Tiainen, Olli (1770 - 1833)

sissipäällikkö

Suomen sodan aikana 1808 - 1809 nurmeslaisen Olli Tiaisen johtama vapaajoukko saavutti menestystä useissa yhteenotoissa venäläisten kanssa. Rajakapteeniksi nimitetty talonpoika ja räätäli Tiainen turvasi joukkoineen Savoa puolustavan Johan August Sandelsin selustaa ja onnistui viivyttämään venäläisten etenemistä Pielisen suunnalla.

Pohjois-Karjala oli liitetty Ruotsin valtaan vasta suurvaltakaudella, 1600-luvun alkupuolella. Sen olot poikkesivat monessa suhteessa muusta Suomesta. Venäjän rajan läheisyys ja historialliset muistot rajasodista olivat luoneet talonpoikiin aktiivisen ja itsenäisen maanpuolustushengen, jota kruunu oli käyttänyt koko 1700-luvun hyväkseen silloin, kun siltä ei sotaisten selkkausten aikana riittänyt järjestettyjä joukkoja pitkän itärajan puolustukseen. Sama malli oli käytössä myös Suomen sodan aikana, ja kuten aikaisempienkin sotien, myös tämän sodan aikana kansan keskuudesta nousi luontaisia johtajia, joiden komennossa talonpoikaisjoukot kävivät taisteluun kotiseutunsa varjelemiseksi. Eräs tällainen oli Olli Tiainen, talonpojan poika ja maalaisräätäli Nurmeksen Ylikylästä.

Kaikesta päätellen Olli Tiainen tunsi kiinnostusta sotilaallista toimintaa kohtaan, sillä hänen tiedetään osallistuneen jo (-> Kustaa III) Kustaan sodan aikana talonpoikaisjoukoissa rajavartiopalvelukseen. Rauhanaikainen sotilaselämä ei häntä nähtävästi viehättänyt, sillä sodan päätyttyä hän palasi siviiliin ja harjoitti jonkin aikaa räätälin ammattia. Naituaan 1793 Anna Toivasen Nurmeksen Ylikylästä hän asettui kotivävyksi tämän omistamalle tilalle. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista vain kaksi tytärtä jäi eloon.

Johtuiko Olli Tiaisen hyvä maine omiensa keskuudessa vuosikymmenien takaisista sotilaallisista saavutuksista, vai olivatko hänen muut ominaisuutensa ratkaisevia, on vaikea sanoa. Joka tapauksessa Pielisen ympäristön talonpojat valitsivat juuri hänet päällikökseen 1808, kun venäläiset hyökkäsivät maahan ja Pohjois-Karjala näytti tavan mukaan jäävän oman onnensa nojaan. Olli Tiainen osoittautui heti luottamuksen arvoiseksi. Hän lähti Kuopioon, jossa (->) Johan Adam Cronstedtin johtama Savon prikaati majaili, ja sai tältä aseita vapaajoukolleen sekä oman arvovaltansa pönkittämiseksi nimityksen rajakapteeniksi.

Varsinaiset sotatoimet alkoivat Pohjois-Karjalassa vasta kesällä 1808, jolloin kenraalimajuri Ilja Ivanovitsh Aleksejevin johtama venäläinen joukko-osasto pyrki Pälkjärveltä tätä kautta kiertämään Toivalaan majoittuneiden eversti (->) Johan August Sandelsin joukkojen selkään. Kontiolahden Mönninvaaralla Olli Tiaisen ja tilanomistaja Isak Steniuksen johtamat talonpoikaisjoukot iskivät heinäkuun viimeisenä päivänä yhteen kenraali Aleksejevin rakuunoiden kanssa. Taistelussa talonpojat onnistuivat pysäyttämään rakuunat, ja venäläisten oli pakko vetäytyä takaisin omalle puolelleen Sortavalaan.

Elokuussa venäläiset saapuivat uudelleen Pohjois-Karjalaan. Tällä kertaa heitä johti ruhtinas Mihail Dolgoruki ja heidän vahvuutensa nousi viiteen tuhanteen mieheen. Ruhtinas Dolgorukin tarkoituksena oli katkaista joukoillaan Iisalmeen vetäytyneen Sandelsin joukkojen peräytymistie. Olli Tiainen johti talonpoikaisjoukkojaan menestyksellisesti ja esti venäläisten etenemisen Pielisjärven länsipuolitse. Tiaisen joukot kahakoivat venäläisten kanssa muun muassa Kaltimonvirralla, ja kun venäläiset kääntyivät yrittämään etenemistä Pielisjärven itäpuolitse, oli Tiainen taas heitä vastassa Jauhiaissalmella. Kansantarina kertoo Tiaisen täällä puettaneen miehensä tuohirintamuksilla ja puupistimillä vakinaisen sotaväen malliin ja sitten marssittaneen samaa joukkoaan monta kertaa vihollisen silmien editse salmen toisella rannalla, jonne ei voinut kovin tarkasti nähdä. Venäläiset uskoivat ylivoimaisen ruotsalaisjoukon olevan heitä vastassa ja vetäytyivät pettyneinä takaisin Joensuuhun.

Sodan myöhemmissä vaiheissa Olli Tiainen vangitsi venäläisten Joensuuhun asettaman maaherran, Otto von Fürstenbergin, lähimpine miehineen ja piti heitä pitkät ajat vangittuina. Venäläiset olivat siinä määrin kiusautuneita Tiaisen toiminnasta, että he lupasivat hänen päästään 500 ruplan palkkion, mutta kukaan ei tullut sitä vaatimaan. Olkijoen sopimuksen jälkeen eivät talonpoikaisjoukotkaan enää saaneet toimia Suomessa, joten Tiainen hajotti joukkonsa ja pakeni itse Ruotsiin, koska hän oletti, etteivät venäläiset jättäisi häntä kotiseudullaan rauhaan.

Tukholmassa Olli Tiainen esiteltiin kuningas (->) Kustaa IV Adolfille, joka armollisesti ojensi hänelle kultaisen urhoollisuusmitalin sekä lupasi vielä eläkkeenkin. Sodan päätyttyä Tiainen joutui Ruotsissa kieltä taitamattomana taloudellisiin vaikeuksiin, mutta ei uskaltanut kuitenkaan palata kotiseudulleen. Hän päätyi rajavartioon Haaparantaan ja palasi vasta 1818, mutta säilytti kaiken varalta Ruotsin kansalaisuuden kuolemaansa saakka. Venäjän keisarille hän ei halunnut vannoa uskollisuutta. Hän kuoli 1833 lavantautiin kotitilallaan. Sata vuotta myöhemmin Joensuussa paljastettiin hänen kunniakseen pystytetty muistomerkki.

Olli Tiainen kuuluu niihin harvoihin kansan keskuudesta nousseisiin sotapäälliköihin, jotka Ruotsin vallan aikana ovat saaneet nimensä aikakirjoihin. Hänelle oli ominaista nokkeluus, häikäilemättömyys ja sotilaallisten kaavojen tuntemattomuudesta johtuva kyky toimia uudella ja viholliselle oudolla tavalla. Hänen vaiheensa osoittavat toisaalta sen, miten paljon yksityinen johtajapersoonallisuus voi saada aikaan omalla tahdonvoimallaan ja kyvyllään, ja toisaalta sen, ettei näinkään merkittävällä toiminnalla voitu vaikuttaa sodan lopputulokseen.

Olli Tiainen S 2.6.1770 Rautavaara, K 27.2.1833 Nurmes. V talollinen Hemminki Tiainen ja Anna Leveinen. P 1793 - Anna Tolvanen S 1775, K 1837, PV talollinen Reijo Tolvanen ja Maria Niiranen. Lapset: kahdeksan lasta.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat 1808 - 1809. 1896; R. Savolahti, Rajakapteeni Olli Tiainen : historiikki. 1998; R. Sillanpää, Toki kallehin on vapaus : maanpuolustustyötä Ylä-Karjalassa. 1998.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Muistomerkki, Savo-Karjalainen osakunta 1870, Joensuu; B. Jung, Muistomerkki 1932, Joensuu. Olli Tiaisen puukko ja pistooli Nurmeksen museossa.

OLLI TIAISEN MUKAAN NIMETTY. Olli Tiaisen maja, Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön omistama kokoontumis- ja juhlatila, Joensuu.

Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 24.3.2000.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI