Arén, Erik (1772 - 1859)

kansannousun johtaja, Finströmin nimismies

Museovirasto.

Kun venäläiset valloittivat Suomen sodan alkuvaiheissa Ahvenanmaan, rahvas nousi miehittäjiä vastaan. Finströmin nimismiehen Erik Arénin johdolla ahvenanmaalaiset vangitsivat parissa päivässä koko venäläisen miehitysarmeijan.

Erik Arén oli ahvenanmaalaisen talon poika, joka lähti nuorena opintielle. Hän pääsi kirjanpitäjäksi aluksi Messukylän Hatanpään ja sitten Vesilahden Laukon kartanoon. Sieltä hän siirtyi 1801 Turun ja Porin läänin lääninhallituksen kansliaan. Työssä kertyneen hallintokokemuksen ja ahvenanmaalaisen syntyperän ansiosta Arén valittiin seuraavana vuonna Finströmin nimismieheksi. Uralla etenemistä auttoi 1803 solmittu avioliitto kruununvoudin tyttären Christina Sofia Holmbergin kanssa.

Venäläiset joukot valtasivat Ahvenanmaan maaliskuun 1808 lopussa eli vain kuukausi sen jälkeen, kun ne olivat ylittäneet Kymijoen eli Ruotsin silloisen itärajan. Ruotsin armeija oli vetäytynyt Pohjanmaalle, Viapori oli piiritetty ja Etelä-Suomi oli venäläisten miehittämä. Useimmat ahvenanmaalaiset papit ja virkamiehet taipuivat vastalauseitta tottelemaan venäläishallintoa. Rahvas pysyi sen sijaan uskollisena Ruotsin kuninkaalle.

Kelirikon eristettyä Ahvenanmaan muusta Suomesta rahvas nousi venäläisiä vastaan. Vastarinta alkoi Finströmin nimismiehen Erik Arénin ja pitäjänapulaisen Henrik Gummeruksen johdolla. Finströmiläiset lähettivät puolenpäivän aikaan 6.5.1808 ympäri saaria kehotuksen nousta venäläisiä vastaan. Myöhään iltapäivällä muista pitäjistä saapui myönteinen vastaus, ja iltayhdeksältä satapäinen joukko lähti Finströmistä kohti venäläisten Strömsvikissä sijainnutta päämajaa.

Venäläisten komentaja oli saanut vihiä rahvaan aikeista ja ehti miehineen lähteä pois majapaikastaan. Osa rahvaasta lähti seuraamaan venäläisiä samalla kun Arén ja Gummerus suuntasivat pääjoukon kera Ahvenanmaan mantereen länsi- ja itäosaa erottavaan Färjsundetiin. Talonpoikaisarmeija sai helposti haltuunsa tämän tärkeän lauttapaikan, ja saarten länsiosissa olevat venäläisjoukot jäivät eristyksiin. Seuraavaan aamuun mennessä eli vain kymmenen tuntia kapinan puhkeamisesta Färjsundetin länsipuolella olleet venäläiset oli vangittu. Arénin ja Gummeruksen johdolla rahvas jatkoi hyökkäystään, ja ennen iltaa koko Ahvenanmaan manner oli talonpoikaisjoukkojen hallussa. Kaikki mantereella olleet vajaa kaksisataa venäläistä antautuivat ilman kovaa vastarintaa, eikä yksikään saarelainen kaatunut kahden ensimmäisen päivän yhteenotoissa.

Mantereen vapautumisen jälkeen Arén lähti viemään venäläisiä vankeja kohtia Ruotsia. Tukholmassa hänet otettiin vastaan suurena sankarina. Kuningas (->) Kustaa IV Adolf palkitsi Arénin 12.5. urhoollisuusmitalilla. Hän sai samalla vapaan pääsyn hoviin sekä oikeuden kantaa upseerin kokardia ja miekkaa. Tilaisuudesta on säilynyt prinsessa Hedvig Elisabet Charlotan kuvaus. Prinsessan mukaan Arén oli perin eriskummallisen näköinen ilmestys: hän oli kuin vertaisiaan edellä oleva talonpoika, joka oli pukeutunut hopeanappiseen univormuun, saappaisiin ja kolmikolkkahattuun. Koomiseksi asun teki kasakan patruunavyö ja kyljellä riippunut valtava venäläinen upseerinmiekka, joiden vuoksi Arén muistutti prinsessan silmissä Don Quijoten uskollista asepalvelijaa Sancho Panzaa.

Samaan aikaan, kun Arén oli Tukholmassa, Gummeruksen johtamat ahvenanmaalaiset ja pieni ruotsalainen laivastoyksikkö valtasivat Kumlingen saaren, jonne venäläisten pääjoukot olivat majoittuneet. Kumlingen taistelussa kaatui kolme ahvenanmaalaista, ennen kuin viidensadan miehen vahvuinen venäläisosasto saatiin vangituksi. Myöhemmin kuningas palkitsi myös Gummeruksen samaan tapaan kuin Arénin.

Ahvenanmaan palauduttua ruotsalaisten hallintoon Arén toimi kruununvoutina. Sota päättyi kuitenkin Ruotsin tappioon, ja venäläisten miehittäessä Ahvenanmaan uudestaan sekä Arén että Gummerus lähtivät kevättalvella 1809 perheineen heitä pakoon Ruotsiin. Gummerus jäi Ruotsiin ja toimi muun muassa jonkin aikaa hovisaarnaajana, mutta Arén palasi heti rauhan solmimisen jälkeen takaisin.

Entinen talonpoikaiskapinan johtaja ei ollut tervetullut Venäjän valtakunnan uusien rajojen sisäpuolelle. Eckerössä Arén vangittiin. Häntä kohdeltiin huonosti, sillä venäläiset sotilaat eivät olleet unohtaneet kärsimäänsä nöyryytystä. Haminan rauhansopimuksen mukaan sota-ajan tapahtumat piti unohtaa ja Suomeen palanneiden tuli saada takaisin niin virkansa kuin omaisuutensakin. Arénin kohdalla venäläiset tekivät kuitenkin poikkeuksen, sillä hän ei suostunut vannomaan uskollisuudenvalaa keisarille. Tammikuussa 1810 Arén passitettiin takaisin Ruotsiin.

Muutaman seuraavan vuoden aikana Arén sai muun muassa kotitilansa myymisen vuoksi muutaman kerran tilapäisesti käydä saarilla. Rauhan aika saattoi Arénin ahdinkoon, sillä Ruotsissakaan ei haluttu muistaa hävityn sodan sankareita. Muutaman vuoden ajan hän hoiti nimismiehen viransijaisuutta Uplannissa, mutta 1820-luvun alkaessa hän oli ilman virkaa ainoana tulonaan kuningas Kustaa IV Adolfin syksyllä 1808 myöntämä 200, sittemmin 400 pankinriksin vuotuinen eläke.

Vasta 1822 venäläiset sallivat Arénin asettua takaisin Ahvenanmaalle. Tämän jälkeenkin paikalliset viranomaiset raportoivat kolmen kuukauden välein Arénin edesottamuksista aina siihen asti, kun entinen nimismies oli 1837 saavuttanut 65 vuoden iän. Ensimmäisen vaimon kuoltua Arén hankki uuden puolison solmimalla avioliiton raskaana olevan taloudenhoitajattarensa Susanna Fredrica Lindströmin kanssa.

Erik Arén ehti kokea Suomen sodan muistojen renessanssin. Sodan veteraaneja kohtaan alettiin tuntea kiinnostusta, ja heidän tekojaan ylistettiin niin Vänrikki Stoolin tarinoissa kuin muissakin kirjoituksissa. Tukholmalainen seura Par Bricole piti 18.5.1858 Arénin ja ahvenanmaalaisten 50 vuotta aiemmin toimeenpaneman itsenäisyystaistelun kunniaksi juhlan. Arén ei enää itse kuitenkaan jaksanut saapua paikalle. Vuotta myöhemmin hän kuoli 87-vuotiaana kotisaarillaan. Miestään kymmeniä vuosia nuorempi leski eli aina vuoteen 1882.

Erik Arén S 14.4.1772 Finström, K 26.9.1859 Finström. V talollinen Karl Gabrielinpoika ja Christina Carlintytär. P1 1803 - Christina Sofia Holmberg S 1779, P1 V vouti Olof Holmberg ja Caisa Janintytär; P2 1828 - taloudenhoitajatar Susanna Fredrica Lindström K 1882. Lapset: Gabriel S 1803; Helena Sofia S 1805; Carl Gustaf S 1807, K 1883; Oscar Teodor Alexander S 1823, K 1841; Frans Erik Ulric S 1829.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K. A. Bomansson, Skildring af folkrörelsen på Åland, 1808. Stockholm 1852; A. Persson, 1808 : gerillakriget i Finland. Stockholm 1986.

Georg Haggrén

Julkaistu 20.10.2002.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI