Wallenstråle, Fredrik Frans (1771 - 1857)

laivanvarustaja, kauppias, kartanonomistaja, kapteeni

Fredrik Frans Wallenstråle oli siirtymäkauden mies. Menneeseen hänet liitti vuoden 1809 jälkeisissä oloissa ruotsalaisuus, kaikki muu oli uutta. Poriin noin 1805 muuttanut Wallenstråle nousi nopeasti yhdeksi sekä kaupungin että koko maan merkittävimmistä laivanvarustajista.

Fredrik Frans Wallenstrålen tausta ei viitannut laivanvarustajan uraan, eikä hänellä tiedetä olleen ennen vuotta 1804 minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen. Suvun perinteet edellyttivät hakeutumista Uppsalan yliopistoon ja päätymistä joko papin tai virkamiehen uralle. Wallenstråle hakeutui nuorelle aatelismiehelle sopivalle sotilasuralle - suku oli aateloitu 1756 isoisän, teologian professorin ja Göteborgin piispan Göran Wallin nuoremman ansioiden vuoksi. Fredrik Frans Wallenstråle kirjoittautui yhdeksänvuotiaana henkivartiorykmenttiin, mutta totesi pian, ettei upseerin ura sopinut hänelle. Hän lähti 14-vuotiaana miettimään tulevaisuuttaan Itä-Intian kauppakomppanian Kiinaan purjehtivalle laivalle.

Wallenstråle mielistyi merimiehen askeettiseen ja kurinalaiseen elämään ja jäi 17 vuodeksi laivastoon. Hän hankki hyvän kielitaidon ja perusteelliset tiedot kaukomaiden kaupasta. Hän asui maissa ollessaan Göteborgissa, solmi tiiviit suhteet sen porvareihin ja saattoi kaupungin palon jälkeen seurata läheltä keinottelijoiden toimintaa ja rikastumista.

Wallenstråle erosi laivastosta 1805. Hän sai kapteenin arvon, avioitui Catharina Maria Charlotta de Carnallin kanssa ja muutti appensa, maaherra Carl Constantin de Carnallin omistamaan Lyttylän vanhaan ja huonosti hoidettuun kartanoon Ulvilaan. Uusi isäntä muutti kartanon elämän: hän lopetti vierailut, osallistui tilan töihin, nousi varhain ja meni levolle myöhään sekä tyytyi kotoisesta koivusta veistettyihin huonekaluihin. Vaikka Wallenstråle ei suoranainen maatalouden uudistaja ollutkaan, hän pani kartanon hyvään kuntoon, raivasi peltoa, ojitti soita, hankki hyvää karjaa ja pystytti uusia talousrakennuksia.

Poriin viimeistään syksyllä 1805 saapunut Wallenstråle kohtasi sekavissa tunnelmissa elävän kaupungin. Mannermaan sodat olivat voimistaneet kaupungin merenkulkua ja vahvistaneet luottamusta tulevaisuuteen. Uskoa porilaiset kaipasivatkin, olihan tuli polttanut kesällä 1801 tuhkaksi useimmat korttelit, ja kaupunkia oltiin rakentamassa uudelleen. Porin kiivain rakennusvaihe oli Wallenstrålen saapuessa jo takana, joten hän ei osallistunut kaupungin jälleenrakentamiseen. Toisaalta hän ei jäänyt pelkästään kartanonisännäksi, vaan osti 1806 Porin vanhan tupakkatehtaan ja anoi samana vuonna porvarinoikeuksia. Hän ei viitannut tuolloin aateluuteensa, vaan korosti, ettei hän halunnut välttää porvareille kuuluvia veroja. Maistraatti toimi sille annettujen vihjeiden mukaisesti ja otti Wallenstrålen kaupungin porvariksi.

Wallenstrålen lähtökohdat olivat hyvät: hän oli varakas, hänellä oli kartanon suoma vakaa elanto sekä Itä-Intian kauppaseuran palveluksessa saadut kokemukset ja suhteet. Porilaisten porvarien näkökulmasta katsottuna hän oli kuitenkin ulkopuolinen. Hänellä ei ollut siteitä kaupungin porvareihin ja perinteisiin, eikä hän edennyt tavanomaista tietä. Tämä tuli näkyviin Suomen sodan aikana, kun Wallenstråle ryhtyi appensa tavoin auttamaan venäläisiä. Myöhemmin hän muisteli näitä aikoja haikeana: "Ne olivat oikein hyviä aikoja, kunpa sellaisia tulisi!"

Suomen sota 1808 - 1809 ei katkaissut Wallenstrålen suhteita vanhaan emämaahan. Hän pystyi heti rauhan solmimisen jälkeen viemään Tukholmaan halkoja, lautoja, tervaa ja karjataloustuotteita sekä tuomaan kalkkia, tupakanlehtiä ja takkirautaa. Hänen laivansa olivat pieniä, mutta ne tuottivat muhkeita voittoja ja loivat pohjan liiketoiminnan laajentamiselle. Wallenstråle perusti Lyttylään varvin ja rakensi siellä 1810-luvun alussa useita laivoja. Ne eivät olleen järin suuria, mutta ne moninkertaistivat hänen laivastonsa. Hänellä oli 1814 kuusi yhteensä 606 lästin alusta, jotka käsittivät 53 prosenttia Porin kauppalaivaston kantavuudesta.

Wallenstråle erosi kaupungin muista kauppiaista myös sikäli, ettei hän pyrkinyt tasaamaan vahinkoja myymällä ja ostamalla laivojen osuuksia. Varakkuus ja riskejä pelkäämätön luonne tekivät mahdolliseksi rohkeat päätökset. Wallenstråle ei tyytynyt muun porvariston tapaan purjehtimaan vain Tukholmaan tai Itämeren satamiin. Hän lähetti aluksiaan Englantiin saakka ja onnistui sodan ja korkeiden tullien aiheuttamista vaikeuksista huolimatta myymään sinne laivalasteittain puutavaraa. Hänen ruotsalaisuutensa ja Göteborgin-vuosina solmitut suhteensa näyttävät turvanneen hänen Välimeren suolasatamiin purjehtineet laivansa - Ruotsi oli näet ostanut Afrikan pohjoisrannan merirosvoilta turvan laivoilleen. Venäjä ei kyennyt antamaan alamaisilleen samaa etua.

Lyttylän varvin ja tupakkatehtaan toiminta hiipui 1820-luvun alussa, mutta Wallenstrålen talous pysyi vakaana. Hän kesti vuosikymmenen mittaisen laman, koska oli velaton ja eli vaatimattomasti. Kun suhdanteet taas 1820-luvun lopulla ennustivat parempaa huomista, Lyttylässä alkoi kiivas rakennuskausi. Suurehkoja laivoja laskettiin vesille lähes vuosittain, ja 1830 Wallenstrålella oli jo viisi yhteensä 971 lästin laivaa.

Wallenstrålen laivasto oli 1838 maan toiseksi suurin, 1 362 lästiä. Hänen ja muiden porilaisten laivat suuntasivat matkansa säännöllisesti Englannin ja Välimeren satamiin. Ne veivät lautaa ja lankkuja ja ottivat rahteja eivätkä palanneet kotisatamaan jokaisen matkan jälkeen. Pori oli kehittynyt merkittäväksi merenkulkukaupungiksi. Sen laivat olivat maan suurimpiin kuuluvia, ja Wallenstrålen 350 lästin Castor oli aikanaan maan suurin laiva.

1820- ja 1830-luvulla Wallenstråle näytti olevan askeleen pari muita edellä. Hänen merkityksensä uusien kauppaväylien avaajana ja rahdinkuljetuksen uranuurtajana on huomattava, mutta merkittävintä ehkä sittenkin oli hänen huomionsa kiinnittyminen järeän puutavaran vientiin. Wallenstråle jätti käsin veistettyjen lehterien ja parrujen viennin Rauman ja Uudenkaupungin huoleksi. Hän vei lautoja ja ennen kaikkea lankkuja ja valtasi hyvän jalansijan Englannin markkinoilta. Muut porilaiset seurasivat nopeasti hänen esimerkkiään ja alkoivat hyödyntää takamaan suuria metsävaroja.

Porin laivanvarustus kukoisti enimmän osan 1840-lukua. Kaupungin laivaston kantavuus olikin aina vuosikymmenen lopulle saakka Suomen suurin. Wallenstråle jäi tässä vaiheessa varjoon. Hän menetti 1830-luvun lopulla ja 1840-luvun alussa useita laivoja eikä toipunut menetyksistä, vaikka hän oli oman kertomansa mukaan varustautunut niihin. Selittäväksi tekijäksi näyttävät nousevan yhtäältä Wallenstrålen mielenkiinnon kohdistuminen puutavarakauppaan, toisaalta hänen vakaa uskonsa höyrylaivojen voittoon - tämä näkyy kapteenin 1850-luvun kirjeistä.

Wallenstråle oli kuitenkin syrjässä vain siinä tapauksessa, että kauppiaan oletettiin olevan edelleen myös laivanvarustaja. Toisesta näkökulmasta Wallenstråle näyttäytyy uuden airueena: hän oivalsi erikoistumisen välttämättömyyden, keskittyi puutavaran myyntiin ja jätti rahtauksen muille. Hän vaikutti merkittävästi Porin ulkomaankauppaan, ja sen myönsivät tiukan paikan tullen myös kaupungin muut kauppiaat. Näkyviä jälkiä hänen toimistaan on tosin vaikea osoittaa, sillä hän ei jättänyt perillisilleen suvun nimeä kantavaa kauppahuonetta eikä hänestä tullut kauppiasuraansa samoihin aikoihin aloittaneen Carl Fredrik Rosenlewin tai tämän pojan (->) Wilhelm Rosenlewin kaltaista vaikuttajaa. Edellytyksiä tähän olisi toki ollut, olihan Wallenstråle ilmeisen taitava kauppamies, jolla oli varallisuutta ja suhteita. Jokin meni kuitenkin vikaan.

Wallenstrålen itseriittoisuus ja ulkopuolisuus eivät helpottaneet hänen asemaansa. Hän näyttää suorastaan kerskailleen elämäntapojensa vaatimattomuudella. Hän majoitti keisari (->) Aleksanteri I:n vaatimattomaan asuntoonsa ja muisteli vielä vuosikymmeniä myöhemmin, kuinka tämä oli kiitellyt majapaikkaansa: "Siellä oli kaikki niin säädyllistä, huoneet hauskat ja isäntäväki siivoa." Hän kaihtoi julkisia huomionosoituksia eikä vastaanottanut keisarin hänelle 1819 tarjoamaa kauppaneuvoksen titteliä. Hän säilytti laivastossa omaksumansa ihanteet ja pyrki niiden mukaiseen kuriin ja järjestykseen.

Porilaiset tunnustivat Wallenstrålen ansiot, mutta suhtautuivat häneen nihkeästi. Kyse ei ollut pelkästään kateudesta, sillä verrattuna esimerkiksi Rosenlewiin, joka pyrki samaistumaan kotikaupunkinsa porvareihin ja oli näiden kumppani, Wallenstråle oli yksinäinen susi. Rosenlewin elanto riippui muiden porvareiden tapaan suhdanteista, Wallenstråle sen sijaan pystyi elämään kartanonsa tuotolla. Hän ei osallistunut kaupungin seuraelämään, vaan eli pääasiassa Lyttylässä ja viimeistään 1830-luvun alusta Ruotsissa. Porilaisiin hän suhtautui nurjasti. Hänen mielestään takamaan talonpojat olivat pahanilkisiä, puolivillejä, kostonhimoisia ja herroja kaihtavia. Porin porvaristo oli vähintään yhtä huonoa. Sitä leimasi kostonhimo ja häijyys, se ei tukenut hänen pyrkimyksiään, vaan koetti kaikin tavoin haitata hänen menestystään. Talven viettäminen sen parissa oli tiukan arestissa olon veroista. Wallenstråle ei sitoutunut paikallisiin pyrkimyksiin. Hän oli puhdasverinen uuden aikakauden edustaja, kapitalisti, jolle oma etu oli tärkeintä. Ei ollutkaan ihme, että hän joutui porilaisten kanssa usein vastakkain. Wallenstråle uumoili porilaisten punovan uusia juonia, ja nämä taas valittivat maakunnasta kerättyjen voittojen valuvan Ruotsiin.

Fredrik Frans Wallenstråle kuoli joulukuussa 1857. Hänen tarkan, vanhemmiten saituudeksi kehittyneen taloudenpitonsa tulokset häipyivät nopeasti. Hän jäi yksinäiseksi tähdenlennoksi.

Fredrik Frans Wallenstråle S 30.1.1771 Tukholma, K 10.12.1857 Ekeby, Ruotsi. V kanslianeuvos Fredrik Ulrik Wallenstråle (aiemmin Wallén) ja Märta Silfverstedt. P 1805 - Catharina Maria Charlotta de Carnall S 1787, K 1857, PV Vaasan läänin maaherra, kenraaliadjutantti Carl Constantin de Carnall ja Ulrika Charlotta Rehnström. Lapset: Märta Charlotta S 1806, K 1882, P kamarineuvos Fredrik Christoffer Stuart; Carl Fredrik S 1810, K 1858; poika S kuolleena 1812; Maria Wilhelmina S 1814, K 1848; Frans August S 1818, K 1850; Paul Emil S 1820, K 1897, aliluutnantti, maisemamaalari.

URA. Ratsumies henkivartiokaartissa 1780 - ; Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa 1785 - 1802; armeijan laivaston vänrikki 1789, luutnantti 1790 - ; kapteeni 1805; kauppias, laivanvarustaja Porissa 1806 - .

Lyttylän kartanon omistaja Ulvilassa 1805 - ; Porin tupakkatehtaan omistaja 1806 - ; Lyttylän telakan omistaja 1812 - .

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. L. I. Kaukamaa, Fredrik Wilhelm Wallenstråle porilaisena kauppiaana ja laivanvarustajana // Historiallinen arkisto XLIV. 1938; L. I. Kaukamaa, Porin puutavarakaupasta ja metsänkäytöstä kaupungin kauppapiirissä "suuren laivanvarustustoimen" aikana 1809 - 56. 1941; M. Kuisma, Metsäteollisuuden maa : Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620 - 1920. 1993; J. Saarinen, Porin historia III : 1809 - 1939. 1972.

Ulla Heino

Julkaistu 30.7.2007.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI