Duncan, Catharina Charlotta (1764 - 1834)

kartanonrouva

P. O. Welin 1974. Museovirasto.

Kustavilais-karjalainen hovinrouva Catharina Charlotta Duncan hoiti isältään perimäänsä kartanoa Alahovia Pälkjärvellä, joka nykyisin on Venäjän puolella rajaa. Hän joutui kokemaan alustalaisten kapinan, sota-aikoja ja lopulta vallan vaihtumisen Ruotsilta Venäjälle. Kesä 1819 kuului Catharina Duncanin elämän huippukohtiin, sillä silloin keisari Aleksanteri I yöpyi Suomen-matkallaan Alahovissa.

Ruotsin vallan lopulla eli Pohjois-Karjalassa aviopari, jonka elämänvaiheissa kuvastuvat monet sen ajan virtaukset. Nämä ovat savolaissyntyinen, Karjalaan kotiutunut upseeri Erik Johan von Fieandt ja hänen puolisonsa Catharina Charlotta Duncan, muualla syntynyt, mutta täällä kasvanut kartanon perijätär.

Catharina Charlottan isä, Ahvenkosken rajapostitirehtööri Niklas Gustaf Duncan oli kuuluisa rälssinomistaja. Jo hänen isänsä oli hoitanut Pälkjärven rälssimaita, joita oli myös Ilomantsissa ja Tuupovaarassa, ja poika lunasti niistä melkoisen osan. Alun perin ne myytiin riikalaisille Cronstiernan veljeksille ja jäivät peruuttamatta kruunulle 1680. Kylien talonpojat olivat lampuoteja.

Niklas Gustaf Duncanin kuoltua 1771 hänen leskensä, loviisalainen porvaristyttö Catharina Birgitta Nohrström muutti 7-vuotiaan tyttärensä Catharina Charlottan kanssa Pälkjärvelle, niin pelottavalta kuin sen täytyikin tuntua kaupunkilaisesta, joka oli vain kuullut miehensä rälssitiloista. Tukaluutta lisäsivät hovin hoitajat ja sukulaiset, jotka yrittivät tunnottomasti hyötyä uuden emännän kokemattomuudesta.

Heti alkuun sattui pahoja vaikeuksia. Vuonna 1771 tuli kato, ja hovin inspehtori Polack herätti omavaltaisena lampuotien kiukun rälssi-isäntiä kohtaan. Kapina huipentui 1773 ehkä rajan takaa yllytettynä. Venäjän hallitus halusi näet kostaa Ruotsin kuningas (->) Kustaa III:lle, joka oli edellisenä vuonna kaapannut säädyiltä vallan vastoin Venäjän tarkoituksia.

Alahovin naiset joutuivat kokemattomina ahtaalle, mutta rouva Duncan näyttää varsin pian perehtyneen asemaansa. Polack muutti rajan yli Ruskealaan kenties tilintekoa pakoon, ja sotaväki rauhoitti talonpojat. Leskirouva solmi uuden avioliiton tuomari Filip Gustaf Didronin kanssa, joka ensin määrättiin tutkimaan kapinaa ja nimitettiin sitten Karjalan tuomiokunnan tuomariksi. Tässä vaiheessa rakennettiin Alahovin päärakennus, joka oli käytössä 1940-luvulle asti.

Tytär Catharina Charlotta sai vaurastuvan hovin perillisenä säädynmukaisen kasvatuksen spinetinsoittoineen ja ranskan kielineen. Hänen veljensäkin eteni opinnoissaan hovioikeuden auskultantiksi ennen varhaista kuolemaansa. Catharina Charlottan elämä muuttui isäpuolen kuoltua 1784, sillä vainajan viran perinyt Didronin apulainen Henrik Johan Porthan osti Liperistä Simananniemen hovin ja sai myös Alahovin perijättären käden. Tällä oli vain vähän valinnanvaraa, sillä muiden sulhastarjokkaiden, lähinnä nuorten pappien, edellytykset eivät yltäneet tämän maakunnan vauraimman tyttären tasolle, ja ikääkin oli karttunut odotellessa jo 23 vuotta. Nyt Catharina Charlotta pääsi Simananniemen rouvaksi. Hänen äitinsä hallitsi edelleen Alahovia nuorempien, toisesta avioliitosta syntyneiden tyttärien kanssa.

Kolmevuotinen sota eli Kustaan sota 1788 - 1790 muutti perheen elämää. Vanha rouva hoiti ensin yksin rajanpintaan jäänyttä hoviaan, ja hänen kuolemansa jälkeen 1789 Porthanit muuttivat Alahoviin. Vanhin tytär hoiteli kai äitiään tämän loppupäivinä, mutta vävy matkusti Turkuun ja Tukholmaan asti asioilleen. Catharina Charlotta Duncanilla lienee ollut muitakin hoidokkeja. Toukokuussa 1789 käydystä Ruskealan taistelusta tuotiin haavoittuneina suomalaisen joukon johtaja, everstiluutnantti (->) Hans Henrik Gripenberg ja hänen lähin alaisensa, taistelupäivänä majuriksi ylennetty Erik Johan von Fieandt.

Sodan jälkeen Alahovin Porthanien elämää varjostivat taloushuolet. Tuomari oli velkaantunut pahoin ennen avioliittoaan eikä viisastunut sen aikanakaan luottaessaan kai vaimonsa omaisuuteen. Hän osti 1791 laamannin arvonimen, joka sekin maksoi melkoisesti.

Alahovin alkuperäistä omaisuutta alettiin 1793 ulosmitata herran veloista. Catharina Charlotta Duncan nousi puolustamaan perintöään ja vaati oikeudessa omaa ja sisarensa osuutta erotettavaksi ulosmitatusta omaisuudesta. Oikeus ei kuitenkaan sallinut sitä kuulematta Porthania. Tämä taas ei hyväksynyt erottamista: se olisi merkinnyt hänelle loistavaa vararikkoa ja velkojille suurta häviötä eikä rehellinen mies voinut aiheuttaa sellaista. Pakkomyynti uhkasi lähinnä hovin karjaa. Sitä oli 30 lehmää, saman verran nuorta karjaa, kaksi vetohärkää, 16 pukkia ja vuohta, 30 saksalaisrotuista lammasta, 20 sikaa sekä kalkkunoita, kanoja ja hanhia. Tallista oli menossa viisi täysikasvuista hevosta ja kuusi varsaa. Myynti vältettiin, mutta sen uhka maksoi ilmeisesti ainakin perhesovun. Laamanni matkusti 1796 Turkuun ja kuoli joulukuussa 1797 palaamatta Pälkjärvelle. Hän jätti jälkeensä lesken ja pojan lisäksi suunnattomat velkansa.

Catharina Charlotta Duncan ei kuitenkaan kauan surrut, sillä hän otti syyskuussa 1798 puolisokseen everstiluutnantti, ritari Erik Johan von Fieandtin, joka oli ollut kymmenen vuotta aiemmin Alahovissa hoidettavana potilaana ja toipilaana. Von Fieandtista kartanonrouva sai nyt rinnalleen vahvan tuen hovin ja rälssimaiden hoitamiseen. Vuonna 1799 maksettiin Porthan-vainajan velkoja 5 000 riksiä. Hovin maiden tuottoa lisättiin muun muassa Matkaselän vesisahan avulla; sen omisti kruununvouti (->) Gabriel Wallenius Alahovin isäntäväen kanssa, ja tukit uitettiin sinne helposti Pälkjärven länsiosasta Tohmajokea pitkin. Tuotteet myytiin Venäjälle. Alahovin tulot eivät silti riittäneet laamannivainajan velkoihin, vaan siihen tarvittiin everstinvirka. Virkojen kauppa kukoisti koko 1700-luvun juuri sotaväessä, vaikka tapaa yritettiin juuria pois. Myynti oli oikeutettua sikäli, että päällikkö joutui käyttämään omia varoja joukkonsa varustamiseen. Valtio ei maksanut tarvittavia määrärahoja, ja eroava upseeri sai korvauksen sijoituksistaan viran hintana. Asepuvut ja muu varustus vaihtoivat siten omistajaa.

Eversti von Fieandt kyseli halukasta ostajaa jo 1804. Neuvottelut käytiin halikkolaisen everstiluutnantin Gustaf Aminoffin kanssa, ja kauppa päätettiin toukokuussa 1805, kun sotakollegio oli hyväksynyt sen. Von Fieandt sai hintana 9 000 riksiä, jolla hän tyydytti Porthanin viimeisetkin velkojat. Samalla päättyi hänen joskus loistava, ajoittain vaivalloinen sotilasuransa, ja hän muuttui kartanonherraksi. Suomen sodan puhjettua talvella 1808 von Fieandt pysyi Alahovissa puuttumatta sotatoimiin. Edetessään Sortavalasta rajan yli heinäkuussa 1808 kenraali Aleksejev otti ensimmäisenä yhteyttä von Fieandtiin "rauhoittaakseen" Pohjois-Karjalan. Tämä välitti Aleksejevin viestin kruununvouti Walleniukselle, joka tuli Alahoviin ja joutui kenraalin mukaan panttivangiksi.

Von Fieandtin mietteitä hänen seuratessaan sotatoimia on mahdoton arvailla. Eversti (->) J. A. Sandelsin lähettämä majuri (->) K. W. Malm karkotti Aleksejevin Joensuusta ja voitti hänet ankarassa taistelussa juuri Alahovin pelloilla 10.8.1808. Perimätiedon mukaan everstinnan kantamukseen osui harhaluoti, kun hän kulki taistelun aikana hovin aittapolulla.

Viikko Pälkjärven taistelun jälkeen venäläiset tulivat taas, mutta Aleksejevin tilalla oli nyt ruhtinas Dolgoruki lisätyin voimin. Nyt oli tunnelma selvästi kireämpi. Talonpojat ammuskelivat vihollisia, jotka taas yrittivät ottaa kiinni aseellisia paikkakuntalaisia ja saada näiltä kiduttamalla tietoa ampujista. Ne jotka ehtivät vetäytyivät salolle piilomajoihin. Moni joutui ryöstettynä puille paljaille, mutta Alahovin rouva tuli apuun jakamalla aitastaan syötävää.

Viholliset tunkeutuivat myös Alahoviin, ja ilmeisesti tällä vierailulla kasakan piikki lävisti rajapostitirehtööri Duncanin muotokuvan eteissalin seinällä. Sen sijaan ei tiedetä, ottiko Dolgoruki yhteyttä Alahovin väkeen ohittaessaan Pälkjärven. Von Fieandtin tiedetään matkustaneen maakunnasta joko Ruotsiin tai Pietariin. Kesällä 1809 hän oli kotona, mutta syksyllä hän lähti Tukholmaan, missä hän kuoli seuraavana vuonna. Hänen suunnitelmiaan ei tiedetä; mahdollisesti hän aikoi tarjota palveluksiaan Ruotsin kuninkaalle.

Catharina Charlotta Duncan jäi toistamiseen leskeksi ja huoltamaan yksin yhtä tytärtään ja neljää poikaansa, josta nuorin oli syntynyt kesällä 1809. Myös ensimmäisen avioliiton poika Nils Gabriel Porthan oli vielä pari vuotta kotona. Catharina Charlotta Duncanin vanhimmasta pojasta tuli nimituomari, kahdesta varatuomareita ja kolmannesta Venäjän armeijan kenraalimajuri. Lastenkasvatuksen ohella hän hoiti menestyksekkäästi Alahovia. Viljelykset laajenivat, karja kasvoi ja puutarha kukoisti. Rouva piti tarkkaa kirjaa säästä ja eri vuodenaikojen töistä: kylvöstä, heinänteosta, elonleikkuusta, puinnista ja sen tuloksista, teurastuksesta ynnä muusta. Miltei syntyperäisenä pälkjärveläisenä hän tuli myös hyvin toimeen alaisten kanssa.

Kesä 1819 merkitsi Catharina Charlotta Duncanin ajan huippukohtaa, kun keisari (->) Aleksanteri I yöpyi Suomen-matkallaan Alahovissa. Vierailu tuli yllätyksenä, mutta everstinna tyttärineen selvisi emännyydestä keisarin täydeksi tyydytykseksi. Kun pitkälle hallitsijalle ei löytynyt riittävän pitkää vuodetta, se sijattiin pinnasohvaan. Keisari yllättyi etenkin emäntänsä ranskan kielen taidosta, jota hän ei ollut odottanut Karjalan saloilla. Seuraavana sunnuntaina kuulutettiin Pälkjärven kirkossa, että Alahovin emäntää tuli siitä lähtien nimittää "armolliseksi rouvaksi".

Vanheneva everstinna osoitti ihailtavaa elämänhalua loppuun asti. Vakavin muistutus tulevasta lopusta ilmeni 1830, kun hänessä todettiin syöpä. Sekään ei jättänyt häntä neuvottomaksi, vaan hän kokeili vaivaansa kotoista luontaishoitoa. Pälkjärven länsirannalta löytyi rautapitoinen lähde, jonka veden arveltiin parantavan syöpää. Sen äärelle rakennettiin kaivohuone, jossa vanha rouva voisi nauttia vettä arvonsa mukaisesti. Rakennuksen valmistuttua hän soudatti itsensä sinne päivittäin parannusta saamaan. Kansa risti paikan Runninlähteeksi. Syöpä ei ollut tietääkseenkään rautavedestä, vaan jatkoi tuhojaan ja vei lopulta everstinnan hautaan 1834. Hänen mukanaan katosi kustavilaisen ajan viimeinen häive Pohjois-Karjalasta. Se säilyi enää Alahovin mansardikattoisessa päärakennuksessa ja sen esineistössä.

Catharina Charlotta Duncan S 21.12.1764 Loviisa, K 17.11.1834 Pälkjärvi. V rajapostitirehtööri Niklas Gustaf Duncan ja Catharina Birgitta Nohrström. P1 1786 - laamanni Henrik Johan Porthan K 1797, P1 V kirkkoherra Henrik Porthan ja Helena Nilseniu; P2 1798 - everstiluutnantti, ritari Erik Johan von Fieandt K 1810, P2 V Johan Henrik von Fieandt ja Christina Elisabet Bure. Lapset: Nils Gabriel; Erik Johan; Sofia Charlotta; Carl Adolf; Georg Henrik; Erik Gustaf; Fredrik Vilhelm.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Alahovin arkisto, Kansallisarkisto.

Veijo Saloheimo

Julkaistu 16.9.1997.

© Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, PL 259, 00171 HELSINKI