Wibelius, Olof (1752 - 1823)

maaherra, laamanni

Museovirasto.

Olof Wibelius muistetaan J. L. Runebergin runon Maaherra perusteella siviilirohkeutta osoittaneena tiukasti lakiin pitäytyneenä virkamiehenä. Tosiasiassa hänen toimintansa ei ollut niin yksiviivaista kuin runon maaherran. Venäläisten miehitettyä Kuopion Wibelius kehotti lääninsä asukkaita pidättäytymään aseellisesta vastarinnasta. Toisaalta hän kirjeessään Venäjän joukkojen ylipäällikölle piti tämän erästä käskyä lainvastaisena. Ruotsin joukkojen vallattua Kuopion takaisin Wibeliusta pidettiin kuitenkin syypäänä siihen, että myös talonpoikaisjoukot osallistuivat taisteluihin, ja venäläisten annettua hänestä pidätysmääräyksen hän pakeni Ruotsiin.

Laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää. (->J. L. Runeberg, Maaherra.)

Olof Wibelius oli syntyään ruotsalainen. Jäätyään 16-vuotiaana orvoksi hän elätti itseään kotiopetuksella ja kirjurina sekä tuli ylioppilaaksi Strängnäsin lukiosta ja suoritti 1776 oikeustutkinnon Uppsalan yliopistossa. Tämän jälkeen hän auskultoi Turun hovioikeudessa, ja hänen hoidettua erilaisia tuomarin ja muita vastaavia tehtäviä hänet nimitettiin 1783 lääninsihteeriksi Turkuun ja 1789 Karjalan laamanniksi, minkä viran ohessa hän hoiti 1795 - 1798 Uudenmaan ja Hämeen laamannin tehtäviä ja oli 1801 - 1802 Turun läänin varamaaherrana. Hänet nimitettiin 1803 Savon ja Karjalan läänin maaherraksi Kuopioon.

Wibelius edusti liberalistisia näkemyksiä ja paneutui monenlaisiin väestön hyvinvointia edistäviin toimiin, mutta toisaalta hän virkamiehenä pitäytyi tarkkaan pykäliin ja muotoihin. Hän kuului Suomen Talousseuran perustajiin ja oli sen ensimmäisenä sihteerinä 1797 - 1800 sekä osallistui Suomen koskenperkaustoiminnan järjestämiseen ja oli 1800 johtajana säätyjen valtuutettujen komissionissa, jonka tehtävänä oli omaisuuden arviointi Turun läänissä. (->) C. E. Mannerheimin jälkeenjääneiden muistelmien mukaan Wibelius oli "taitava, toimelias ja aikaansaava" virkamies mutta jossakin määrin itsevaltainen ja pyrkyryyteen taipuvainen. Mannerheimin kertoman mukaan Wibelius kuningas (->) Kustaa IV Adolfin vieraillessa Suomessa 1802 anoi varamaaherrana oikeutta käyttää maaherran virkapukuun kuuluvia keltaisia housuja ("gula böxor").

Savon ja Karjalan läänin maaherrana Wibelius joutui keskelle Suomen sodan melskeitä. Venäjän joukot ottivat haltuunsa Kuopion 15.3.1808. Vaikka sota oli Euroopassa jo muuttumassa kabinettisodasta kansansodaksi, tämä ilmiö oli vielä Suomessa tuntematon. Kirjeessään Karjalan kruununvoudille (->) Gabriel Walleniukselle Wibelius korosti jo 1.3.1808 sitä, ettei sivistynyt hallitus voinut vaatia virkamiestä toimimaan kapinan nostattajana; hänestä silloisessa tilanteessa esiintynyt aseellinen siviilivastarinta oli kapinointia hallitusvaltaa vastaan. Koettaessaan lääninsä pelastamiseksi tuholta noudattaa miehittäjien määräyksiä Wibelius sai kokea kansan vastarintaa, minkä vuoksi hän antoi huhtikuussa 1808 väestölle kapinoinnin vastaisen kuulutuksen, jossa hän korosti, että lait oli keisarin nimenomaisesta käskystä pidettävä voimassa. Wibeliuksen hyvää mainetta venäläisten silmissä kuvaa myös se, että hänen nimensä oli mukana venäläisen eversti Turskin keväällä 1808 laatimassa ehdotuksessa Suomen hallitusneuvostoksi, jonka jäsenistä puolet olisivat olleet suomalaisia ja puolet venäläisiä.

Tätä taustaa vastaan on luontevaa, että Wibelius saattoi vedota lakiin myös (->) F. W. von Buxhoevdenin käskyjä vastaan. Kuuluisin on hänen von Buxhoevdenille 14.4.1808 kirjoittamansa kirje, jossa hän piti lainvastaisena tämän maaherroille antamaa määräystä Ruotsin armeijassa palvelevien upseerien virkatalojen takavarikoinnista ja vuokraamisesta ja vetosi von Buxhoevdenin humaanisuuteen ja armeliaisuuteen, jottei viattomia saatettaisi kärsimyksiin. Wibelius ei itse joutunut panemaan täytäntöön von Buxhoevdenin käskyä, koska (->) J. A. Sandelsin joukot valtasivat Kuopion takaisin toukokuun puolivälissä.

Sandelsin joukkoihin kuului Savon taisteluissa myös talonpoikaisryhmittymiä, minkä vuoksi Venäjän sotaministeri (->) A. A. Araktshejev katsoi Wibeliuksen nostattaneen kapinaa läänissään ja käski tämän tuotavaksi vartioituna Pietariin. Välttääkseen vangitsemisen Wibelius poistui Kuopiosta Sandelsin joukkojen mukana. Samalla poistui myös suurin osa lääninhallituksen muista virkamiehistä. Sodan kulku ratkaisi Wibeliuksen kohtalon, eikä näin ollen tiedetä, miten von Buxhoevden suhtautui "rohkeaan kirjeeseen". Sen sijaan se, että Wibelius vei lähtiessään mukanaan tärkeimmän osan lääninhallituksen arkistosta, joka jäi sille tielleen, osoittaa, ettei Wibelius enää oman "sotansa" loppuvaiheissa kovin johdonmukaisesti noudattanut linjaansa sodankin oloissa lakia kunnioittavana virkamiehenä.

Olof Wibelius palasi kotimaahansa Ruotsiin ja sai kuninkaalta tuhannen riksin eläkkeen. Jo toukokuussa 1808 hänet oli aateloitu nimellä af Wibeli, mutta hän ei kirjoittautunut ritarihuoneeseen. Hän toimi 1809 - 1813 Värmlannin läänin maaherrana.

Olof Wibelius vsta 1808 af Wibeli S 10.2.1752 Södertälje, Ruotsi, K 1.7.1823 Karlstad, Ruotsi. V Södertäljen ja Tvetan kirkkoherra Nils Wibelius ja Ulrika Lindqvist. P1 1781 - Catharina Magdalena Escholin S 1759, K 1802, P1 V Ylisen Satakunnan kihlakunnantuomari Jakob Gabriel Escholin ja Anna Magdalena Melartopaea; P2 1803 - Lovisa Margareta Escholin K 1827, P2 V majuri Ludvig Johan Escholin ja Anna Magdalena Salonia. Lapset: Carl Jacob S 1781, K ennen 1823; Magdalena Ulrica S 1784, K 1786; tytär S, K 1785; Nils Ludvig S 1803, K ennen 1823.

URA. Käynyt Strängnäsin lukiota 1766 - ; ylioppilas Uppsalan yliopistossa 1774; tuomarintutkinto 1776; auskultantti Turun hovioikeudessa 1776; varatuomari 1780.

Uppsalan lääninkanslian kirjuri 1774; Turun hovioikeuden ylimääräinen kanslisti 1777, varanotaari 1777 - ; Turun ja Porin läänin lääninsihteeri 1783 - 1794; Karjalan laamanni 1794 - 1803; Uudenmaan ja Hämeen vt. laamanni 1795 - 1798; Turun ja Porin läänin varamaaherra 1801 - 1802; Savon ja Karjalan läänin maaherra 1803 - 1808; Värmlannin läänin maaherra Karlstadissa 1809 - 1813.

Suomen Talousseuran perustajia, sihteeri 1797 - 1800; koskenperkausjohtokunnan jäsen 1799 - ; omaisuuden arvioimiseksi Turun läänissä asetetun säätykomitean johtaja 1800; Kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen 1812; Landtbruksakademienin jäsen 1813.

Kunnianosoitukset: Aateloitu 1808. Ruotsin Pohjantähden R.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. B. Lesch, Geheimrådet Greve C. E. Mannerheims Egenhändiga anteckningar // Förhandlingar och uppsatser 35. 1922; E. K. Osmonsalo, Suomen valloitus 1808. 1947; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992.

Kaunokirjallisuus: J. L. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat II. 2003: Maaherra.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: A. Edelfelt, Maaherra. 1899, Tampereen kaupunki. Mitalit: J. Munsterhjelm. 1924 (sarjassa "Vänrikki Stoolin miehet").

Markku Tyynilä

Julkaistu 23.3.2007.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI