Gripenberg, Hans Henrik (1754 - 1813)

kenraalimajuri

Suomen sodan 1808 - 1809 sotilaista jotkut ovat saaneet sankarin ja jotkut petturin maineen, paljolti J. L. Runebergin runoilijanäkemyksen myötä. Kenraali Hans Henrik Gripenberg ei varsinaisesti kuulu kansallisrunoilijamme kuuluisiin sotilaisiin, mutta hän on siitä merkillinen upseeri, että sekä aikalaiset että jälkimaailma löivät häneen molemmat leimat.

Sotilassukuun (-> Gripenberg) kuulunut Hans Henrik Gripenberg kirjoitettiin isänsä Odert Johan Gripenbergin joukko-osaston, Porin rykmentin listoille jo kahdeksan vuoden ikäisenä 1762. Saman rykmentin vänrikiksi hänet nimitettiin 1775, ja siitä lähtien hän palveli koko uransa suomalaisissa joukoissa. Kustaan sodan aikana 1788 - 1790 hän palveli Hämeen rykmentin majurina ja kunnostautui erityisesti Ruskealan taistelussa toukokuussa 1789. Ansioistaan hänet nimitettiin everstiluutnantiksi. Everstiksi Gripenberg ylennettiin 1794, ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin Hämeen rykmentin komentajaksi.

Suomen sodan puhjetessa 1808 Gripenberg määrättiin 3. Prikaatin komentajaksi; hän oli kieltäytynyt ryhtymästä yliadjutantiksi eli armeijan operaatioiden suunnittelijaksi ja ylipäällikön lähimmäksi avustajaksi. Gripenbergin tehtävänä oli johtaa jälkijoukkoa pääarmeijan vetäytyessä Hämeenlinnasta pohjoiseen maaliskuussa 1808. Hän osallistui menestyksekkäästi kaikkiin pääarmeijan taisteluihin ja kunnostautui urhoollisesti varsinkin Siikajoen, Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Tarina kertoo venäläisten erään neuvottelun yhteydessä kysyneen, kuka oikeastaan oli se tavattoman kookas harmaapäinen ukko, joka oli taisteltaessa aina etunenässä heitä vastassa.

Ansioistaan Gripenberg ylennettiin kenraalimajuriksi kesällä 1808. Ruotsin sodankäynti oli kuitenkin yhä epätoivoisempaa, ja Gripenberg perääntyi muun armeijan mukana edelleen pohjoiseen. Kun Ruotsin valtiolliset olot kehittyivät sekaviksi ja korkeimmat päälliköt matkustivat Tukholmaan ollakseen mukana tapahtumissa, Gripenberg jäi johtamaan noin kolmeen tuhanteen mieheen kutistunutta Suomen armeijan jäännöstä, joka perin kestämättömissä oloissa taisteli Ruotsin puolella.

Tilanteen epätoivoisuuden tajutessaan Gripenberg suostui neuvottelemaan venäläisten kanssa. Kun hän sai tietää kenraali (->) Barclay de Tollyn joukkojen ylittäneen Merenkurkun, hän uskoi olevansa saarrettuna kahden tulen välissä ja myöntyi allekirjoittamaan Kalixin eli Kainuun sopimuksen 25.3.1809. Siinä hän suostui luovuttamaan venäläisille armeijansa aseet ja varastot sekä hajottamaan joukot.

Gripenbergiä on arvosteltu ankarasti sopimuksen tekemisestä. Pian sen jälkeen nimittäin solmittiin Ruotsin ja Venäjän välinen aselepo. Armeija olisi säästynyt antautumisen häpeältä, mikäli Gripenberg olisi malttanut mielensä, arvostelijat ovat sanoneet. Gripenberg haastettiin Tukholmassa sotaoikeuteen, mutta Venäjän keisari (->) Aleksanteri I, jonka alamaiseksi Gripenberg Haminan rauhansopimuksen perusteella oli tullut, ei myöntänyt hänelle matkustuslupaa. Venäläisten tulkinnan mukaan asiat oli sovittu Haminan rauhansopimuksessa, eikä moisia oikeudenkäyntejä voitu järjestää.

Gripenberg katsoi kärsineensä vääryyttä, ja hän otti raskaasti sen, ettei hänelle annettu oikeutta puolustaa itseään. Hän sai tosin lähettää Tukholmaan joukon asiakirjoja puhumaan puolestaan, mutta oikeudenkäyntiä ei hänen poissa ollessaan toteutettu. Kun Gripenberg vihdoin 1812 sai luvan matkustaa Tukholmaan, hän yritti saada asiaansa oikeuden käsiteltäväksi. Hän kuitenkin kuoli seuraavana vuonna ehtimättä puhdistaa mainettaan.

Jälkimaailma on suhtautunut Hans Henrik Gripenbergiin lempeämmin kuin eräät aikalaiset, ja hänen ratkaisuaan on pyritty ymmärtämään. Hän oli epätoivoisessa tilanteessa ja tietämätön yleisten aseleponeuvottelujen kulusta. Tosin hänellä ei ole katsottu olleen sotapäälliköltä odotettavia edellytyksiä strategisiin ratkaisuihin eikä laaja-alaisten kokonaisuuksien hallitsemiseen. Gripenbergiä ei kuitenkaan pidetä enää petturina, mitä seikkaa hän olisi varmasti suuresti arvostanut. Sodan lopputulokseen hänen toiminnallaan ei missään tapauksessa ollut vaikutusta; sota oli hävitty hänestä riippumatta. (->) Fredrik Cygnaeus puolusti jo 1850-luvulla Gripenbergiä kirjoituksessaan.

Hans Henrik Gripenberg kasvatti ennestäänkin laajaa sukuaan. Hän oli naimisissa Hedvig Lovisa Janssonin kanssa, ja puolison perimässä Sääksmäen Voipaalassa varttuivat heidän yhdeksän lastaan, joista Gustaf Adolf Gripenberg ehti taistella Suomen sodassa. (->) Odert Henrik Gripenberg edusti suvun sivistysharrastuksia, ja perheen kuopuksesta (->) Sebastian Gripenbergistä (1795 - 1869) tuli senaattori.

Hans Henrik Gripenberg S 14.4.1754 Huittinen, K 25.10.1813 Tukholma. V everstiluutnantti Odert Johan Gripenberg ja P1 Eva Gustava Silfversvan. P 1780 - Hedvig Lovisa Jahnsson S 1761, K 1824, PV laamanni Johan Jahnsson ja Hedvig Eleonora Woivalenius. Lapset: Jakob Johan S 1781, K 1782; Hedvig Gustafva S 1783, K 1850, P maaherra Anders Gustaf Langenskiöld; Jeanne Henriette S 1784, K 1841, P laamanni Nils Fredrik von Schoultz; Margaretha Lovisa S 1786, K 1842, P laamanni Isak Sundvall; Odert Henrik S 1788, K 1848, pedagogi; Carl Johan Wilhelm S 1790; Gustaf Adolf S 1791, K 1812, luutnantti; Anna Magdalena S 1793, K 1799; Sofia Elisabet S 1793, K 1863; Johan Ulrik Sebastian S 1795, K 1869, senaatin jäsen, maaherra, maanviljelijä, vapaaherra.

URA. Korpraali Porin rykmentissä 1762; kersantti 1773; vänrikki 1775; luutnantti Hämeen rykmentissä 1779; kapteeni 1782; majuri 1788; everstiluutnantti 1789; eversti 1794; Hämeen rykmentin komentaja 1795; kenraalimajuri 1808 - 1812.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896; G. A. Gripenberg, Generalmajor Hans Henrik Gripenberg. 1937; Sveriges krig åren 1808 och 1809 1 - 5. Stockholm 1890 - 1910.

Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 6.9.2001.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI