Barclay de Tolly, Mihail (1761 - 1818)

Suomen kenraalikuvernööri, hallituskonseljin ensimmäinen puheenjohtaja, kenraali, ruhtinas

Menestyksekkään sotilasuransa aikana Mihail Barclay de Tolly taisteli Venäjän keisarikunnan palveluksessa Suomen rintamalla sekä Kustaan sodan lopulla että Suomen sodassa. Tehtyään 1809 sotaretken jäätyneen Merenkurkun yli Vaasasta Uumajaan hänet nimitettiin Suomen armeijan ylipäälliköksi ja seuraavana vuonna Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööriksi. Tässä tehtävässä Barclay de Tolly osallistui merkittävästi Suomen hallituskonselji-senaatin organisaation muotoutumiseen.

Mihail Barclay de Tolly kuului Liivinmaalle siirtyneeseen ja sittemmin venäläistyneeseen skotlantilaiseen aatelissukuun. Isä Gotthard Barclay de Tolly oli velkaannuttuaan menettänyt oman maatilansa ja eli viljelemällä vuokramaata. Mihail lähetettiinkin vain kolmevuotiaana kasvatettavaksi lapsettomien sukulaisten, äidinpuoleisen tädin Auguste von Smittenin ja hänen miehensä, prikaatinkenraali Georg Wilhelm Vermeulenin luo Pietariin. Sotilasuralle kuusivuotiaana ilmoitettu Mihail Barclay de Tolly astui Venäjän armeijan aktiivipalvelukseen täytettyään viisitoista.

Venäjän ja Turkin sodan puhjetessa 1788 Barclay de Tolly oli jo ylennyt kapteeniksi. Hän osallistui sotaretkeen turkkilaisia vastaan ja kunnostautui rohkeudellaan. Vuonna 1790 hänet siirrettiin Suomen sotanäyttämölle, missä (->) Kustaa III:n aloittama sota jatkui vaihtelevalla menestyksellä. Barclay de Tolly osallistui sekä Partakosken että Kärnäkosken taisteluihin kesällä 1790. Edellisessä taistelussa osoittamansa urhoollisuuden johdosta hänet ylennettiin majuriksi. Tämän jälkeen hänen tiedetään osallistuneen sotaretkeen Puolaa vastaan 1794 sekä taisteluihin Napoleonin Ranskaa vastaan 1805 - 1807. Hän osallistui joukkoineen sekä Pultuskin että Preussisch-Eylaun taisteluihin, ja hänet ylennettiin 1807 kenraaliluutnantiksi.

Kun Venäjä hyökkäsi Suomeen talvella 1808, Barclay de Tolly ei ollut aluksi mukana sotaretkellä. Keväällä 1808 (->) Johan August Sandels oli Savossa käymässään taistelussa karkottanut venäläiset joukot jo vallatuilta alueilta. Tällöin Barclay de Tolly sai johtoonsa noin 7 000 miehen osaston ja tehtäväkseen karkottaa Sandels Savosta.

Venäläisillä oli kolminkertainen ylivoima, ja Sandels joutui vetäytymään Toivalan salmelle Iisalmeen saakka. Täällä Sandelsin joukkojen hyvät asemat ja taitava puolustautuminen kuitenkin pysäyttivät venäläiset, eikä Barclay de Tollyn suunnittelema eteneminen Saarijärvelle onnistunut. Tämän seurauksena häneltä riistettiin päällikkyys, ja joukot sai komentoonsa niitä aikaisemmin johtanut kenraali Nikolai Tutshkov. Kysymys lienee ollut myös Venäjällä tyypillisestä valtataistelusta venäläisen ja ei-venäläisen päällystön välillä.

Maaliskuussa 1809 (->) Aleksanteri I ja hänen sotaministerinsä kreivi (->) A. A. Araktshejev päättivät lähettää venäläisen sotajoukon jäätyneen Merenkurkun yli Vaasasta Uumajaan saattaakseen sodan loppuun. Retken johtajaksi valittiin valtakunnan johdon luottamusta edelleen nauttiva Barclay de Tolly. Hän ei lainkaan pitänyt suunnitelmasta, jota hän piti uhkarohkeana ja mahdollisesti koko joukon tuhoon vievänä. Keisarillinen käsky oli kuitenkin epäilyksiä voimakkaampi, joten Barclay de Tolly marssi 17. - 22.3. ankarassa pakkasessa noin 3 500 venäläisen sotilaan johdossa Uumajaan ja palasi takaisin noin viikon kuluttua. Retki sujui onnellisesti, ja epäilemättä tämä venäläisen armeijan voimannäyttö Ruotsin omalla maaperällä oli omiaan vaikuttamaan ruotsalaisten haluun solmia rauha mahdollisimman nopeasti. Barclay de Tolly korotettiin suorituksen johdosta jalkaväenkenraaliksi sekä koko Venäjän Suomessa olevan armeijan ylipäälliköksi.

Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen kenraalikuvernöörin (->) Georg Magnus Sprengtportenin jouduttua epäsuosioon Barclay de Tolly määrättiin 17.6.1809 ylipäällikön tehtävän ohella myös kenraalikuvernööriksi. Samalla hänestä tuli lokakuun alussa hallituskonseljin (myöhemmän senaatin) ensimmäinen puheenjohtaja. Barclay de Tolly oli vastustanut hallituskonseljin perustamista, koska hän pelkäsi sen ilmeisesti Baltian oloja ajatellen kehittyvän vain aatelisten uudeksi keinoksi heikentää talonpoikien asemaa. Kun konselji kuitenkin perustettiin ja Barclay de Tolly huomasi sen tarpeellisuuden, hän omaksui erittäin lojaalin suhtautumistavan sen toimintaan.

Senaattia koskevassa kirjallisuudessa on usein vähätelty Barclay de Tollyn panosta senaatin organisaation muodostamisessa. Markku Tyynilä on kuitenkin osoittanut senaattia koskevassa tutkimuksessaan, että Barclay de Tollyn osuus on huomattavasti aiemmin oletettua suurempi. Vaikka hän ehti olla senaatin puheenjohtajana vain neljä kuukautta, hän jätti sen organisaatioon merkittävät jälkensä. Sekä molempien osastojen yhteinen täysi-istunto eli plenum että prokuraattori-instituutio sellaisena, miksi se käytännössä muodostui, olivat Barclay de Tollyn luomuksia. Plenum samoin kuin prokuraattorin konseljissa saama keskeinen asema tulivat virallistetuiksi 1812 annetuilla kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin johtosäännöillä.

Hallituskonseljin 1809 vahvistettu ohjesääntö ei lainkaan tuntenut plenumia, vaan sen mukaan oikeus- ja talousosasto olivat täysin toisistaan erilliset. Jo ohjesäännön valmisteluvaiheessa Barclay de Tolly oli ehdottanut konseljiin esittelijäsihteerin virkaa osastojen yhteisiä istuntoja varten, mutta valtiosihteeri (->) Mihail Speranski piti plenumia tarpeettomana, ja virka perustettiin vain talousosastoa varten. Heti konseljin toiminnan alkaessa Barclay de Tolly kuitenkin otti tavakseen kutsua molemmat osastot plenumiin, joka näin vakiintui heti konseljin toiminnan alkaessa.

Hallituskonseljiin oli ehdotettu perustettavaksi oikeuskanslerin virka, mutta sen asemesta konseljiin perustettiin vain vaatimaton kanneviskaalin virka. Kanneviskaalin virkanimike muuttui lopullista ohjesääntöä ranskasta ruotsiin käännettäessä prokuraattoriksi. Se, että tähän samalla liittyi huomattava arvonnousu, oli Barclay de Tollyn ansiota.

Barclay de Tollyn ehdotuksesta prokuraattorin palkka kaksinkertaistettiin eli muutettiin samaksi kuin senaatin jäsenten, ja prokuraattoriksi nimitettiin Suomen johtava juristi (->) Matthias Calonius. Barclay de Tolly myös käytti Caloniusta alusta alkaen konseljin lainopillisena neuvonantajana, ja käytännössä Suomen kanneviskaali-prokuraattori sai vahvemman aseman kuin konsanaan Ruotsin oikeuskansleri. Myös senaatissa prokuraattorin tehtävää pidettiin käytännössä tärkeämpänä ja arvostetumpana kuin tavallisen jäsenen.

Kun säädyt olivat Porvoon valtiopäivillä asettaneet hallituskonseljin ensimmäisiksi jäseniksi enemmän ehdokkaita kuin oli jäsenpaikkoja, Barclay de Tollyn asiaksi jäi ehdottaa, ketkä otettiin. Ehdotuksessaan hän suosi sotilaspoliittisista syistä talonpoikaissäädyn ehdokkaita aateliston kustannuksella. Sprengtportenin ehdotuksesta ohjesääntöön oli otettu säännös, jonka mukaan jäsenistä puolet tuli olla aatelistosta ja puolet muista säädyistä. Vaikka jo ensimmäisessä kokoonpanossa aatelistolla oli enemmistö, oli toisaalta Sprengtportenin ja toisaalta Barclay de Tollyn ansiota, ettei aatelisto hyvistä haluistaan huolimatta saanut Suomea läänityksekseen. Sen sijaan hallituskonselji-senaatin saama keskeinen asema vaikutti osaltaan siihen, että Suomen suuriruhtinaskunnasta tuli virkamiesten hallitsema maa.

Helmikuun alussa 1810 Barclay de Tolly kutsuttiin Pietariin ja nimitettiin Venäjän sotaministeriksi sekä ylipäälliköksi Napoleonia vastaan. Venäjälle tappiollisen Smolenskin taistelun jälkeen hän tosin menetti ylipäällikkyyden, mutta toimi sodan myöhemmässä vaiheessa useaan otteeseen armeijan johdossa. Hänen ansiotaan lienee suureksi osaksi venäläisten omaksuma viivytystaktiikka, joka osoittautui sodassa Napoleonia vastaan lopulta menestykselliseksi.

Kun Venäjän armeija seurasi Napoleonin perässä Saksaan, kenraali Barclay de Tolly osallistui innolla sotaretkeen. Leipzigin kansaintaistelun jälkeen hänet 1813 korotettiin ansioistaan kreivilliseen säätyyn, Pariisin valloituksen jälkeen 1814 hän sai ylimmän sotamarsalkan arvon, ja Waterloon taistelun jälkeen 1815 hänelle suotiin venäläisen ruhtinaan arvo. Hän oli epäilemättä eräs kaikkein menestyksellisimmistä venäläisistä sotapäälliköistä Napoleonin sotien kaudella.

Suomessa Mihail Barclay de Tollya ei muisteta niinkään vihollisen voittoisana sotapäällikkönä kuin valloittajan sotilashallinnon johtajana sekä Suomen kenraalikuvernöörinä ja hallituskonselji-senaatin ensimmäisenä puheenjohtajana. Hänen jälkimaineensa on puhdas, sillä hän pyrki hoitamaan hänelle uskotut tehtävät mahdollisimman hyvin ja kunniallisesti. Tätä todistaa hänen lyhytaikaiseksi jäänyt panoksensa Suomen suuriruhtinaskunnan korkeimpana virkamiehenä. Uusissa oloissa hän pyrki rehellisellä ja maan parasta ajavalla hallinnolla voittamaan venäläisen valtiovallan puolelle alamaiset, jotka olivat siihen asti kykyjensä mukaan taistelleet Venäjää vastaan. Senaatin plenum- ja prokuraattori-instituutioiden isänä hän tuli vahvistaneeksi Suomen omaa "hallitusta" ja tätä kautta edistäneeksi Suomen kehitystä yhtenäiseksi valtiolliseksi kokonaisuudeksi.

Barclay de Tolly kuoli Itä-Preussissa Insterburgissa 1818. Hänen leskensä antoi pystyttää hänen muistokseen hautakappelin mahtavine muistomerkkeineen pariskunnan omistamille tiluksille Etelä-Viroon lähelle Tõrva-nimistä kaupunkia. Myös Suomen historian merkkihenkilöihin kuuluvan skottilais-venäläisen kenraalin hautamuistomerkki on edelleen tallella ja kunnossa, vaikka Viron neuvostovallan aikana oli tiettävästi suunnitelmia jopa sen hävittämisestä. Kiitettävää historiantajua osoittaen paikalliset asukkaat kuitenkin pitivät oma-aloitteisesti kunnossa hautakappelia vuosikymmenten ajan.

Mihail Andreas Bogdanovitsh Barclay de Tolly S 24.12.1761 Pamuskis, Puola-Liettua (Zeimys, Liettua), K 25.5.1818 Insterburg, Itä-Preussi. V tilanhoitaja Gotthard (Bogdan) Barclay de Tolly ja Margarethe Elisabeth von Smitten. P 1791 - Helene Auguste Eleonore von Smitten S 1770, K 1828, PV tilanomistaja Heinrich Johann von Smitten ja Renata Helena von Stackelberg. Lapset: Ernst Magnus August S 1798, K 1871, kaartineversti, sivusadjutantti.

URA. Venäjän armeijan palvelukseen 1776; kapteeni; majuri 1790; eversti 1798; kenraalimajuri 1799; kenraaliluutnantti 1807; jalkaväenkenraali, venäläisten joukkojen ylipäällikkö Suomessa 1809; Suomen kenraalikuvernööri 1809 - 1810; Venäjän sotaministeri 1810 - 1813; ylipäällikkö 1812; sotamarsalkka 1814.

Kunnianosoitukset: Kreivi 1813; ruhtinas 1815.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. R. Danielson-Kalmari, Suomen sota vv. 1808 - 1809. 1908; M. Josselson, The commander : a life of Barclay de Tolly. Oxford 1980; E. K. Osmonsalo, Suomen valloitus 1808. 1947; J. V. Tarle, Nasestvije Napoleona na Rossiju 1812 goda. Moskva 1992; M. Tyynilä, Senaatti : tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809 - 1918. 1992.

Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 6.9.2001. Päivitetty 16.3.2009.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI