Sandels, Johan August (1764 - 1831)
sotamarsalkka, kreivi

Jussi Kangas. SKS, Kirjallisuusarkisto.
Johan August Sandels on niitä Suomen historian henkilöitä, jotka saavat kiittää maineestaan J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita. Koljonvirran taistelun voittaja poikkeaa sikäli edukseen Suomen sodan 1808 - 1809 muista sankareista, että hän kaikesta päätellen oli sotilaana etevä. Sandels jatkoi Suomen sodan jälkeen menestyksekkäästi sotilasuraansa, joka huipentui nimityksessä Norjan käskynhaltijaksi.
Roslagenista peräisin olevassa Sandelsin pappissuvussa, jolle kuningas oli 1772 myöntänyt aatelisarvon, ei aiemmin juuri tiedetä olleen sotilaita. Syystä tai toisesta tukholmalaisen vuorineuvoksen ja kirjailijan Samuel Sandelsin poika Johan August Sandels ryhtyi sotilasuralle. Hän pääsi kadetiksi Ruotsin tykistökouluun 1775, aselajiin, missä aatelittomien osuus upseeristosta oli ylimalkaan korkein. Kahden vuoden kuluttua Sandels ylennettiin aliluutnantiksi, ja 1782 hänet määrättiin tykistörykmentin adjutantiksi. Kolme vuotta myöhemmin hänen tykistöuransa katkesi äkkiä. Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta joka tapauksessa hänen ja hänen nuorien upseeritovereidensa kesken syntyi sovittamaton ristiriita kunnia-asiasta, kuten sanottiin, ja sen seurauksena nuori upseeri siirrettiin Suomeen.
Suomessa Sandels määrättiin aatelislipullisen Suomen komppanian aliratsumestariksi. Tämä osoittaa ainakin sen, että olipa edellä mainitun riidan syy mikä tahansa - pelivelasta huhuiltiin -, Sandelsin ei katsottu asiassa menetelleen mitenkään kunniattomasti. Jo kaksi vuotta myöhemmin hänet siirrettiin majuriksi ylennettynä valtakunnan itärajan tuntumaan Karjalan rakuunarykmenttiin. Hänen urakehityksensä oli siis ollut sangen nopea; 23-vuotias majuri ei rauhan aikana ollut kovinkaan tavallinen noina aikoina, ellei sitten kyseessä ollut maan korkeimpaan ylimystöön kuuluva mies.
Sandels oli luonnollisesti mukana (->) Kustaa III:n sodassa Venäjää vastaan. Aluksi hän 1788 otti osaa Savonlinnan kaupungin puolustukseen. Sen jälkeen hänet siirrettiin Ruotsiin, mutta hän palasi sieltä takaisin 600-miehisen värvätyn jääkäripataljoonan komentajana. Hän osallistui pataljoonineen taisteluihin sodan loppuun saakka. Rauhan tultua pataljoona hajotettiin. Ansioistaan sodassa Sandels nimitettiin 1790 everstiluutnantiksi ja Karjalan rakuunarykmentin varakomentajaksi. Hän sai 1795 kenraaliadjutantin arvon, ja 1799 hänet ylennettiin everstiksi. Savon Jääkärirykmentin komentajaksi hänet määrättiin 1803. Urakehityksessä voidaan nähdä merkkejä - paitsi Sandelsin upseeripätevyydestä - kuninkaan kiitollisuudesta Anjalan liittoa vastustanutta upseeriaan kohtaan. Oli erikoista, joskaan ei ainutlaatuista, että syntyperäinen ruotsalainen upseeri, jolla ei ollut aiemmin minkäänlaisia henkilökohtaisia tai sukusiteitä Suomeen, loi uransa täällä, vieläpä lähes yksinomaan Itä-Suomessa.
Kun Suomen sota 1808 syttyi, eversti Sandels kuului suunnitelmien mukaan kenraali (->) J. A. Cronstedtin johtamaan prikaatiin, jonka tehtävänä oli suojella Savoa ja Karjalaa. Käytännössä prikaati kuitenkin vetäytyi pääarmeijan esimerkkiä seuraten kohti pohjoista Leppävirran ja Toivalan kautta aina Ouluun saakka. Siellä eversti Sandels 7.4. määrättiin vastaperustetun viidennen prikaatin komentajaksi. Prikaatin miehistö koostui Pohjanmaan ja Länsipohjan miehistä sekä Savon jääkäreistä ja Karjalan rakuunoista. Sen määrävahvuus oli runsaat 3 100 miestä, mutta todellinen vahvuus perustamisvaiheessa oli tuskin puoltakaan siitä. Taistelut, karkuruus ja sotataudit olivat tehneet työtänsä.
Revonlahden taistelun jälkeen Sandels lähetettiin prikaatinsa kanssa etenemään takaisin Savoa kohti huhtikuun lopulla 1808. Hänen prikaatinsa löi 2.5. Pulkkilassa lähes puolituhantisen venäläisen joukko-osaston ja sai täten auki tien Kuopioon. Sandels lähetti nyt pieniä sotaväenosastoja etelään häiritsemään vihollisen liikkeitä sekä suuremman osaston kapteeni (->) Karl Wilhelm Malmin johdolla valtaamaan Kuopion. Kun Malmin joukko 12.5. sai kaupungin haltuunsa, saatiin samalla sotasaaliiksi venäläisten suuret varastot. Myös Iisalmessa Sandelsin joukkojen onnistui vallata suuret venäläisvarastot. Saatuaan tiedon Kuopion valtauksesta Sandels pääjoukkoineen suoritti nopean marssin Pulkkilasta Kuopioon, jonne hän saapui 20.5., varmistaakseen kaupungin pysymisen omien joukkojen hallussa.
Sandels kävi kesästä 1808 alkaen Savossa ja Karjalassa merkillistä pikkusotaa. Venäläisillä ei ollut tällä suunnalla käytettävissään yhtä paljon joukkoja kuin pääsotanäyttämöllä, ja alue oli laaja. Niinpä joukot olivat hajallaan ja lyötävissä. Tämä kuitenkin edellytti komentajalta kykyä uudenaikaiseen sodankäyntiin tavalla, jota Ruotsin joukoissa ei juurikaan tunnettu. Sandels lähetti osastoja Kuopiosta aina Joroisiin ja Juvalle saakka sekä Karjalaan, jopa rajan Venäjän puolelle. Sandels osasi myös käyttää hyväkseen talonpoikien isänmaallista mielialaa. Erityisesti Pohjois-Karjalassa nostatettiin kansaa aseisiin, ja Sandels lähetti jonkun sopivan upseerinsa johtamaan osastoja. Pohjois-Karjalassa majuri Malm toimi erittäin menestyksellisesti tällaisena talonpoikaisjoukkojen päällikkönä. Sandelsin oma esikunta sijoittui Varkauteen.
Viaporin antautumisen jälkeen venäläiset saivat lisävoimia myös Savon rintamalle, ja niiden takia Sandelsin oli pakko vetäytyä Kuopion kaupungin pohjoispuolelle Toivalan salmelle, minne hän varusti lujat asemat. Sandelsia vastassa oli nyt kenraali (->) Mihail Barclay de Tollyn johtama noin 7 000 miehen vahvuinen venäläisosasto, siis noin kaksi kertaa suurempi kuin Sandelsin joukkojen teoreettinen vahvuus. Sandelsin lujien asemien ja taitavan sodanjohdon ansiosta hänen joukkonsa saattoivat kolmen kuukauden ajan pitää puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan ja vieläpä säilyttää asemansa. Karjalassa majuri Malmin osasto onnistui karkottamaan vihollisjoukot rajan taakse. Mitään säännöllistä rintamaa ei ollut, eikä myöskään käyty suuria tavanomaisia kenttätaisteluja, vaan sota muistutti jossain määrin sissisotaa.
Syyskuun lopulla saapui venäläisille Karjalasta käsin ruhtinas Mihail Dolgorukin johdolla huomattava apujoukko, ja se uhkasi uusilla voimillaan saartaa Sandelsin asemat Toivalan salmella. Tällöin Sandels veti joukkonsa pohjoisemmaksi, Paloisten virralle, minne hän jo hyvissä ajoin oli valmistanut suojalinnoitteet. Paikka oli puolustusasemana vieläkin parempi kuin Toivalan salmi, sillä vihollisen olisi siinä pitänyt pakkautua kapeaan niemeen, jolloin se ei olisi voinut käyttää miesylivoimaansa hyväkseen.
Paloisten asemien pitävyyttä ei saatu kokeilla, sillä Sandelsin joukot olivat tuskin ehtineet asettua niihin, kun tuli tieto Lohtajan aselevosta, jonka ehtoihin kuului, että Sandelsin oli vedettävä joukkonsa Iisalmen pohjoispuolelle. Yritettyään turhaan saada muutosta ehtoihin Sandels vetäytyi sovitulle alueelle. Hän ryhtyi rakennuttamaan varustuksia Koljonvirran pohjois- ja länsipuolelle ja asetti joukkonsa majoitukseen Partalan ja Valkeaisten kyliin.
Aselevon oli määrä kestää kuukausi, joten Sandelsilla oli aikaa varustaa asemat hyvin. Sen hän tekikin, mutta tuli silti jossain määrin yllätetyksi. Aselevon piti päättyä 27.10. kello yksi, mutta venäläiset aloittivat taistelun jo jonkin verran aikaisemmin. Mahdollisesti oli kyse Ruotsin ja Venäjän kellonaikojen erilaisuudesta, mahdollisesti osapuolten kellot muuten kävivät eri ajassa. Venäläisillä oli käytettävissään kenraali Nikolai Tutshkovin johtamat noin 8 000 miestä, kun taas Sandelsin joukko käsitti noin 1 800 miestä. Koska hyökkäys tuli etuajassa, Sandels onnistui vain vaivoin vetämään pois virran toisella rannalla olevan tiedustelujoukkonsa. Venäläiset seurasivat puoliksi hajotetun sillan yli ja karkottivat Kauppilan talossa majailleen Savon jääkärien vartioväen. Kun tämä venäläisten etujoukko nyt ryntäsi valtaamaan Sandelsin varustettuja asemia, se sai vastaansa tykkitulta, jonka jälkeen suomalainen jalkaväki kirjaimellisesti syöksi venäläiset virtaan. Venäläiset kärsivät taistelussa noin 1 000 miehen menetyksen, vankeja lukuun ottamatta. Kaatuneiden joukossa oli myös ruhtinas Dolgoruki. Sandelsin joukkojen tappiot olivat nekin korkeat verrattuna joukkojen kokonaismäärään, noin 300 miestä. Koljonvirran taistelu päättyi siis Ruotsin armeijan komeaan, mutta sodan viimeiseksi jääneeseen voittoon.
Koljonvirran taistelu oli Ruotsin armeijan parhaiten johdettuja taisteluita koko sodan aikana. Siihen vaikuttivat monet syyt. Sandelsin valitsema asema oli puolustajalle edullinen ja hyökkääjälle epäedullinen, ja hän oli saanut runsaasti aikaa sen varustamiseen ja puolustuksen suunnitteluun ja toiminut tehokkaasti. Toisaalta venäläisillä oli todella niin huomattava ylivoima, että heidän olisi pitänyt kyetä käyttämään sitä hyväkseen. Sandels osoittautui kuitenkin taistelussa taitavaksi sotapäälliköksi, joka lisäksi oli henkilökohtaisella rohkeudellaan valmis innostamaan joukkojaan yhä suurempiin ponnistuksiin.
Koljonvirran voitolla ei silti ollut mainittavaa vaikutusta sodan kulkuun. Kenraali Tutshkovilla oli liian suuri ylivoima, ja hän oli saanut käskyn karkottaa Sandelsin voimat Koljonvirralta hinnalla millä hyvänsä. Jo kaksi päivää myöhemmin Sandels katsoi välttämättömäksi hiljaisesti tyhjentää asemansa ja vetäytyä joukkoineen pohjoista kohti. Vielä pari viikkoa myöhemmin Sandels tosin koetti uudelleen vallata Salahmista käsin Koljonvirran asemat takaisin, mutta everstiluutnantti (->) J. Z. Dunckerin johtama joukko ei onnistunut tehtävässä. Sandels vetäytyi saamansa käskyn mukaisesti Liminkaan, missä hän yhtyi pääarmeijaan. Prikaati marssi ensin Ouluun ja sieltä Tornioon, tuolloin vielä Länsipohjaan kuuluvaan kaupunkiin.
Valtio palkitsi Sandelsin ansiot runsaasti. Pulkkilan voiton johdosta hän sai Miekkaritariston suurristin, heinäkuussa hänelle suotiin kenraaliadjutantin arvo, ja joulukuussa 1808 hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Kenraali Sandels jätti prikaatinsa Torniossa ja matkusti käskyn saatuaan Tukholmaan odottamaan uusia tehtäviä. Hän ei palannut enää koskaan Suomeen.
Sandels määrättiin kesällä 1809 Pohjois-Ruotsissa olevien joukkojen komentajaksi. Hänen johtamansa Hörneforsin taistelu päättyi ruotsalaisten joukkojen tappioon ja muun muassa everstiluutnantti Dunckerin kaatumiseen. Tämän jälkeen Sandels onnistui kuitenkin valtaamaan Uumajan kaupungin venäläisiltä.
Sodan päätyttyä 1809 Sandels korotettiin vapaaherraksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli sotakollegion väliaikainen presidentti, siis sotaministeri. Svean henkikaartin varakomentajaksi hänet nimitettiin 1812, ja 1813 hän yleni kenraaliluutnantiksi. Kun Ruotsin armeija 1813 lähetettiin Pommeriin, missä se osallistui sotaretkeen Napoleonia vastaan, Sandels komensi armeijassa divisioonaa. Hän osallistui komentajana moniin taisteluihin ja kunnostautui kylmäpäisenä, harkitsevana ja rohkeana päällikkönä. Kun armeija taistelujen jälkeen saapui kotimaahan, kenraali Sandels toimi sen ylipäällikkönä.
Kun kuningas Karl XIV Johan 1814 pakotti asevoimin Norjan hyväksymään personaaliunionin Ruotsin kanssa, Sandels johti toista Norjaan lähetettyä armeijaa. Ansioistaan hänet korotettiin 1815 kreivilliseen säätyyn, ja hän sai nimityksen vakituiseksi sotakollegion presidentiksi. Vuodesta 1818 hänen katsottiin kuuluvan valtakunnan herroihin, siis merkittävimpiin valtion johtajiin. Samana vuonna hänestä tuli myös jalkaväenkenraali.
Merkittävin tehtävä, mihin Sandels elämänsä loppuvuosina joutui, oli Norjan käskynhaltijan virka. Sitä hän hoiti vuodesta 1818 vuoteen 1827. Virka ei ollut mitenkään helppo, sillä Norja oli pakotettu väkivallalla uhaten liittymään Ruotsin kanssa personaaliunioniin, siis asettumaan yhteisen hallitsijan vallan alle, ja jo tästä syystä tilanne oli monin tavoin erittäin tulenarka. Lisäksi Karl XIV Johan, jonka henkilökohtaisena edustajana käskynhaltija toimi, oli pahasti riidoissa Norjan parlamentin, suurkäräjien, kanssa. Tarvittiin kaikki Sandelsin diplomaattinen kyky, että asiat saataisiin luistamaan edes jollakin tavalla. Henkilökohtaisen rakastettavuutensa ansiosta hän onnistuikin tehtävässään, tai onnistui ainakin välttämään riitojen puhkeamisen suoranaiseksi yhteentörmäykseksi. Hänet ylennettiin 1824 sotamarsalkaksi.
Johan August Sandels oli Suomen sodan etevimpiä Ruotsin armeijan upseereita. Hänen sotilaallinen toimintakykynsä ja taktinen taitonsa käyttää hyväkseen tarjoutuvia mahdollisuuksia olivat erittäin korkeatasoisia; tätä osoittaa muun muassa talonpoikaisjoukkojen hyväksikäyttö Pohjois-Karjalassa. (->) J. L. Runebergin kuva Sandelsista ylimyksellisenä herkkusuuna ja joukoistaan piittaamattomana itsekeskeisenä ja herkästi loukkaantuvana upseerina ei liene erityisen totuudenmukainen. Joskaan Sandels ei ollut esimerkiksi (->) Georg Carl von Döbelnin kaltainen tunneihminen vaan pikemmin älyllisesti suuntautunut, hän oli samalla myös vastuunsa tunteva ja harkitseva sodanjohtaja. Hänen myöhemmät vaiheensa Ruotsissa ja Norjassa osoittavat, että hän oli erittäin kyvykäs sekä sotilaana että hallintomiehenä ja diplomaattina vaikeissa ja arkaluontoisissa tehtävissä. Suomen sota oli suhteellisen lyhyt, vaikkakin tärkeä välivaihe Sandelsin uralla Ruotsin valtakunnan huipulle.
Johan August Sandels S 31.8.1764 Tukholma, K 22.1.1831 Tukholma. V vuorineuvos, kirjailija Samuel Sandels ja Katarina Elisabet Brandt. P 1809 - vapaaherratar Ulrika Elisabet Hermelin S 1786, K 1869, PV vuorineuvos, vapaaherra Samuel Gustaf Hermelin ja Hedvig Augusta af Söderling. Lapset: Samuel August S 1810, K 1892; Fabian Ulrik S 1812, K 1898; Lars Gustaf S 1815, K 1914; Augusta Ulrika S 1817, K 1835; Carl Vilhelm S 1818, K 1896; Astrid Ebba Christiana S 1820, K 1886.
URA. Kadetti Ruotsin tykistökoulussa 1775.
Aliluutnantti 1777; tykistörykmentin adjutantti 1782; aatelislipullisen Suomen komppanian aliratsumestari 1785; majuri Karjalan rakuunarykmentissä 1787; ottanut osaa sotaan Venäjää vastaan 1788 - 1790; värvätyn jääkäripataljoonan komentaja; everstiluutnantti, Karjalan rakuunarykmentin varakomentaja 1790; kenraaliadjutantti 1795; eversti 1799; Savon Jääkärirykmentin komentaja 1803; 5. prikaatin komentaja 1808; kenraaliadjutantti, kenraalimajuri 1808; Pohjois-Ruotsissa olevien joukkojen komentaja 1809; sotakollegion va. presidentti, sotaministeri 1811; Svean henkikaartin varakomentaja 1812; kenraaliluutnantti 1813; divisioonankomentaja 1813; armeijan ylipäällikkö 1814; sotakollegion presidentti 1815; valtakunnan herra, jalkaväenkenraali 1818; Norjan käskynhaltija 1818 - 1827; sotamarsalkka 1824.
Kunnianosoitukset: Vapaaherra 1809; kreivi 1815. Ruotsin Miekkaritariston suurr. 1808.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 - 1809. 1896; Sveriges krig åren 1808 och 1809 I - IX. Stockholm 1890 - 1922.
Kaunokirjallisuus: M. Envall, Sandels virralla / kuunnelma Yleisradiossa 5.2.1996.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: M. Väänänen. 1989, Rantsila. Mitalit: J. Munsterhjelm. 1923; G. Loos. noin 1813, Saksa.
JOHAN AUGUST SANDELSIN MUKAAN NIMETTY. Katu Helsinki 1906, Kuopio, Mikkeli; tie Rantsila, Siilinjärvi; olut.
Veli-Matti Syrjö
Julkaistu 24.3.2000.
Tietokannat
Kansallisbiografia
Kansallisbiografia II
Henkilökuvatietokanta
SKS:n jäsentietokanta
Kenraalit ja amiraalit
Talouselämän vaikuttajat
Yhteystiedot
Biografiakeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Hallituskatu 2 B, Helsinki
Esittely
Tarkemmat yhteystiedot
Palaute
© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI


