keisaria miellyttäneellä kovaotteisuudellaan. Oikullinen Paavali I kuitenkin kyllästyi kenraaliksi ylentämäänsä Araktshejeviin, syrjäytti hänet hovista ja erotti Pietarin kaupungin sotilaskuvernöörin asemasta. Virkaero esti Araktshejevia ryhtymästä poliisitoimiin sitä salaliittoa vastaan, joka 1801 murhasi keisari Paavalin.

(->) Aleksanteri I otti tunnollisen kenraalin takaisin suosioon ja nimitti Araktshejevin muun muassa tykistön tarkastajaksi. Araktshejevin 1802 - 1805 johtama komitea kehitti entistä kevyempiä ja helpommin liikuteltavia tykkejä. Pitkin jalkaväkilinjaa yksittäin sijoiteltu "rykmentintykistö" oli Napoleonin sodissa osoittautunut heikoksi, ja taistelussa uudet tykit keskitettiin ratkaisukohtaan. Sotaministerinä 1808 - 1810 Araktshejev kehitti koko armeijaa ajan tasalle.

Aleksanteri I luopui ajan mittaan nuoruutensa vapaamielisistä uudistushaaveista, ja kenraali Araktshejev saavutti 1815 - 1825 yhä suuremman vaikutusvallan sisäpolitiikkaan pitämällä keisarikunnan hallinnossa kovakätistä komentoa. Vastakohta uudistusmieliseen (->) Mihail Speranskiin kuvaa hyvin keisarin mielenmuutosta, mikä ei suinkaan johtunut Araktshejevista; kenraali vain täytti keisarin ohjeet tunnollisesti kuten aina. Aleksanteri I keskitti huomionsa Euroopan politiikkaan ja teetti Araktshejevilla sisäpolitiikan likaisen työn. Vapaamielisten aikalaisten ja myöhempien vasemmistolaisten historioitsijoiden silmissä Araktshejev onkin ollut synkkä, taantumuksellinen hirmuvaltias.

Ranskaa vastaan käydyn suursodan jäljiltä Venäjällä oli mahtiasemansa perustana monisatatuhantinen armeija, jonka ylläpito kävi köyhän maan voimille. Araktshejev pani osan armeijaa elättämään itse itsensä. Novgorodin tienoille sekä Etelä-Venäjälle perustettiin 1817 siirtoloita, joissa sotilaat äksiisin lisäksi hankkivat elantonsa maatyöllä. Esikuvaksi sanotaan Ruotsin ruotuväkijärjestelmää, mutta venäläiset sotilassiirtolaiset olivat koko ajan sotilaskurin alaisia perhe-elämää myöten. Siirtolaisten pojista oli määrä kasvattaa armeijaan uusia sotilaita, mikä olisi vähentänyt väenottojen vaivaa. Sotilassiirtoloiden kova ja mielivaltaisesti toteutettu kuri ärsytti väkeä kapinoihin, jotka kukistettiin armotta. Siirtolat lakkautettiin vasta (->) Aleksanteri II:n aikana.

Suomen suhteen Araktshejev ei ole mitenkään erityisemmin ansioitunut. Hänellä saattoi olla osuutensa siihen, että liian leppoisa ylipäällikkö kreivi (->) Friedrich Wilhelm von Buxhoevden erotettiin 1808, koska Suomen valloitus kävi hitaasti. Kreivi oli pyrkinyt kohtelemaan alistettua väestöä asiallisesti estääkseen ennalta kapinoita venäläisiä vastaan. Kesken menestyksekkään etenemisen tehty Lohtajan aselepo 29.9. sekä talven tultua tehty Olkijoen aselepo 19.11. olivat ehkä Pietarista katsoen todisteita komentajan velttoudesta. Suomen sodan venyminen huolestutti, sillä uudet selkkaukset uhkasivat tärkeämmillä rintamilla. Venäläisten huolto ja täydennykset Pietarista ja Viipurista olivat vaikeita pitkien yhteyksien takaa, joten etenemisen keskeyttäminen ei ollut aivan aiheetonta.

Suomen sota jatkui vuoden 1809 kevätpuolella, jolloin venäläiset hyökkäilivät Tornionjoen ja Merenkurkun yli painostaakseen Ruotsin luopumaan sodasta. Ahvenanmaalla olevat venäläiset joukot arkailivat meren ylitystä, koska jäät olivat jo heikentyneet, mutta Turkuun saapunut Araktshejev komensi hyökkäykseen vauhtia. Kun Grisslehamniin ilmaantunut kenraali (->) Jakov Kulnevin johtama venäläisjoukko säikäytti tukholmalaisia, (->) Kustaa IV Adolfin onnettomaan komentoon tuskastunut oppositio sai tilaisuuden kukistaa kuninkaan 13.3.1809. Ruotsi luopui sodasta tyytyen tappioon ja Suomen menetykseen Haminan rauhassa 17.9.1809.

(->) Nikolai I:n noustua valtaan Araktshejev menetti asemansa ja siirtyi tiloilleen Gruzinoon, Novgorodin kuvernementtiin. Täälläkin hänen sanotaan tulleen tunnetuksi kovuudesta ja jopa julmuudesta, jolla hän kohteli maaorjiaan. Kyläläiset tappoivat Araktshejevin rakastajattaren Nastasia Minkinan.

Aleksei Andrejevitsh Araktshejev S 23.9.1769 Bezhetsk, Tverin kuvernementti, K 21.4.1834 Gruzino, Novgorodin kuvernementti. V Andrei Araktshejev ja Jelizaveta Andrejevna Vitlitskaja. P Natalia Vasiljevna Homutova, PV kenraalimajuri Vasili Homutov.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. G. Zaharov, Venäjän ja Ruotsin välinen sota vuosina 1808 - 1809. 1985.

Pertti Luntinen

Julkaistu 6.9.2001.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI