Elisabet Aleksejevna (1779 - 1826)

Venäjän keisarinna, Suomen suuriruhtinatar

M. Paléologue, Aleksanteri I : ongelmallinen tsaari. 1938.

Keisarinna Elisabet Aleksejevna sai elämässään kärsiä puolisonsa Aleksanteri I:n uskottomuuden, anoppinsa tylyyden ja lastensa varhaisen kuoleman takia. Hän hoiti kuitenkin velvollisuutensa keisarinnana moitteettomasti ja jaksoi tukea puolisoaan niin valtakunnan asioiden hoidossa kuin yksityiselämässäkin.

Louise Marie Auguste, josta tuli Venäjän keisari (->) Aleksanteri I:n puoliso, kasvoi Badenin perintöruhtinaan seitsenlapsisessa perheessä Karlsruhessa. Viisi tytärtä naitettiin jokseenkin edullisesti, sillä Louisesta tuli Venäjän keisarinna ja yhdestä sisaresta tuli Baijerin ja toisesta Ruotsin kuningatar.

Prinsessa Louisen avioliiton järjesti Venäjän keisarinna (->) Katariina II, joka etsi pojanpojalleen Aleksanterille sopivaa puolisoa saksalaisesta hovista. Katariina oli itsekin alkuaan saksalainen, Anhalt-Zerbstin prinsessa, ja saksalaisia olivat useimmat muutkin Venäjän suuriruhtinaiden puolisot. Katariina tuotti Pietariin kaksi Badenin prinsessaa, 14-vuotiaan Louisen ja tämän yksitoistavuotiaan pikkusiskon Friederiken, josta sittemmin tuli Ruotsin kuningatar. Prinsessojen äidin sisar oli ollut perintöruhtinas (->) Paavalin (I), Katariinan pojan ensimmäinen, nuorena kuollut puoliso.

"Katsastettavat" tytöt saapuivat lokakuun viimeisenä päivänä 1792 Pietarin hoviin, ja keisarinna ihastui tuotapikaa vanhempaan sisaruksista todeten hänet oivalliseksi solmimaan avioliiton nuoren, 15-vuotiaan suuriruhtinas Aleksanterin kanssa. Aleksanterin omia näkemyksiä ei juuri otettu huomioon. Hän oli komea ja hyväkäytöksinen nuorukainen sekä suuressa suosiossa hovin naisten keskuudessa. Myös prinsessa Louise ihastui sulhaseensa, mikä ilmenee hänen kirjeistään äidilleen. Tyttären suhteet äitiin olivat hyvin läheiset, ja tiivis kirjeenvaihto jatkui koko Louisen elämän ajan. Äiti eli kauemmin kuin tytär.

Keväällä 1793 keisarinna rupesi järjestämään häitä. Louise kääntyi Venäjän hovissa vallinneen tavan mukaan ennen toukokuussa tapahtunutta kihlausta ortodoksiseen uskoon ja sai nimekseen Elisabet Aleksejevna. Keisarinna Katariina oli tyytyväinen. Hänen mielestään kihlapari oli "suloinen" ja morsian "kaunis ja viehättävä". Kesällä suuriruhtinattaren pikkusisko Friederike lähetettiin takaisin kotiin Badeniin, ja nuori morsian alkoi tuntea itsensä yksinäiseksi loisteliaassa hovissa. Suuriruhtinaspari vihittiin Talvipalatsissa 9.10.1793. Nuoripari vietti aluksi huoneistossaan Talvipalatsissa vilkasta elämää - Elisabet lauloi mielellään ja Aleksanteri soitti viulua. Varsin usein tanssittiin - masurkka, poloneesi ja uusi muotitanssi valssi olivat suosittuja. Elisabet ystävystyi Aleksanterin veljen ja kasvinkumppanin (->) Konstantin Pavlovitshin nuoren puolison Annan kanssa; Anna oli myös saksalainen prinsessa ja kaksi vuotta Elisabetia nuorempi. Sittemmin Anna kyllästyi puolisonsa lukuisiin naisseikkailuihin, lähti takaisin kotiin Saksaan, ja avioliitto Konstantinin kanssa purettiin.

Katariina II:n kuoltua 1796 Venäjän yksinvaltaiseksi hallitsijaksi tuli Aleksanterin isä Paavali I, jonka kyvykkyyttä keisariksi Katariinakin oli epäillyt. Elisabetille tuotti vaikeuksia anoppi, keisarinna (->) Maria Feodorovna, joka kohteli poikiensa puolisoita sangen tylysti. Tämä ongelma jatkui koko Elisabetin elämän ajan; anoppi eli kymmenen vuotta kauemmin kuin miniä.

Elisabetin ja Aleksanterin ensimmäinen lapsi Maria syntyi 29.5.1799 mutta kuoli jo vuoden ikäisenä epämääräisesti määriteltyihin "kouristuksiin". Perintöruhtinasparin elämän varsinaiseksi traumaksi muodostuivat keisari Paavalin kuolemaan johtaneet tapahtumat maaliskuussa 1801. Keisari kuoli salaliiton uhrina, ja Aleksanteri nousi hallitsijaksi. Häntä vaivasi koko elämänsä ajan isän kohtalo ja hänen oma mahdollinen osallisuutensa siihen. Keisarinna Elisabet oli puolisonsa uskottu ja turva vaikeina aikoina. Elisabetin vanhemmat saapuivat kesällä 1801 Pietariin hälventääkseen onnettoman tapahtuman aiheuttamaa huolta tyttären mielestä. Syksyllä ennen keisariparin kruunajaisia vanhemmat matkustivat toisen tyttärensä luo Ruotsiin, missä isä sai surmansa hänen rekensä kaaduttua Arbogassa joulukuussa 1801.

Venäjän nuoren keisariparin kruunajaiset pidettiin Moskovassa syyskuussa 1801. 22-vuotias keisarinna rasittui raskaista juhlamenoista ja suuresta määrästä vieraita ihmisiä. Hän ei pitänyt Moskovasta. Vasta paljon myöhemmin, 1817, jolloin keisaripari vietti kokonaisen talven Moskovassa, Elisabet alkoi tajuta kaupungin merkitystä hänen suuresti rakastamansa Venäjän historiassa ja sen erityistä ilmapiiriä. Mutta silloin monet uudet murheet olivat jo raskauttaneet keisarinnan mieltä. Kruunajaisjuhlallisuuksien aikana Aleksanteri tapasi kauniin ja säihkyvän puolalaissyntyisen kreivittären Maria Naryshkinan, josta tuli keisarin rakastettu vuosikausiksi. Pariskunnalle syntyi kolme tytärtä, ja suhde kesti vuoteen 1818 asti ja etäännytti keisariparin toisistaan. Keisarinna kirjoittikin äidilleen, että elämästä oli tulossa "loputon talvi". Huolta tuottivat lisäksi vallanhimoinen leskikeisarinna sekä Aleksanterin "rakkain sisar" Jekaterina, joka sivuutti Elisabetin keisarin uskottuna ja luotettuna keskustelukumppanina.

Elisabetin äiti oli kirjeissään huolestunut juoruista, joita Karlsruhessa kerrottiin Aleksanterin naissuhteista sekä ulkopolitiikasta. Keisarinna kuitenkin puolusti uskollisesti puolisonsa politiikkaa neuvotteluissa Napoleonin kanssa Tilsitissä 1807 huolimatta siitä, että kaupankäynnin kohteeksi joutuneen Ruotsin kuningatar oli hänen sisarensa. Toisaalta taas keisarinnan veli, Badenin perintöruhtinas Karl oli poliittisista syistä naitettu Napoleonin tytärpuolelle Stéphanie de Beauharnais'lle perheensä ja omasta vastustuksestaan huolimatta.

Keisariparille oli syntynyt 1806 toinen tytär, Elisabet, "Lisinka", joka kuoli Suomen sodan aikaan 12.5.1808. Keisarinnan pohjaton suru hermostutti keisaria, ja puolisoiden välit viilenivät jälleen. Aleksanterin matkoilla Suomeen Porvoon valtiopäiville keisarinna ei ollut mukana. Hän lähti kuitenkin mieluusti muutaman kerran matkalle Saksaan. Kesän 1810 hän vietti Riian lähellä kylpylässä, otti aurinkoa sekä harrasti "uudenaikaista terveellistä liikuntaa", uimista, mikä paransi hänen terveyttään.

Napoleonin sotajoukkojen tunkeutuminen Venäjälle 1812 järkytti suuresti keisarinna Elisabetia. Hän tunsi huolta sotaorvoista, joita varten hän perusti rahaston. Hän lahjoitti myös suuren osan vuotuisista määrärahoistaan hyväntekeväisyyteen haluten kuitenkin pysyä tuntemattomana vähäosaisten auttajana. Keisarinnan kirjeistä näkyy, että hän seurasi varsin tiiviisti Euroopan politiikkaa. Aleksanteri oli sotien vuoksi pitkiä aikoja poissa kotimaastaan, samoin Elisabet. Hän oli jopa mukana 1815 Wienissä, jossa Aleksanteri vietti sangen iloista elämää. Mutta esimerkiksi 1819, jolloin Aleksanteri I teki pitkän Suomen-matkan, sekä 1820, jolloin keisari oli Euroopassa lähes koko vuoden, keisarinna jäi Pietariin hoitamaan raskaiksi kokemiaan velvollisuuksia yksin.

Aleksanterin ja Maria Naryshkinan toisenkin tyttären kuoltua vain 18-vuotiaana 1823 keisarinna jaksoi lohduttaa onnetonta keisaria, joka uskoi lastensa kuoleman olevan rangaistus hänen omista synneistään. Kaikesta huolimatta keisariparin kaksi viimeistä vuotta olivat jokseenkin onnellisia ja jopa tasapainoisia. Talvella 1824 - 1825 keisarinna sairastui, ja lääkärit neuvoivat vaihtamaan Pietarin tunnetusti epäterveellisen ilmaston eteläisemmäksi lämmöksi. Tehtiin päätös, että keisarinna lähtisi Asovan meren rannalle Taganrogiin ja keisari seuraisi häntä sinne. Perille saavuttiin syyskuun lopulla 1825.

Aleksanteri osoitti puolisolleen huomaavaisuutta ja kiintymystä, mikä suuresti ilahdutti tätä. Marraskuussa keisari puolestaan sairastui. Hän kuoli odottamatta ja keisarinnan suureksi järkytykseksi 1.12.1825. "Maman, enkelimme on taivaassa... Maman, älkää hylätkö minua, sillä olen aivan yksin tässä tuskien maailmassa", kirjoitti keisarinna, jonka sairaus paheni syvän murheen johdosta. Hän ei kyennyt edes matkustamaan keisarin hautajaisiin Pietariin. Vasta toukokuussa 1826 keisarinna Elisabet lähti kohti pohjoista, mutta hänen "sydämensä pysähtyi" matkalla Belevissä 16.5.1826.

Helsingin Elisabetinkatu, nykyään Liisankatu, nimettiin keisarinna Elisabetin mukaan Aleksanterin I:n Suomen-vierailun kunniaksi 1819.

Louise Marie Auguste, Venäjän keisarinna Elisabet Aleksejevna 1801 - 1825, S 24.1.1779 Karlsruhe, K 16.5.1826 Belev. V Badenin perintöruhtinas Karl Ludwig ja Amalie Friederike, Hessen-Darmstadtin maakreivin Ludwig IX:n tytär. P 1793 - Venäjän keisari Aleksanteri I S 1777, K 1825, PV Venäjän keisari Paavali I ja Maria Feodorovna (Sophie Dorothea Auguste Louise), Württembergin herttuan Friedrich II Eugenin tytär. Lapset: Maria S 1799, K 1800; Elisabet S 1806, K 1808.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. N. Mikhailowitch, L'impératrice Elisabeth : épouse d'Alexandre Ier I - III. St-Petersburg 1908 - 1909; A. W. Palmer, Alexander I : Tsar of war and peace. London 1974.

ELISABETIN MUKAAN NIMETTY. Elisabetinkatu (Liisankatu) 1819, Helsinki.

Merja Manninen

Julkaistu 23.6.2000. Päivitetty 4.3.2008.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI