SvenskaEnglishRussian
Etusivu > Kansallisbiografia > Henkilötiedot

Holm, Carl Johan (1781 - 1867)

rykmentinpastori, kirkkoherra, muistelmakirjailija

Holm, Carl Johan (1781 - 1867)
Museovirasto.

Suomen sotaan 1808 - 1809 rykmentinpastorina osallistunut Carl Johan Holm tuli tunnetuksi kirjoitettuaan 1830-luvulla sotamuistelmansa, joissa hän arvosteli sodanjohtoa mutta korosti tavallisen suomalaisen sotilaan ansioita.

Carl Johan Holm oli peräisin köyhistä olosta, helsinkiläisen suutarimestarin poika, mutta onnistui silti opiskelemaan papiksi ja tuli Savon jääkärirykmenttiin rykmentinpastoriksi ennen Suomen sotaa 1808 - 1809. Hän oli mukana koko sodan aikana yhdessätoista taistelussa tai kahakassa, joista viimeinen oli Hörneforsin yhteenotto Länsipohjan puolella. Sodan jälkeen Holm toimi vastaavassa virassa Hälsingen rykmentissä, ja hänet nimitettiin 1824 Själevadin kirkkoherraksi Ångermanlandissa. Hän toimi tässä virassa yli 40 vuotta johtaen seurakuntalaisiaan ankaralla kädellä, edistäen maanviljelystä ja vaikuttaen 1842 Örnsköldsvikin kauppalan (sittemmin kaupungin) perustamiseen.

Carl Johan Holm on kuitenkin tullut kuuluisaksi toisesta syystä - 1830-luvulla kirjoittamistaan sotamuistelmista Anteckningar öfver fälttågen emot Ryssland åren 1808 och 1809. Ne julkaistiin kirjastoamanuenssi (->) Adolf Ivar Arwidssonin korjaamina 1836, ja ne herättivät yleistä huomiota sodanjohtoon kohdistuneen kritiikkinsä ansiosta. Sekä (->) W. M. Klingspor että (->) C. J. Adlercreutz saivat kuulla muistelmissa kunniansa, mutta yksinkertaisen suomalaisen sotilaan ansiot esiintyivät niissä sitä kirkkaampina. Muistelmat johtivat polemiikkiin kenraalimajuri Gustaf Magnus Adlercreutzin kanssa, joka otti puolustaakseen kuolleen veljensä jälkimuistoa. Holmin muistelmien henki on paljossa sama kuin (->) J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden, ja runoilija itse osoitti Holmille kiitollisuutta käymällä ainoalla Ruotsin matkallaan 1851 tämän luona Örnsköldsvikissä.

Carl Johan Holm S 25.8.1781 Helsinki, K 3.6.1867 Själevad, Ångermanland. V suutarimestari Hans Holm ja Margareta Elisabet Grönlund. P1 1815 - Ingrid Margareta Bågenholm S 1788, K 1829, P1 V tilanomistaja, valtiopäiväedustaja Petter Bågenholm ja Britta Carolina Hökenberg; P2 1829 - Catharina Elisabeth Hambraeus S 1785, K 1875, P2 V rovasti Lars Hambraeus ja Catharina Elisabet Kjellman. Lapset: Carl Birger S 1815, K 1828; Sofia Emerentia S 1817, K 1890; Conrad Johan S 1818, K 1855, filosofian maisteri; Per Robert S 1820, K 1892, Löfångerin kirkkoherra; Ernst Fredrik S 1822, K 1887, varatuomari, raatimies; Jacob Leonard S 1823, K 1903, panimonisäntä; Carolina Petrina S 1825, K 1909, P komissionimaanmittari Ture Adolf Bäfverfeldt; Ottilia Theresia S 1826, K 1912, diakonissa; Wilhelm Theodor S 1827, K 1882, tukkukauppias Turussa; Christina S 1830, P Ovikenin kirkkoherra Ol. Tirén; Carl Birger S, K 1831; Lars Georg S 1832, K 1837; Victor Ferdinand S 1834, K 1894, filosofian maisteri, opettaja; Otto Mauritz S 1835, K 1905, filosofian kandidaatti, opettaja; Calise S 1837, K 1905.

URA. Ylioppilas Turun akatemiassa 1800, maisteri 1805; vihitty papiksi Porvoossa 1807; pastoraalitutkinto Härnösandissa 1809.

Pataljoonansaarnaaja Savon jääkärirykmentissä 1806 - , rykmentinpastori 1808 - 1809; pataljoonansaarnaaja Hälsingen rykmentissä 1810 - , rykmentinpastori 1815 - 1824; Själevadin kirkkoherra 1824 - ; Ångermanlandin pohjoisen rovastikunnan rovasti 1837, koillisen rovastikunnan 1842 - 1861.

Pappissäädyn edustaja Ruotsin valtiopäivillä 1835, 1850 - 1851.

Västernorrlandin läänin talousseuran pohjoisen osaston puheenjohtaja 1843 - , kunniajäsen 1862.

Kunnianosoitukset: Ruotsin Vaasa-r. R 1836. Rovasti 1825. Carl Johan -mitali 1856. Riemumaisteri Helsinki 1857, Uppsala 1857.

TUOTANTO. Anteckningar öfver fälttågen emot Ryssland åren 1808 och 1809. Stockholm 1836 (näköispainos 1976; suomeksi 1977); Mina förnemsta lefnads händelser. Härnösand 1925.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. C. J. Holm, Mina förnemsta lefnads händelser. Härnösand 1925.

Kari Tarkiainen

Julkaistu 20.8.1999.

Yhteystiedot

Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki



Esittely
Tarkemmat yhteystiedot
Palaute

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI