Aminoff, Johan Fredrik (1756 - 1842)

kenraalimajuri, Turun akatemian sijaiskansleri, kreivi

Helsingin yliopiston kuvalaitos. Helsingin yliopistomuseo Arppeanum.

Johan Fredrik Aminoff oli merkittävä kustavilainen vaikuttaja sekä Ruotsin vallan loppukautena että autonomian ensimmäisenä vuosikymmenenä. Hän palveli ensin Ruotsin kuninkaita, mutta Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle hän päätti asettua pysyvästi kotimaahansa ja siirtyä Venäjän keisarin alamaiseksi. Pian hän saavuttikin Aleksanteri I:n suosion.

Johan Fredrik Aminoff kuului suurvaltakautena Suomeen kotiutuneeseen venäläisperäiseen (-> Aminoff-suku) sukuun, joka avioliittojen kautta oli 1700-luvulla sukulaistunut valtakunnan ylhäisaatelin kanssa. Suvun jäsenet olivat yleensä kunnostautuneet merkittävinä sotilaina, mutta Johan Fredrik Aminoff valitsi sukunsa perinteistä poiketen siviiliuran ja aloitti opintonsa Turun akatemiassa. Täältä hän kuitenkin siirtyi 1770 Tukholmaan, aluksi kuningas (->) Adolf Fredrikin ja sitten nuoren kuninkaan (->) Kustaa III:n paashiksi. Kustaa III suosi suuresti nuorta paashiaan, joka kohosi nopeasti sotilasarvoltaan. Kun sota Venäjää vastaan syttyi 1788, Aminoff seurasi kuningasta Suomeen vartiokapteenina. Kuningas ylensi Aminoffin Pirttimäen taistelussa osoitetun urhoollisuuden perusteella suoraan everstiksi ja nimitti hänet samalla Porin rykmentin komentajaksi.

Kuninkaan suosikeille koittivat vaikeat ajat, kun hallitusohjat Kustaa III:n murhan jälkeen siirtyivät holhoojahallitukselle. Kaikkia suosikkeja epäiltiin, ja Aminoff joutui pian syytetyksi osallistumisestaan ystävänsä (->) Gustaf Mauritz Armfeltin salaliittoon. Hänet määrättiin poistumaan maasta, mutta vangittiin Stralsundissa ja vietiin Tukholmaan tuomittavaksi. Oikeudenkäynnin puolueettomuudesta tuskin oli kyse, kun hänet varsin löyhien syytösten perusteella tuomittiin kuolemaan 1794. Tuomiota ei tosin pantu täytäntöön vaan hänet armahdettiin, mutta tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi.

Oltuaan kaksi vuotta vankeudessa Aminoff vapautettiin valtaan nousseen nuoren kuninkaan (->) Kustaa IV Adolfin toimesta, ja hän sai takaisin tuomiossa menettämänsä kansalais- ja sotilasarvonsa. Myöhemmin hänet nimitettiin uudelleen Porin rykmentin komentajaksi ja 1799 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

Kun Suomen sota talvella 1808 puhkesi, kenraali Aminoff määrättiin ylipäällikkö (->) Wilhelm Mauritz Klingsporin neuvonantajaksi ja esikuntapäälliköksi. Aminoffille lienee ollut katkeraa, ettei hän saanut komentaa joukkoja, kuten häntä sotilasarvoltaan alempi eversti (->) Carl Johan Adlercreutz, joka yleni kenraalimajuriksi vasta sodan aikana. Tämä kenties vaikutti hänen pessimistiseen käsitykseensä Suomen puolustusmahdollisuuksista. Siitä huolimatta hän Hämeenlinnassa 1808 kehotti Klingsporia ryhtymään taisteluun ja asettui seuraavana vuonna Sievissä vastustamaan pakkosovintoa. Hän pysyi kuitenkin lojaalina ylipäällikölle huolimatta kehotuksista toisenlaiseen menettelyyn. Lohtajan aselevon jälkeen hänet lähetettiin Tukholmaan ilmoittamaan sopimuksen ehdoista. Kuningas korotti hänet tämän johdosta vapaaherraksi.

Johan Fredrik Aminoff kuului niihin upseereihin, jotka Kainuun antautumissopimuksen nojalla laskivat aseensa ja saivat kunniasanaansa vastaan palata kotiinsa. Haminan rauhanteon jälkeen hän jäi pysyvästi asumaan kotimaahansa ja siirtyi Venäjän keisarin alamaiseksi. Hän johti Pietarissa suomalaista upseerivaltuuskuntaa, joka anoi keisarilta, että suomalaiset upseerit saisivat pitää palkkansa ja palkkatilansa, vaikka armeija olikin Porvoon valtiopäivillä hajotettu. Keisari suostui anomukseen ja ilmeisesti juuri sen seurauksena moni upseeri valitsi kotimaahansa jäämisen Ruotsiin muuton sijasta.

Keisari (->) Aleksanteri I mieltyi vapaaherra Aminoffiin ja kutsui hänet 1811 Suomen asiain komitean jäseneksi Pietariin. Yhteistyö Aminoffin ja komitean puheenjohtajaksi nimitetyn Armfeltin kesken ei sujunut, vaikka he olivatkin vanhoja ystäviä Kustaa III:n ajoilta. Oletettavasti Aminoff kadehti kumppaninsa nauttimaa suosiota ja katsoi itse olevansa paremmin ansioitunut. Aminoff pyysi 1814 eroa komitean jäsenyydestä ja vetäytyi takaisin Suomeen. Keisari ylensi hänet kreivilliseen säätyyn 1819 osoitukseksi jatkuvasta suosiostaan.

Turun akatemian sijaiskansleriksi Aminoff määrättiin 1821. Tässä tehtävässä hän osoittautui erittäin taantumukselliseksi ja pyrki estämään kaikenlaisten vapaamielisten aatteiden leviämisen lännestä käsin. Hänen takiansa (->) Adolf Ivar Arwidsson karkotettiin Turun yliopistosta, ja muutenkin hänen toimintaansa leimasi ahdasmielisyys ja pelko epämiellyttävistä seurauksista, mikäli Pietariin kantautuisi epäilyttäviä tietoja Turusta.

Turun palon jälkeen Aminoff erosi sijaiskanslerin tehtävästä ja vetäytyi yksityiselämään. Hän asui Riilahden kartanossa, jossa hän elämänsä loppupuolella sai vastaanottaa erinäisiä kunnianosoituksia Suomen vanhan sotaväen veteraanien taholta.

Johan Fredrik Aminoffia pidettiin valloittavana persoonallisuutena, joka hienolla ja miellyttävällä käytöksellään voitti paljon ystäviä ja pääsi valtaapitävien suosioon.

Johan Fredrik Aminoff S 26.1.1756 Riilahti, K 30.3.1842 Riilahti. V ratsumestari Fredrik Aminoff ja Maria Elisabet Rotkirch. P1 1778 - 1789 (ero) Johanna Barbara Hisinger S 1762, K 1836, P1 V vuorineuvos, vapaaherra Johan Hisinger ja Magdalena Catharina Wittfooth; P2 1791 - 1794 (ero) Fredrika Ruuth S 1774, K 1829, P2 V kreivi Erik Ruuth ja Fredrika Sparre; P3 1801 - Eva Matilda Bruncrona S 1781, K 1821, P3 V majuri Abraham Matias Bruncrona ja Eva Maria Taube. Lapset: Johanna Fredrika Magdalena S 1779, K 1784; Fredrika Matilda S 1802, K 1805; Gustaf S 1803, K 1838, kollegineuvos; Maria Sofia S 1804, K 1815; Adolf S 1806, K 1884, kenraaliluutnantti; Fredrik S 1807, K 1880, senaatin kanslisti; Eva Wilhelmina S 1810, K 1815; Alexander S 1811, K 1886, eversti; Ebba Augusta Charlotta S 1813, K 1815; Johan Gustaf S 1816, K 1818; Maria Elisabet Sofia S 1818, K 1902, P kamariherra Carl Leonhard Reuterskjöld; Eva Matilda Augusta S, K 1821.

URA. Opintoja Turun akatemiassa.

Vapaaehtoinen Uudenmaan rakuunoissa 1763; kuningas Adolf Fredrikin paashi 1770; Leskikuningattaren henkirykmentin vara-adjutantti 1772; vänrikki Henkivartiokaartissa 1773; luutnantti 1775; adjutantti 1777; vartiokapteeni 1781; kapteeni 1786; eversti, Porin rykmentin komentaja 1790; tuomittu maanpetoksesta kuolemaan ja menettämään kunniansa, aatelisarvonsa ja omaisuutensa, armahdettu, tuomio muutettu elinkautiseksi vankeudeksi 1794; vapautettu, saanut takaisin kaikki aikaisemmat oikeutensa 1796; Porin rykmentin komentaja 1798; kenraalimajuri 1799; esikuntapäällikkö Suomen sodassa 1808 - 1809; Suomen asiain komitean jäsen Pietarissa 1811 - 1814; Turun akatemian sijaiskansleri 1821 - 1827.

Kunnianosoitukset: Vapaaherra 1808; kreivi 1819. Ruotsin Miekka-r. K 1801, K srk. 1808. Salaneuvos 1811; presidentti 1824.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson-Kalmari, Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnella vuosisadalla : Aleksanteri I:n aika 1 - 6. 1920 - 1928; J. R. Danielson-Kalmari, Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnella vuosisadalla : kustavilainen aika 1 - 3. 1921 - 1935.

Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 2.9.1998.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI